Saksalaisyritys Layher sijoittaa toimintojaan Hollolaan – työllistää syksyllä noin 10 henkilöä

Layher GmbH on maailman johtava rakennustelineiden valmistaja. Armi Suojanen

Ida Niva

Saksalainen telineitä valmistava yritys Layher GmbH sijoittaa Suomen toimintonsa Hollolan Kukonkoivun teollisuusalueelle. Tiedotteen mukaan toiminta käynnistyy jo keväällä muutaman hengen voimin, ja laajenee syksyllä työllistämään noin 10 henkeä.

Layher GmbH on maailman johtava rakennustelineiden valmistaja, jonka palveluksessa työskentelee maailmanlaajuisesti yli 2000 henkilöä. Yritys valmistaa telineitä rakennus-, telakka-, voimalaitos- ja siltatyömaakohteisiin sekä erilaisiin isoihin yleisötapahtumiin. Tämän lisäksi valikoimissa on erilaisia sääsuojia nykyaikaiseen rakentamiseen ja suojaukseen liittyen.

Tähän saakka yritys on toiminut Suomessa jälleenmyyjien kautta, ja tuotteet on toimitettu Saksasta. Jatkossa Suomen varastointi, jakelu ja suunnittelu tapahtuvat Hollolasta käsin. Suomen tytäryhtiö Layher Oy:n toimitusjohtaja Marko Mölsän mukaan yhtiö vahvistaa tämän avulla entisestään johtavaa markkina-asemaansa Suomessa tuoden varastoinnin kautta tuotteet entistä nopeammin asiakkaidensa saataville.

– Hollola valikoitui sijaintipaikaksi hyvien yhteyksien ja uuden kehätien tarjoamien mahdollisuuksien takia. Hyvä sijainti varmistaa meille myös työvoiman saatavuuden tulevaisuudessa. Hollolan yli kahden hehtaarin varastoalueen turvin tarjoamme asiakkaille erinomaisen palvelun ja nopeat toimitukset, Mölsä kertoo tiedotteessa.

Yle: Puukkovalmistaja Marttiini harkitsee tuotannon siirtämistä Vääksyyn

Lahden seutu kiinnostaa nyt monia yrityksiä. Maaliskuussa Marttiini oy päätti siirtää pääosan puukkotuotannostaan ja noin 30 työpaikkaa Asikkalaan. Tilitoimisto Greenstep oy laajentaa toimintaansa Lahteen ja rekrytoi jo tänä vuonna 10–20 uutta työntekijää uuteen Lahden toimipisteeseensä.

Lisäksi Espoon Otaniemessä aiemmin toiminut vesiteknologiayritys SansOx oy päätti siirtää toimintansa ja kuusi työpaikkaa Lahden Tiedepuistoon.

Lahden seudun kehitys LADEC oy:n sijoittumispalvelussa on tällä hetkellä neuvotteluvaiheessa noin 35 potentiaalista sijoittujayritystä. Koronaepidemian vuoksi osa neuvotteluista on odottamassa tilanteen normalisoitumista, mutta yksikään yritys ei ole kokonaan perunut niitä. Kaikkiaan näiden sijoittumisten arvioitu työllistävyysvaikutus olisi noin 500 työpaikkaa.

– Vaikka kaikki näistä eivät välttämättä tulekaan lopulta toteutumaan, viime syksystä asti on ollut selkeästi nähtävissä vakavasti otettavien neuvottelujen määrän kasvu. Kiinnostusta on ollut erityisesti uuden kehätien mahdollisuuksiin, LUT-yliopistoon ja ympäristöpääkaupunkiin liittyen, toteaa LADECin yritysympäristön kehittämisestä vastaava johtaja Tomi Tura tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.