Lukijalta: Kino Iiriksessä voi nauttia elokuvista kaikessa rauhassa

Ulla Koskinen-Laine

Finnkinon päätös ruokatarjoilusta elokuvateatterissa on kirvoittanut keskustelua elokuvaharrastajien keskuudessa, Näppispalstalla ja jopa ESS:n pääkirjoituksessa.

Elokuva on taidemuotona monimuotoinen jakautuen eri genreihin ja niiden yhdistelmiin. Samoin kulttuurikokemuksena siitä on tullut yhä moniaistisempi. Moniulotteinen kuva suurelta valkokankaalta ja monikanavaääni, joka tulvii edestä, sivuilta ja jopa salin takaosasta, luo illuusion, jossa katsoja kokee olevansa tapahtumien keskiössä.

Italiassa elokuvateatterit olivat kovin toisenlaisia silloin, kun niissä nuorena taideopiskelijana hengailin.

Elokuvat näytettiin non-stopina ratisevilla projektoreilla. Katsojat tulivat ja lähtivät elokuvasta kesken esitystä eväät mukanaan ja tupakansavulta oli joskus vaikea nähdä valkokankaalle.

Meno ei eronnut juurikaan katuelämästä. Vastakohtana olivat kalliit teatterit, joissa esitettiin tärkeiden elokuvien ensi-illat.

Siellä elokuvalla oli alku ja loppu ja tarjoilijat kantoivat kuohuvaa istumapaikoille asti.

Popcorn- ja hampurilaismyynnille olemme kuitenkin päättäneet sanoa jyrkän ein.

Elokuvan ystävänä koin paluun kotimaahan ilahduttavana. Elokuvateatterieksotiikkaa olin kokenut riittävästi ja oli nautinnollista keskittyä kokonaiseen elokuvaan kaikessa rauhassa.

Nyt, uudella vuosituhannella alkaa meno muistuttaa meilläkin noita Italian aikoja. Tupakansavun tilalle on tullut puhelimet ja muut viestintävälineet ja niiden ennakkoluuloton käyttäminen.

Amerikkalainen elokuvateatterikulttuuri popcorneineen ja virvoitusjuomineen on jo tukevasti rantautunut. Alkoholitarjoilu ja nyt uutuutena ateriointi on tullut mukaan kuvaan.

Lahdessa voi nyt syödä myös lämpimiä aterioita elokuvateatterissa

Kulttuurin kentällä kukkikoon ja tuoksukoon kaikenlaiset kukkaset, mutta vaihtoehtoakin on oltava tarjolla. Onneksi meillä Lahdessa on.

Elokuvateatteri Kino Iiris pitää elokuvakulttuurin ja sen monipuolisten sisältöjen tarjoamista katsojille kaikessa rauhassa ja aterioiden tuoksusta vapaassa teatteriympäristössä tärkeänä. Myös yleisökasvatuksen kannalta on tärkeää mahdollistaa lapsille ja nuorille vaihtoehtoinen katsomiskokemus. Esitämme ajoittain elokuvien alussa ohjeistuksen, jonka mukaan toivomme yleisön käyttäytyvän.

Ilman kännykän pirinää ja tuoksuviidakkoa haluamme tarjota kaikille miellyttävän katsomiskokemuksen.

Esteettömään esitysympäristöön ja sen saavutettavuuteen kiinnitämme jatkuvasti huomiota ja kehitämme sitä edelleen. Vuorovaikutus katsojien kanssa on avointa ja parannusehdotuksia ja elokuvatoiveita otamme mielellämme vastaan.

Katsojien omiin elokuvaeväisiin emme halua puuttua ja kassalta voi ostaa pientä naposteltavaa ja janojuomaa. Popcorn- ja hampurilaismyynnille olemme kuitenkin päättäneet sanoa jyrkän ein.

Elokuvien tarinat naurattavat, itkettävät ja parhaillaan kantavat eteenpäin elämän eri vaiheissa. Kokemus on jokaiselle henkilökohtainen ja katsomiskokemukset eri paikoissa erilaisia.

Mennään elokuviin! Eläköön elokuva!

Kirjoittaja on Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry:n puheenjohtaja

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut