Hämeen poliisi: ravintolat noudattivat hyvin sulkemiskäskyä

Kari Anttinen

Puolen yön aikaan voimaan astunut määräys ravintoloiden ja baarien sulkemisesta otettiin Hämeessä hyvin vastaan, kertoo poliisi.

Harvat ravintolat, jotka vielä olivat olleet auki viime päivinä, sulkivat ovensa. Aukiolokielto päättyy 31. toukokuuta. Poikkeuksena ovat ravintolat, jotka myyvät noutoruokaa ja -juomaa.

Poliisin mukaan perjantain ja lauantain välinen yö sujui varsin rauhallisesti. Toimialueen tehtävämäärä, 112, vastasi normaalia alkuviikon yövuoroa.

Poliisin suojiin päättyi päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi neljä henkilöä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kysymys ja vastaus: Miksi Lahden uimahallit pysyvät suljettuina?
  2. Poliisi taltutti päihtyneen kuskin kaasusumuttimella Päijät-Hämeen keskussairaalalla
  3. Hämeenmaan ja Kymen Seudun Osuuskaupan autokaupat yhdistyvät
  4. 4.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Yksi uusi tartunta, yksi potilas tehohoidossa
  5. Lahden Aleksin ylikulkusillalle tuli kaksi uutta vaihtoehtoa: tunneli tai jaettu katutila
  6. Päihtyneet kuskit jäivät kiinni kahdesti samana päivänä Päijät-Hämeessä – autossa ei ollut tuulilasia
  7. Lahtelainen Assi Jokivirta jätti kampaajan työnsä ja lähti tavoittelemaan unelmiaan: nyt hän auttaa ihmisiä rentoutumaan
  8. Koulutuslakeihin esitetään mahdollisuutta vuorotteluun lähi- ja etäopetuksen välillä koronavirustilanteen vaatiessa
  9. Lahti saa valtiolta lähes 30 miljoonan euron tukipotin, mutta saajan aplodit ovat vaimeat – "Tämä on laastari, ei lääke"
  10. Vierumäki perustaa kaksi uutta yhtiötä – osakeanti suunnataan lajiliitoille
  11. Kielen värjäävästä hittikarkista ei ole löytynyt vääryyksiä – "Tullilaboratoriossa on tehty toistaiseksi tutkimuksia vain sinisestä Dipper-makeisesta"
  12. Vesivehmaan lentokentän käyttöönotosta tuli kuluneeksi 80 vuotta – pyöreitä aiotaan juhlia yleisötapahtumalla elokuussa tai ensi kesänä
  13. Suomi siirtyi mäkihypyssä vihdoin nykyaikaan – ensimmäinen naisten maajoukkue koottiin
  14. Korona voi nakertaa nuorten palkkoja jopa vuosien ajan – tuleeko kolmikymppisistä 2020-luvun häviäjiä?
  15. Kolme valtuutettua ratkaisi Sysmän uuden koulun sijainnin – eri mieltä oleminen ei ole aina helppoa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.