Lukijalta: Senttien viivästyskorko paisui 25 euroksi

Laskun muistutuskulut olivat suuret. Vesa Ruotonen

Vesa Ruotonen

Kunnallisen koulutusyhtymämme Askonkadun opiskelijaruokalaa hoitaa ISS Palvelut -yhtiö. Vein sinne ryhmän lounaalle, kustannus 231,40 euroa.

Laskun eräpäivä olisi ollut 25.11.2019, mutta postilakon vuoksi sain laskun vasta 12.12.2019. Maksoin heti.

Viivästyskorkoa syntyi 0,76 euroa.

ISS on valinnut Intrumin korkolaskujen hoitajaksi. Tässä tapauksessa Intrum laskuttaa 0,76 euron viivästyskorosta 25 euroa.

Reklamoin luonnollisesti.

Johtopäätös: kaikkien kuntien tai kuntayhtymien tulisi hoitaa korko- ja perintälaskunsa itse. Ei ole syytä rangaista meitä veronmaksajia yksityisfirmoille maksettavista ylisuurista korvauksista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden pakkolomat alkavat aikaisintaan toukokuussa
  2. Palvelusetelisäännöt uusiksi yhden äänen erolla Lahdessa – SDP ja kokoomus täysin eri linjoilla
  3. 2.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä lisääntyi edellispäivästä kuudella
  4. Hollola lomauttamassa koulunkäyntiavustajia, lastenhoitajia ja siivoajia – yt-neuvottelut päättyvät perjantaina
  5. Piti ampua sika, ammuttiinkin vanki – venäläisten sotavankien elämä Suomessa on monilla paikkakunnilla yhä arka aihe, uusi romaani kertoo kohtaloista Päijät-Hämeessä
  6. Poliisi: Pohjoiseen kulkeva liikenne saattaa ruuhkautua illalla Nelostiellä Mäntsälässä
  7. Asukasyhdistyksen viime hetken vetoomus tehosi: Uudenmaankadun varren kuuset säästyvät sittenkin
  8. Showmies purkaa sydäntään YouTubessa – tubettajatähti Herbalisti on avautunut faneilleen elämänsä kipukohdista ja kerännyt netissä miljoonayleisön
  9. Orimattilan kaupunki varautuu yt-neuvotteluihin koronatilanteen takia
  10. Karisma jättää perimättä kahviloilta ja ravintoloilta vuokraa
  11. Lahden keskustan isot liikenneratkaisut siirtyvät kauas tulevaisuuteen – "Turha tuoda käsittelyyn tällä valtuustokaudella"
  12. Lahden Sokos supistaa ilta-aukioloaan, sunnuntaisin kokonaan kiinni
  13. Talvirenkaiden käyttö muuttuu uudessa tieliikennelaissa
  14. Korkeakoulujen harjoitteluja on peruttu ja siirretty – Tiede- ja kulttuuriministeri Kosonen: "Opintoajat voivat pidentyä poikkeusolojen vuoksi"
  15. Asikkalainen Pihamaan tila sai ruokakulttuuripalkinnon

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.