Lukijalta: Yksityisessä lasten päivähoidossa voi olla puutteita

Yksityisissä vanhusten hoitolaitoksissa on viime kuukausina paljastunut räikeitä laiminlyöntejä. Oma vastuullisuus ja valvonta on selvästi pettänyt.

Pelkään, että samaa tapahtuu myös yksityisissä lasten päiväkodeissa

Olen nähnyt epäkohtia alan työntekijänä ja haluaisin tuoda vanhemmille tietoon, että heille ei kerrota epäkohdista elleivät he niitä kysy ja vaadi tietoa.

Liian moni vanhempi ei tiedä yhtään, mitä oman lapsen päiväkotipäivään todella sisältyy. Kukaan työntekijäkään ei sitä uskalla kertoa, kun vaakakupissa painaa oma työpaikka.

Helposti vain isot ketjut joutuvat tarkkailun alle. Harva tietää mitä niissä pienissä ”kodinomaisissa” päiväkodeissa todella tapahtuu.

Jos henkilökunta ei viihdy, voiko lapseni viihtyä?

Kerron esimerkin: Vanhemmille luvataan lasten saavan monipuolista ruokaa, mutta silti heille ei ole useista pyynnöistä huolimatta laitettu nähtäville ruokalistaa, jossa näkyisi aamupala tai välipala.

Tämäkin on asia, jonka luulisi jo herättävän kysymyksiä vanhemmissa. Jos ravinto olisi monipuolista, miksi ei myös aamupala ja välipala olisi listassa vanhempien nähtävillä?

Toinen erimerkki: Metsäretki lähimetsään muuttui pelkkään oleiluun parkkipaikan reunassa olevaan hiekkakasaan.

Kuka huolehtii pedagogiikasta, kun väsynyt hoitaja on uppoutuneena kännykkäänsä lähes koko ”metsäretken”? Siitäkö lapsi oppii ulkoilun ilon, kun hoitajat seisovat ilman ulkoiluvarusteita vesisateessa ja vain odottavat siirtymistä sisälle?

Tai onko hoitajalla sisällä aikaa sylitellä, kun on vessat pestävänä ja eteinen imuroitavana?

Pahimmillaan pedagogiikasta ei ole tietoakaan ja se on isoin asia, joka on helppo vanhemmilta peitellä.

Eivät vanhemmat tiedä, suunnitteleeko toimintaa joku pätevä henkilö vai ovatko päivät vain täynnä oleilua ja väsyneitä, äärirajoille vedettyjä hoitajia.

Harva vanhempi tietää, mitä varhaiskasvatuslaki tai valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa. Vanhemmat vain luottavat, että laadukas pedagogiikka toteutuu.

Eräässä tapauksessa päiväkodin toiminta pyöri vuoden, ennen kuin oli minkäänlaista palautteenkeräyssysteemiä vanhemmilta.

Mutta kuinka antaa palautetta asioista, joista ei ole tietoinen? Vanhempia kiitetään palautteesta, mutta muutosta ei tapahdu.

Tai mitä voi päätellä siitä, että uudet hoitajat häviävät yhtä yllättäen kun saapuvat? Jos henkilökunta ei viihdy, voiko lapseni viihtyä? Kuka enää pitää pienten puolia?

Tässä vain pieni osa siitä, mitä me näemme, mitä kaikkea voi olla pielessä. Ainahan vanhemmille sanotaan että hyvin on päivä mennyt. Mutta voitko luottaa siihen? Mitäpä jos tänään lasta hakiessa sanoisit huolen ääneen. Kuultaisiinko sinua?

Sydämellä hoitava

ESS julkaisee kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden kaupunki käynnistää yt-neuvottelut lomautuksista
  2. 2.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä lisääntyi edellispäivästä kuudella
  3. Karisma jättää perimättä kahviloilta ja ravintoloilta vuokraa
  4. Lahden keskustan isot liikenneratkaisut siirtyvät kauas tulevaisuuteen – "Turha tuoda käsittelyyn tällä valtuustokaudella"
  5. Jo tuhannet yritykset pyytäneet lyhennysvapaata lainoihinsa - "Erityisesti pienten yritysten tilanne on erittäin vaikea"
  6. Lahtelainen Reijo "Repe" Ruohola ei malttanut jäädä eläkkeelle vaan pisti pystyyn uuden yrityksen – " Pää pysyy terävänä jos jotain touhuaa"
  7. Nastolan skeittiparkin rakentaminen siirtyy ensi vuoteen
  8. Iitin kunta aloittaa yt-neuvottelut, esillä lomautukset
  9. Kuinka etäkoulu sujuu teidän perheessänne? Etlari tekee juttua koulunkäynnistä juuri nyt ja pyytää oppilaiden ja vanhempien tarinoita
  10. Korona-ajassa jotain hyvääkin: Yritykset keksivät uusia ansaintatapoja – Ginitislaamo tekee käsidesiä, kukkakauppa myy autokaistalta
  11. Lahden torilla on lähes autiota: tällaista "markkinapäivää" ei ole ennen nähty
  12. Lahtelaiskoulujen etäruokailu kerää vahvasti suosiota – satoja ateriapakkauksia on silti jäänyt jakamatta
  13. Lahden keskustan ilmaiset parkkipaikat tuovat helpotusta ravintoloitsijoille - "Tämä on niin hyvä idea, että tätä kannattaa jatkaa koronan jälkeenkin", sanoo Mamma Marian toimitusjohtaja
  14. Chiméne Bavardin Esalainen: Etäkoululaisten äitinä ei ole aina helppoa, varsinkin jos pitää askarrella
  15. Anastusrikokset työllistivät virkavaltaa Lahdessa keskiviikkona – tavaratalossa varkaissa käynyt mies pääsi livahtamaan karkuun

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.