Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Asikkalainen Pihamaan tila sai ruokakulttuuripalkinnon

Asikkalan Kalkkisissa toimivan Pihamaan viini- ja puutarhatilan yrittäjä Janne Pihamaa on saanut Kordelinin säätiön Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinnon. Palkinnon suuruus on 2 800 euroa.

Pihamaan tilalla viljellään mansikkaa, perunoita ja muita kasviksia. Tilaviinit tulivat tuotantoon 2000-luvun alussa. Samaan aikaan Janne Pihamaasta tuli sukupolven vaihdoksessa tilan isäntä.

Myöhemmin toiminta laajeni olutpanimolla. Lisäksi tilan pihapiirissä palvelee kesäisin tilapuoti ja viinikahvila.

Pihamaa on tehnyt työtä myös heinolalaisen lähiruokatori Heilan perustamiseksi. Heilasta löytyy yli 250 suomalaisen pientuottajan tuotteet.

Palkintovalinnoissa näkyi tänä vuonna erityisesti lähiruoka ja työ sen hyväksi, maakuntien ruokaperinteet ja kotimaisen kalan käytön lisäämiseksi tehty työ. Muut palkitut ovat Jukkola Food oy, ruokatoimittaja Riitta Mustonen ja Pro Kala ry.