Lukijalta | Kaikki mukana – myös varusmiespalveluksessa

Yleisradion uutisen 24.2. mukaan puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) johtama parlamentaarinen työryhmä alkaa selvittää, voisiko varusmiesten palveluskelpoisuusvaatimuksia lieventää, jotta useampi palvelukseen kutsuttava alokas saisi suoritettua varusmiespalveluksen loppuun asti eikä putoaisi palveluksesta hylätyksi, C-papereiden mieheksi.

Kannatan tätä ideaa todella lämpimästi. C-papereille pudonneiden nuorten miesten määrä on huolestuttavasti lisääntynyt jo kolmasosaan ikäluokasta.

Armeijassa opittava ryhmähenki ja tiimitöiden taito leirikoulutuksessa jäävät väliin huolestuttavan monelta nykyään, puhumattakaan paljon tärkeämmästä kansallisen maanpuolustuksemme uskottavuudesta, joka rapistuu sitä myötä mitä pienempi osuus ikäluokasta suorittaa palveluksen A- tai B-papereilla.

Sen lisäksi, että fyysistä vaatimustasoa hiukan alennettaisiin, voitaisiin luoda aseettoman palveluksen huoltotehtäviä niille, joilla on mahdollisia psyykkisiä esteitä.

Kannatan väkevästi yhteissolidaarista yhteiskuntaa, jossa kaikki suomalaiset pitävät kaikista suomalaisista yhdessä huolta.

Mahdollisimman suuren osan ikäluokasta suorittama varusmiespalvelus on mahtava tapa ylläpitää kansallista ryhmähenkeä ja edesauttaa kaikkien nuorten miesten mukana pysymistä hyvinvointiyhteiskuntamme rattailla.