Lukijalta: Koronan aikana Suomen turvana on kotimainen ruoka

Sami Korkiakoski

Suomessa on hienoa se, että meillä on korkean tason huoltovarmuus. Tästä kannattaa aina pitää kiinni riippumatta poliittisista suhdanteista.

Vuoden 1918 sisällissota alkoi yksinkertaisesti siitä syystä, että osa kansaa näki nälkää ja kuuli juttuja varakkaampien ruokavarastoista.

Tästä meidän täytyy pitää kiinni, että saamme poikkeusoloissa aina kotimaista ruokaa. Ruotsilla on huonompi huoltovarmuus kuin meillä. Maaseudun Tulevaisuuden julkaiseman uutisen (17.3.2020) mukaan Suomen omavaraisuusaste ruoan suhteen on 80 prosenttia Ruotsin 50 prosenttia vastaan.

Ainoan miinuksen opposition toiminnassa saa perussuomalaisten oma puoluelehti .

Nyt koronaviruksen jyllätessä maamme yli meidän on pysyttävä kotikunnassamme, jotta saamme parhaan mahdollisen hoidon, jos sairastumme. Ylen uutisten mukaan Lapin Utsjoen kunnassa ei pystytä vastaamaan turistien sairastumisiin, joten matkustamista on syytä välttää.

Hallituksella on ollut oikea tilannekuva, ja se on ymmärtänyt koronaviruksen vakavuuden, ja se on lähtenyt päättäväisesti tappelemaan tätä ongelmaa vastaan. Hallituksen asema on vahva, kun oppositiokin on kiitellyt hallituksen toimia.

Ainoan miinuksen opposition toiminnassa saa perussuomalaisten oma puoluelehti, Suomen Uutiset (17.3.2020), joka antaa virheellistä kuvaa sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) toiminnasta.

Ohisalo nimittäin ei koskaan ole sanonut, että turvapaikanhakijat ovat suomalaisten etujen edellä, vaan hän on sanonut, että Suomi noudattaa kansainvälisiä määräyksiä turvapaikkahakuprosessissa.

Ja tuskin poikkeuslain aikana kukaan on pyrkimässä Suomeen hakemaan turvapaikkaa, kun rajat pysyvät suljettuna ainakin huhtikuun puoleenväliin saakka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden kaupunki käynnistää yt-neuvottelut lomautuksista
  2. 2.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä lisääntyi edellispäivästä kuudella
  3. Karisma jättää perimättä kahviloilta ja ravintoloilta vuokraa
  4. Lahden keskustan isot liikenneratkaisut siirtyvät kauas tulevaisuuteen – "Turha tuoda käsittelyyn tällä valtuustokaudella"
  5. Jo tuhannet yritykset pyytäneet lyhennysvapaata lainoihinsa - "Erityisesti pienten yritysten tilanne on erittäin vaikea"
  6. Lahtelainen Reijo "Repe" Ruohola ei malttanut jäädä eläkkeelle vaan pisti pystyyn uuden yrityksen – " Pää pysyy terävänä jos jotain touhuaa"
  7. Nastolan skeittiparkin rakentaminen siirtyy ensi vuoteen
  8. Iitin kunta aloittaa yt-neuvottelut, esillä lomautukset
  9. Kuinka etäkoulu sujuu teidän perheessänne? Etlari tekee juttua koulunkäynnistä juuri nyt ja pyytää oppilaiden ja vanhempien tarinoita
  10. Korona-ajassa jotain hyvääkin: Yritykset keksivät uusia ansaintatapoja – Ginitislaamo tekee käsidesiä, kukkakauppa myy autokaistalta
  11. Lahden torilla on lähes autiota: tällaista "markkinapäivää" ei ole ennen nähty
  12. Lahtelaiskoulujen etäruokailu kerää vahvasti suosiota – satoja ateriapakkauksia on silti jäänyt jakamatta
  13. Lahden keskustan ilmaiset parkkipaikat tuovat helpotusta ravintoloitsijoille - "Tämä on niin hyvä idea, että tätä kannattaa jatkaa koronan jälkeenkin", sanoo Mamma Marian toimitusjohtaja
  14. Chiméne Bavardin Esalainen: Etäkoululaisten äitinä ei ole aina helppoa, varsinkin jos pitää askarrella
  15. Anastusrikokset työllistivät virkavaltaa Lahdessa keskiviikkona – tavaratalossa varkaissa käynyt mies pääsi livahtamaan karkuun

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.