Chiméne Bavardin Esalainen: Hyvä lahja lapselle – vie hänet uimakouluun

Chiméne Bavard

Yksi kouluvuosieni suurimmista traumoista liittyi niihin liikuntatunteihin, jolloin suuntasimme uimahalliin. Olin nimittäin luokkani surkein uimari enkä uskaltanut edes laittaa kunnolla päätäni veden alle. Muistan usein seisoskelleeni uima-altaan reunasta kiinni pidellen samalla, kun kaverit uivat vieressä kilpaa. Välillä kävin räpiköimässä syvemmässä altaassa nolojen kellukkeiden kanssa. Jos kokeilin uimista ilman kellukkeita, painuin saman tien veden alle ja jouduin paniikkiin.

Vähän isompana opin lintsaamaan kaikki ne päivät, kun ohjelmassa oli uintia. Osa opettajista arvasi taktiikkani, mutta he katsoivat sitä läpi sormien. Kun muut oppilaat suorittivat uimataitotestiä, minä menin pitkälle kävelylle. Harmitti ja hävetti yhtä paljon.

Miksi minä en sitten osannut uida? No ainakin osittain siksi, ettei perheemme koskaan viettänyt aikaa veden äärellä. Kun tulin kouluikään pienellä paikkakunnalla ei ollut uimahallia eikä kunnan ainoalla rannalla järjestetty uimakouluja. Kummasti kaikki muut kuitenkin oppivat tuon tärkeän taidon.

Uimaan voi onneksi oppia aikuisenakin. Nykyään monessa kaupungissa järjestetään uinnin alkeiskursseja aikuisille. Niissä käydään läpi samanlaisia asioita kuin lasten uimakouluissa. Eli ensin totutellaan veteen elementtinä, pistetään rohkeasti kasvoja veteen, opetellaan kellumista ja liukumista. Tärkeimpänä tavoitteena on tietysti oppia pysymään pinnalla ja kenties hallitsemaan muutamia erilaisia uintityylejä.

Ilman uimakouluakin voi aikuisena päästä uimisen makuun, jos sattuu tuntemaan kiltin ja pitkäjänteisen kaverin, jolla on aikaa ja kiinnostusta opettaa uimisen perusjutut. Vaikka voi tuntua nololta opetella luottamaan veden kelluttavuuteen tai peruspotkujen tekemistä kaverin kannatellessa, se kannattaa. Sitä paitsi kukaan ei tunne ja tuijota sinua ainakaan ulkomaisen hotellin uima-altaalla.

Vauvat valtaavat Heinolan uimahallin lauantaiaamuisin

Kun perheeseemme syntyi esikoinen, ilmoitin meidät heti vauvauintiin. Ensimmäiset kerrat olivat painajaismaisen kamalia. Vauvat huusivat kaikuvassa hallissa ja omat hermoni olivat riekaleina, kun pistimme tyttäremme pään veden alle sukellusharjoituksissa. Pienillä vauvoillahan on sukellusrefleksi, joka estää veden pääsyn hengitysteihin. Minun teki vain mieli repiä vauva pintaan ja painella saman tien saunaan. Purin silti hammasta ja yritin peitellä omia pelkojani, koska ne kuulemma heijastuvat lapseen.

Muutaman kerran jälkeen vauvauinti helpottui ja pystyimme kaikki rentoutumaan lämpimässä altaassa. Sittemmin olen vienyt molemmat lapsemme kaikkiin mahdollisiin uimakouluihin, ja onneksi he myös pitävät uimisesta. Olen ylpeä lastemme uimataidoista ja olen heillekin sanonut, ettei se ole kaikille itsestäänselvyys.

Vaikka koulussa tunsin olevani ainoa uimataidoton, en taida olla ongelmani kanssa yksin. Joidenkin tutkimusten mukaan kolmasosa suomalaisaikuisista ei läpäisisi pohjoismaisen uimataidon määritelmää. Sen mukaan uimataitoinen on henkilö, joka pudottuaan syvään veteen niin, että pää käy veden alla ja päästyään uudelleen pinnalle ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään. Onnistuisiko sinulta?

Missä pyrstöuintia voi harrastaa? Lahtikin salli merenneitoilun yleisillä vuoroilla

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu