Lakkokiusaajat kuriin

Jani Wallenius

"Jäsenillä on oikeus osallistua liittonsa luvalla lailliseen lakkoon tai muuhun työtaistelutoimeen ilman työnantajan painostuksen, syrjinnän tai muiden kielteisten seuraamusten pelkoa."

Yllä olevan on minusta hienosti ammattiliitto kirjoittanut.

Tuon tekstin loppuosan tulisi – oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon nimissä – toimia myös toisin päin liittoon kuulumattoman osalta: mikäli hän haluaakin mennä työpaikalleen tekemään työtä, jonka tekemisestä hän on sopinut työnantajan kanssa.

Teksti tulisi kuulua heidän osaltaan seuraavasti: "Liittoon kuulumattomalla on oikeus olla osallistumatta lailliseen lakkoon tai muuhun työtaistelutoimeen ilman työkavereiden, ammattiliittojen tai ulkopuolisten painostuksen, syrjinnän tai muiden kielteisten seuraamusten pelkoa."

Työkaveri on työkaveri myös lakon jälkeen.

Lakon aikana töihin meneviin on kohdistettu merkittävää kiusaamista, johon myös ammattiliitot ovat osallistuneet. Muun muassa Sähköliiton sivuilla oli töihin sovitusti menevää työntekijää kuvailtu kaksijalkaiseksi eläimeksi, jolla on vesiaivot ja joka on arvoltaan kalkkarokäärmeen jälkeen sijoittuva.

Jos tällaisia nimityksiä käyttäisi joistakin muista ihmisryhmistä, se voisi olla rikosilmoituksen paikka. Suomessa jokaisella on oikeus tehdä työtä, niin halutessaan. Ollaanhan ihmisiksi ihan jokainen ja muistetaan ne käytöstavat myös liitoissa, vaikka joskus meneekin tunteisiin. Työkaveri on työkaveri myös lakon jälkeen. #idanpuolella

Kirjoittaja on yrittäjä ja Lahden kaupunginvaltuutettu (kok).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden sivistyslautakunnan puheenjohtaja Maria Mäkynen neljän ryhmäperhepäiväkodin toiminnan keskeyttämisestä: "Kevein perustein tällaista päätöstä ei ole tehty"
  2. Kevätaurinko hellii tänään - alkuvuoden lämpöennätys meni rikki Päijät-Hämeessä
  3. 7.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Keskussairaalan työntekijällä todettiin koronatartunta - altistuneina kolme potilasta ja yhdeksän työntekijää
  4. Juha Honkosen uutisanalyysi: Ei nuolaista vielä – tilastot laahaavat perässä
  5. Karu totuus vanhusten kotihoidosta selvisi: "Emme pysty suojautumaan koronakriisissä"
  6. Nämä päijäthämäläiset ravintolat tarjoavat nyt ruokaa kotiin tai noudettavaksi, katso päivittyvä lista
  7. Fysioterapeutti Aino Kosonen vetää jumppaa – kymmenet ihmiset kuntoilevat live-lähetyksen tahtiin omissa kodeissaan
  8. Lastunkuivaimessa tulipalo Kärkölässä
  9. Lahden Kujalaan nousee raskaan liikenteen palvelukeskus – pitkät ajoneuvoyhdistelmät otettu erityisesti huomioon
  10. Humalaiset huitoivat toisiaan Lahden yössä, molemmille sakkoa
  11. Hoivakotien koronaviruskuolemat muualla maassa eivät johda uusiin varotoimiin Päijät-Hämeessä – "Ei toistaiseksi, koska epidemiaa ei ole"
  12. Hämeen poliisi pyytää havaintoja Lammin Porraskoskelta
  13. Ruokailu siirtyi Päijät-Hämeessäkin noutoaikaan – maakunnan yritykset polkaisivat pystyyn myös omia kotiinkuljetuksia
  14. Ainopuiston teatteri peruu kesän esityksensä
  15. Asiantuntijat kertovat huolestuttavasta ilmiöstä: parisuhteet kärsivät, kun älylaitteesta tulee kolmas pyörä – "Toinen vain somettaa, seksielämäkin hiljenee"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.