Lukijalta: Suomella on työkalut toimia myös EU:ssa järkevästi

Juhani Melanen

Perussuomalainen Niko Aleksanteri Kauko kirjoitti 16.3.2020 Etlarissa, että parasta Suomelle olisi välittömästi erota EU:sta ja alkaa elää Euroopassa kuin Norja erillisenä saarekkeena ja maksaa vapaakaupasta ja monista EU:n liittymisen tuomista eduista miljardeja.

Näinkin voi tehdä, jos on vararahastossa ” hilloa” pitkälti yli 1000 miljardia euroa. Suomen tilanne on täysin toisin. Me olemme velkainen maa, joka tarvitsee vapaakauppaa ja markkina-alueita tuotteillemme. Vapaata liikkuvuutta ja rajoja, jotka pandemian vuoksi voidaan myös sulkea, kuten nytkin teimme omaan lainsäädäntöömme perustuvin toimintamallein.

Kauko luettelee tarussaan täysin uskomattomia, mutu-tuntumalla erilaisia asioita, jotka muuttuisivat, jos eroaisimme EU:sta.

Haluan tässä vastineessa kertoa Etlarin lukijoille taas, mitä suoranaista hyötyä meille on EU:hun kuulumisesta.

EU:hun liittymisen myötä (1995) ruokamme halpeni 11 prosenttia, autojen hinnat laskivat paikoin jopa 30 prosenttia. EU:n yhteistyöllä ilmastonmuutosta on johdetusti parempi torjua. Inflaatio ei laukkaa ja jokavuotisia selluteollisuuden devalvointeja ei tarvita. Rahan arvo on vakaampaa ja Euroopan keskuspankki auttaa jäsenvaltioitaan sopeuttamaan äkillisten aluetta uhkaavien vaarojen torjunnassa.

Nytkin se pisti liikenteeseen 120 miljardia euroa, jotta EU-aluetta voitaisiin elvyttää. Myös Suomi on paketissa mukana.

EU:n ympäristö- ja kemikaalivirasto määrittelevät kaikille jäsenmaille yhdenvertaiset säännöt ja ohjeet, jotka helpottavat mahdollisia turvallisuusuhkia.

Suomalaiset voivat opiskella missä EU-maassa tahansa ja saavat siihen myös erilaisia tukia.

Nuorille on EU:ssa erilaisia hankkeita, ja he voivat vapaasti tutustua toisiinsa.

Kaukon ehdottama ”impivaaralaisuus” ei valitettavasti toimi enää globaalissa maailmassa, vaikka perussuomalaiset sitä kuinka paljon tahansa haluaisivat.

Kun tämä pandemia voitetaan ja kauppa ja liikenne taas normalisoituvat, me tarvitsemme taas yhteistä valuuttaa matkoilla. Me saamme nauttia vakaista EU:n sisämarkkinoista ilman tullimaksuja.

On täysin tutkittua tietoa siitä, että EU-jäsenyyden ansiosta kauppa ja suorat ulkomaiset investoinnit ovat vahvistaneet Suomen elintasoa huomattavasti. Suomi ei nyt vain enää voi olla mikään heittopussi Euroopassa ja yksinäinen harhailija, kuten perussuomalaiset haluaisivat.

Rajat ovat nyt kiinni, turismi nollassa ja elintaso laskee. Tämän tajuaminen vaatii sivistystä ja koulutusta, mutta myös vastuuta ja halua nähdä ongelmat laajemmin ja oikeassa mittakaavassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Aniharvalta täystuki oppositiolle – "Tämä on vähän epäreilua"
  2. Pääkirjoitus: Marinin osoittama kriisijohtajuus lihottaa SDP:tä
  3. Millamari Uotilan Esalainen: Eristys koettelee nyt kaikkia, mutta toisia vielä kovemmin – mielenterveyden kanssa kamppaileva ei saa jäädä yksin
  4. Yksinyrittäjille tukea jaossa Lahdessa ensi vaiheessa noin 1,9 miljoonaa euroa
  5. Lahden moottoritiellä jonoa rajatarkastuspisteelle – autoilijoita jouduttu käännyttämään aiempaa enemmän
  6. Päijät-Hämeen keskussairaalassa 32 työntekijää asetettu karanteeniin - potilaissakin altistuneita
  7. Miten selviät, kun tulot romahtavat? Kerro kokemuksistasi ja jaa vinkkisi
  8. Heinolalaisfirma voitti sitkeän patenttiriidan – asian käsittely kesti yli kymmenen vuotta
  9. Pehmonallejen varastamisesta Lahdessa ja kovien huumeitten hallussapidosta yli vuosi linnaa
  10. Lahtelaiseen Koivistoisen Mansikkapaikkaan tulvii työhakemuksia – yritys rekrytoi tälle kaudelle ensisijaisesti kotimaista työvoimaa, mutta monilla marjatiloilla jännitetään, kuinka sadon käy
  11. Henkirikos Kärkölässä, nainen vangittiin toisen taposta epäiltynä
  12. Päivähoitoyrittäjät tivaavat Lahden kaupungilta tarkkoja syitä toiminnan keskeyttämiselle – "Olen kysynyt, jopa anellut"
  13. Nämä päijäthämäläiset ravintolat tarjoavat nyt ruokaa kotiin tai noudettavaksi, katso päivittyvä lista
  14. Halton, Merivaara ja Hermetel valmiina kumppaninsa kanssa tehohoitotilojen tuotantoon koronapotilaille – tilapäisiä tiloja voisi tarvittaessa rakentaa esimerkiksi messu- ja urheiluhalleihin
  15. Entisen kaatopaikan ympäristövaikutuksia tutkitaan Lahdessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.