6.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Yksi uusi tartunta ja 12 parantunutta - testausta lisätään

Anne Honkanen

Päijät-Hämeessä varmistettujen koronavirustartuntojen määrä on noussut yhdellä. Kaikkiaan varmistettuja koronatartuntoja on nyt todettu Päijät-Hämeessä 45.

Näytteitä on otettu noin 801. Sairaalahoidossa on 12 potilasta, joista tehohoidossa on viisi.

Koronaviruksen aiheuttamaan covid19-tautiin on Päijät-Hämeessä menehtynyt kolme henkilöä. Luvussa ei ole maanantaina nousua.

Ensimmäinen kuolonuhri oli Iäkäs henkilö, joka kuoli tautiin 26. maaliskuuta. Toisesta viruksen aiheuttamasta kuolemasta kerrottiin 31. maaliskuuta. Kyseessä oli iäkäs henkilö. Kolmannesta kuolemasta kerrottiin sunnuntaina 5. huhtikuuta.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella yhteensä 12 koronapositiiviseksi todettua potilasta on parantunut sairastettuaan viruksen aiheuttaman taudin. Parantuneita on tosiasiassa enemmän, koska kaikkia lieväoireisia, kotihoidolla pärjänneitä ei ole testattu koronaviruksen varalta.

Hyvinvointiyhtymä lisää koronaviruksen näytteenottokapasiteettia. Päivystysapu 116 117 alkaa huomisesta tiistaista alkaen ohjata koronatestiin aiempaa matalammalla kynnyksellä potilaita, jotka kärsivät vaikeammista hengitystieinfektion oireista.

Hyvinvointiyhtymä tiedottaa myös että keskussairaalan u-sisäänkäynti on tilapäisesti suljettu. Sydänkeskuksen, leikkaustoiminnan ja silmäklinikan asiakkaiden kulku tapahtuu keskussairaalan pääsisäänkäynnin kautta. Potilaille on soitettu muuttuneista järjestelyistä ja uusiin kutsukirjeisiin lisätään opastus pääoven käytöstä.

5.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä Kolmas kuolemantapaus sunnuntaina, uusia tartuntoja kolme

LIsätty 6.4. klo 12.55: Tiedot kuolonuhreista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti saa valtiolta lähes 30 miljoonan euron tukipotin, mutta saajan aplodit ovat vaimeat – "Tämä on laastari, ei lääke"
  2. Suomi siirtyi mäkihypyssä vihdoin nykyaikaan – ensimmäinen naisten maajoukkue koottiin
  3. Korona voi nakertaa nuorten palkkoja jopa vuosien ajan – tuleeko kolmikymppisistä 2020-luvun häviäjiä?
  4. "Lippujuhlan aterialle sopisi Mannerheim-teema" – Keittiömestari Jaakko Sauvola, 40, ehdottaa juhlapöydän herkuiksi tartaria, kuhaa ja punssikakkua
  5. Kolme valtuutettua ratkaisi Sysmän uuden koulun sijainnin – eri mieltä oleminen ei ole aina helppoa
  6. Kysely: Ammatillisen koulutuksen järjestäjät tyytyväisiä hallituksen koronatoimiin – "Rajoitukset on toteutettu hyvin ja määrätietoisesti"
  7. Pääkirjoitus: Lahden kasvutavoitteista realistisia
  8. Chiméne Bavardin Esalainen: Vuosien pohdiskelu päättyi koronakeväänä – topakka Tyyne teki meistä jälleen koirallisen perheen
  9. Puolustusvoimain lippujuhlan­ päivän ylennykset ja ansiomerkit – katso tästä ESS:n levikkialueen ylennetyt
  10. Lahden Aleksin ylikulkusillalle tuli kaksi uutta vaihtoehtoa: tunneli tai jaettu katutila
  11. Hollolan Kiikunlähteen parkkipaikka poistetaan – paikalliset kyllästyivät jatkuvaan liikenteeseen ja roskiin, luonnosta kerätään jopa ulostepapereita
  12. Koronakevään ketutuksesta syntyi sarja kirkkovenekoruja, jotka pelastivat hollolalaisen kultasepän konkurssilta
  13. Lahden Rautatienkadulla kokeillaan kaksisuuntaista pyöräilyä – nämä asiat kannattaa huomioida ensi viikosta alkaen
  14. Poliisi kehotti lopettamaan Helsingin Black Lives Matter -mielenosoituksen liiallisen väkimäärän takia
  15. Kiuru: Hallitus ei anna yleistä suositusta kasvomaskien käytöstä

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.