Sandvik aloittaa yt-neuvottelut lomautuksista myös Lahden toimipisteissä

Lahdessa toimii esimerkiksi Sandvikin hydraulisia iskuvasaroita ja leikkurimurskaimia valmistava tehdas. Elena Liseytseva

Sandvik-konserni käynnistää yt-neuvottelut Lahden, Tampereen ja Turun toimipisteissä koronavirustilanteen vuoksi.

Neuvottelut koskevat kaikkia Lahden, Tampereen ja Turun toimipisteiden työntekijöitä, toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä, ja ne johtavat enintään 90 päivän mittaisiin lomautuksiin.

Yrityksen mukaan lopulliset ratkaisut tarkentuvat neuvotteluiden aikana.

Konsernin mukaan koronaepidemia on alentanut kysyntää ja vaikuttanut tuotantoon.

Metalli- ja kaivosalan konserni Sandvik työllistää Lahdessa 150 henkilöä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Päivähoitoyrittäjät tivaavat Lahden kaupungilta tarkkoja syitä toiminnan keskeyttämiselle – "Olen kysynyt, jopa anellut"
  2. Lahtelaiseen Koivistoisen Mansikkapaikkaan tulvii työhakemuksia – yritys rekrytoi tälle kaudelle ensisijaisesti kotimaista työvoimaa, mutta monilla marjatiloilla jännitetään, kuinka sadon käy
  3. Huutaja voi jäädä rannalle nettihuutokaupassa – oikeusasiamies vaatii ulosottomiestä huolehtimaan ostajaehdokkaiden yhdenvertaisesta kohtelusta
  4. Finnairin lomautetut työntekijät auttavat Päijät-Hämeen koululaisia läksyjen teossa, chat auki kahdesti viikossa
  5. Jenna Lindén on liikuttanut ja opastanut ihmisiä maailmalla – koronavirustilanne pysäytti Sveitsissä asuvan lahtelaisen arjen
  6. Henkirikos Kärkölässä, nainen vangittiin toisen taposta epäiltynä
  7. Urheilukanavat koronan kourissa: Tarjontaa riittää, mutta nostalgia ei kannattele loputtomiin – ”Vähän kuin katsoisi romanttista komediaa”
  8. Lahdessa voi saada tilapäisen vapautuksen iltapäivätoiminnan maksuista
  9. Halton, Merivaara ja Hermetel valmiina kumppaninsa kanssa tehohoitotilojen tuotantoon koronapotilaille – tilapäisiä tiloja voisi tarvittaessa rakentaa esimerkiksi messu- ja urheiluhalleihin
  10. Ylen gallup: Koronakriisi paisutti SDP:n suosiota – pääministeripuolue nousi lähes perussuomalaisten rinnalle
  11. Yhteys Lahden Myllysaareen on nyt poikki, silloista huonokuntoisin saa uudet puupalkit
  12. MTV: Hollannissa pysäytettiin Suomeen matkalla ollut iso huumelasti, Helvetin enkeleitä vangittu tapaukseen liittyen
  13. 8.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Koronatartuntojen määrä ei ole kasvanut - Päijät-Hämeessä 46 tartuntaa
  14. Nämä päijäthämäläiset ravintolat tarjoavat nyt ruokaa kotiin tai noudettavaksi, katso päivittyvä lista
  15. Tutkimus kumoaa pinttyneet väitteet: Koko Suomen maaseutu ei tyhjene, vain neljäsosa alueista taantuu pysyvästi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.