Heinolassa liikkuu valepalotarkastaja – näin tunnistat oikean pelastusviranomaisen

Oikean palotarkastajan tunnistaa virkakortista, vaatetuksesta sekä ajoneuvosta. Arkistokuva. Mirja Hussain

Sohvi Auvinen

Palotarkastajaksi itseään väittänyt henkilö on pyrkinyt päästä Heinolassa sisään asuntoon tekemään palotarkastusta viime sunnuntaina. Asunnon haltija ei kuitenkaan ollut päästänyt uhkaavasti käyttäytynyttä henkilöä sisään.

Palotarkastustoimintaa tehdään nykyisessä koronavirustilanteessa erittäin rajoitetusti, kertoo riskienhallintapäällikkö Marjo Oksanen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta.

– Asuntojen tarkastustoimintaa tehdään vain pakottavasta syystä ja silloinkin siitä ilmoitetaan etukäteen.

Kolme teini-ikäistä poikaa esitti poliisia ja ajeli "valepoliisiautolla" ympäri Kirkkonummea – takaa-ajon jälkeen juoksivat oikeita poliiseja pakoon metsään

Ennen kuin päästää ketään asuntoonsa, Oksanen neuvoo kysymään henkilöltä virkakorttia. Jokaiselta virassa olevalta pelastusviranomaiselta löytyy kuvallinen virkakortti, josta selviää henkilön edustama organisaatio sekä virka-asema organisaation sisällä. Mikäli henkilöltä ei löydy virkakorttia, häntä ei ole pakko päästää sisälle asuntoon.

Pelastusviranomaisen työvaatteissa lukee lisäksi hänen nimensä ja virka-asemansa. Pelastuslaitoksen työntekijät tunnistaa myös siitä, että he liikkuvat aina paloautolla tai pelastuslaitoksen virallisella punaisella autolla, jonka katolla on vilkku. Työntekijät eivät koskaan käytä siviiliautoja työtehtävissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti saa valtiolta lähes 30 miljoonan euron tukipotin, mutta saajan aplodit ovat vaimeat – "Tämä on laastari, ei lääke"
  2. Suomi siirtyi mäkihypyssä vihdoin nykyaikaan – ensimmäinen naisten maajoukkue koottiin
  3. Korona voi nakertaa nuorten palkkoja jopa vuosien ajan – tuleeko kolmikymppisistä 2020-luvun häviäjiä?
  4. "Lippujuhlan aterialle sopisi Mannerheim-teema" – Keittiömestari Jaakko Sauvola, 40, ehdottaa juhlapöydän herkuiksi tartaria, kuhaa ja punssikakkua
  5. Kolme valtuutettua ratkaisi Sysmän uuden koulun sijainnin – eri mieltä oleminen ei ole aina helppoa
  6. Kysely: Ammatillisen koulutuksen järjestäjät tyytyväisiä hallituksen koronatoimiin – "Rajoitukset on toteutettu hyvin ja määrätietoisesti"
  7. Pääkirjoitus: Lahden kasvutavoitteista realistisia
  8. Chiméne Bavardin Esalainen: Vuosien pohdiskelu päättyi koronakeväänä – topakka Tyyne teki meistä jälleen koirallisen perheen
  9. Puolustusvoimain lippujuhlan­ päivän ylennykset ja ansiomerkit – katso tästä ESS:n levikkialueen ylennetyt
  10. Lahden Aleksin ylikulkusillalle tuli kaksi uutta vaihtoehtoa: tunneli tai jaettu katutila
  11. Hollolan Kiikunlähteen parkkipaikka poistetaan – paikalliset kyllästyivät jatkuvaan liikenteeseen ja roskiin, luonnosta kerätään jopa ulostepapereita
  12. Koronakevään ketutuksesta syntyi sarja kirkkovenekoruja, jotka pelastivat hollolalaisen kultasepän konkurssilta
  13. Lahden Rautatienkadulla kokeillaan kaksisuuntaista pyöräilyä – nämä asiat kannattaa huomioida ensi viikosta alkaen
  14. Poliisi kehotti lopettamaan Helsingin Black Lives Matter -mielenosoituksen liiallisen väkimäärän takia
  15. Kiuru: Hallitus ei anna yleistä suositusta kasvomaskien käytöstä

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.