Henkilöauton kuljettaja ajoi kahteen otteeseen läpi poliisin tiesulusta - poliisiauto suistui takaa-ajossa tieltä katolleen Orimattilassa

Mies ajoi kahdesti poliisin tiesulun lävitse Orimattilassa lauantaina. Kuvituskuva. Juha Peurala

Nina Räty, Anne Honkanen

Uusimaalainen 65-vuotias mies ajoi henkilöautolla kahdesti läpi poliisin tiesulusta lauantaina 28. maaliskuuta. Kuljettaja ei ollut kertonut hyväksyttävää syytä päästä Päijät-Hämeeseen, ja poliisimies oli pyytänyt häntä kääntymään takaisin Uudenmaan alueelle.

Ensimmäinen läpiajo tapahtui Pakaantiellä Orimattilan ja Myrskylän rajalla kello 13.20. Mies pakeni autollaan kovaa ylinopeutta. Poliisipartio ei tavoittanut pakenijaa takaa-ajosta huolimatta.

Sama auto ajoi toisesta poliisin tiesulusta läpi Porlammintien ja Lapiokoskenmyllyntien risteyksessä noin kello 14:n aikoihin Orimattilassa. Poliisipartio ryhtyi ajamaan häntä takaa. Takaa-ajossa poliisin auto suistui ulos tieltä noin kilometrin päässä Päijät-Hämeen ja Uudenmaan rajasta, ja takaa-ajettava auto jäi kadoksiin.

Myöhemmin pakenija tavattiin Myrskylästä ja poliisi otti hänet kiinni. Kuljettajan henkilöllisyys selvisi henkilöauton rekisterinumeron ja muiden esitutkintatoimien avulla.

Poliisiauto vaurioitui ulosajossa, ja poliisipartio toimitettiin sairaalaan vammojen tarkastukseen. ESS:n saamien silminnäkijätietojen mukaan poliisiauto oli pyörinyt ulosajossa useita kertoja katon kautta ympäri ja törmännyt mäntyyn, joka katkesi. Partioautossa oli kaksi poliisia. Kumpikaan heistä ei loukkaantunut vakavasti.

Poliisia paennutta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Lisäksi häntä epäillään valmiuslakirikkomuksesta, niskoittelusta poliisia vastaan ja liikennerikkomuksesta.

Koska kuljettajaa ei tavoitettu ajosta, esitutkinnassa huomioidaan mahdollisuus, että alkoholia nautittiin jälkeenpäin, poliisi kertoo.

Rikoksesta epäilty kuulusteltiin sunnuntaina, ja hän myöntää ajaneensa Päijät-Hämeeseen poliisin kielloista huolimatta. Lisäksi hän myöntää ajaneensa ylinopeutta.

28.3. klo 19.20: Päivitetty kauttaaltaan. 28.3. klo 20.26: lisätty tieto miehen kiinnijäämisestä Myrskylässä. 30.3. päivitetty tiedot epäillyn rikosnimikkeistä ja kuulustelusta.

Maakuntarajan sulkeminen sai joidenkin hulluuden kukkimaan - ensimmäinen päivä Levannon tarkastuspaikalla Nelostiellä sujui pääosin rauhallisesti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelainen Assi Jokivirta jätti kampaajan työnsä ja lähti tavoittelemaan unelmiaan: nyt hän auttaa ihmisiä rentoutumaan
  2. Lahti saa valtiolta lähes 30 miljoonan euron tukipotin, mutta saajan aplodit ovat vaimeat – "Tämä on laastari, ei lääke"
  3. Suomi siirtyi mäkihypyssä vihdoin nykyaikaan – ensimmäinen naisten maajoukkue koottiin
  4. Korona voi nakertaa nuorten palkkoja jopa vuosien ajan – tuleeko kolmikymppisistä 2020-luvun häviäjiä?
  5. "Lippujuhlan aterialle sopisi Mannerheim-teema" – Keittiömestari Jaakko Sauvola, 40, ehdottaa juhlapöydän herkuiksi tartaria, kuhaa ja punssikakkua
  6. Kolme valtuutettua ratkaisi Sysmän uuden koulun sijainnin – eri mieltä oleminen ei ole aina helppoa
  7. Kysely: Ammatillisen koulutuksen järjestäjät tyytyväisiä hallituksen koronatoimiin – "Rajoitukset on toteutettu hyvin ja määrätietoisesti"
  8. Pääkirjoitus: Lahden kasvutavoitteista realistisia
  9. Chiméne Bavardin Esalainen: Vuosien pohdiskelu päättyi koronakeväänä – topakka Tyyne teki meistä jälleen koirallisen perheen
  10. Puolustusvoimain lippujuhlan­ päivän ylennykset ja ansiomerkit – katso tästä ESS:n levikkialueen ylennetyt
  11. Lahden Aleksin ylikulkusillalle tuli kaksi uutta vaihtoehtoa: tunneli tai jaettu katutila
  12. Hollolan Kiikunlähteen parkkipaikka poistetaan – paikalliset kyllästyivät jatkuvaan liikenteeseen ja roskiin, luonnosta kerätään jopa ulostepapereita
  13. Koronakevään ketutuksesta syntyi sarja kirkkovenekoruja, jotka pelastivat hollolalaisen kultasepän konkurssilta
  14. Lahden Rautatienkadulla kokeillaan kaksisuuntaista pyöräilyä – nämä asiat kannattaa huomioida ensi viikosta alkaen
  15. Poliisi kehotti lopettamaan Helsingin Black Lives Matter -mielenosoituksen liiallisen väkimäärän takia

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.