Pääkirjoitus: Suomessa on siirrytty koronan pysäyttämisestä sen hidastamiseen

Hallitus kertoi torstaina uusista toimista ja suosituksista koronaviruksen hillitsemiseksi Suomessa. Markku Ulander

Suomi siirtyi torstaina selvästi uuteen vaiheeseen koronaviruksen torjunnassa. Hallituksen tiedotustilaisuudessa todettiin sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) suulla, että koronaviruksen etenemistä ei voida enää pysäyttää, mutta sitä yritetään hidastaa ja rajoittaa niin, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä ei ylikuormittuisi.

Suomessa on varauduttu siihen, että ensimmäisen kahdeksan viikon aallon aikana jopa 35 prosenttia suomalaisista saattaa sairastua. Kaikki eivät toki sairastuisi samaan aikaan tai yhtä vakavasti. Arvion toteutuessa useat tuhannet suomalaiset saattavat menehtyä koronavirukseen.

Torstain tiedotustilaisuuden kenties merkittävin uutinen oli päätös käytännössä kieltää yli 500 hengen tapahtumat toukokuun loppuun saakka. Määräyksen antavat tartuntatautilain mukaisesti aluehallintoviranomaiset, nopeimmillaan päätöksiä aletaan tehdä perjantaina. Vaikutukset näkyivät välittömästi. Muun muassa jääkiekon SM-liiga ilmoitti, että runkosarja pelataan loppuun tyhjille katsomoille.

Merkittävä tieto oli myös se, että epidemia-alueilta saapuneiden tai saapuvien suomalaisten tulisi sopia esimerkiksi työnantajan tai oppilaitoksen kanssa karanteenitoimista. Koska WHO on julistanut koronaviruksen pandemiaksi, koskee suositus käytännössä kaikkia ulkomailta Suomeen saapuvia.

Tilanne otetaan vakavasti, mutta harkiten .

Suomen hallitusta on useissa puheenvuoroissa syytelty liian hitaasta ja riittämättömästä toiminnasta. Torstaina selkeä sanoma oli, että tilanne otetaan vakavasti, mutta harkiten. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan myös laajemmista toimista keskusteltiin vielä torstaina kaikkien eduskuntapuolueiden kesken.

Käytännössä kyse on valmiuslainsäädännön käyttöönotosta. Se mahdollistaisi esimerkiksi koulujen ja päiväkotien laajamittaiset sulkemiset ja liikkumisrajoitukset. Marin korosti, että laajoilla suluilla ja rajoituksilla olisi iso vaikutus yhteiskuntaan. Siksi viranomaisilta tarvitaan vahvoja suosituksia ennen valmiuslain käyttöönottoa.

Valmiuslain käyttöönotosta ei tehty päätöstä – Niinistö: Toivottavasti kaikki ovat jo ymmärtäneet muuttaa käyttäytymistään

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) totesi, että koronaviruksen aiheuttamiin taloudellisiin seurauksiin on varauduttu. Hän toivoi myös esimerkiksi suomalaisten pankkien ottavan tilanteen huomioon toiminnassaan.

Koronaviruksen taloudellisia seurauksia ei ainakaan vähentänyt Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka kielsi lennot Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä seuraavan kuukauden ajaksi. Raju toimenpide syöksi pörssit ympäri maailmaa jyrkkään alamäkeen. Suomessa keskitytään nyt aivan oikein koronavirusepidemian rajoittamiseen ja hillitsemiseen. Vaikka toimenpiteissä onnistuttaisiin tavoitellusti, voivat koronan merkittävimmät taloudelliset seuraukset olla täysin Suomesta riippumattomia.

Ari Helmisen uutisanalyysi Kovat keinot voimaan askel askeleelta – lähiviikot näyttävät, menevätkö koulut ja kaupat kiinni ja jäävätkö laivat satamiin

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu