Lukijalta: Lapset purevat ilman rajoja

Sosiaaliset taidot ovat tie parempiin tuloksiin, kirjoitti Matti Eve Etelä-Suomen Sanomissa 23.1.

Sanopa muuta.

Puolella korvalla vastikään kuuntelin, kun lasten parissa työskentelevät henkilöt kertoivat siitä, kuinka ovat joutuneet päiväkoti-ikäisten lasten pahoinpitelemiksi.

Lapset purevat, potkivat ja uhkailevat ”tarhan tätejä”.

Jo olemme aikoihin eläneet. Aikuinen henkilö tietää lapsen tarvitsevan rakkautta ja rajoja. Rajojen asettaminen lapselle on myös todellista rakkautta ja vastuullisuutta.

Siinä kehittyvät ja kasvavat sosiaaliset taidot, joita jokainen tarvitsee elämänsä matkassa.

Surullisena olen tätä ”vapaan kasvatuksen” kehitystä seurannut vuosikausia, ja tiennyt että ei tästä hyvä seuraa.

Pidän Erik H. Eriksonin kehitysteoriakäsitettä onnistuneena ja käyttökelpoisena edelleen.

Kyseisessä kehitysteoriassa tulisi ikävaiheittain täyttyä lapsen oikeudet, jotta tunne-elämä ja sosiaaliset suhteet kehittyisivät tasapainoisesti. Esimerkiksi jos vauvan fyysiset tarpeet täyttyvät, mutta lapsi ei koe oloaan turvalliseksi, syntyy vaje, joka vaikeuttaa seuraavia kehitysvaiheita.

Itse olen syntynyt tähän maailmaan onnettomien sattumusten seurauksena kohta sodan jälkeen. Elämäni alkutaival ei ollut auvoinen, ja vastuullisen vanhemmuuden tavoitteet jäivät täyttymättä. Itse olen vauvana kokenut fyysistä ja psyykkistä turvattomuutta. Tiedostin itse ongelmiani jo 1980-luvulla, ja kaikki nämä vuodet olen tehnyt töitä niiden selvittämiseksi.

Vastuullisen vanhemmuuden painoarvoa ei voi vähätellä.

Marjatta Kanth-Ruusunen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti haluaa selvittää hyvinvointiyhtymän yhteisyrityspäätöksen juridisen pohjan – "On vaikeaa ajatella, että vastuullinen kaupunki heittelisi kapuloita rattaisiin"
  2. Lahtelainen Riku Routo sai kokoelmiinsa kuuluisan grillirakennuksen Jyväskylästä – "Kioski korjataan alkuperäiseen käyttöönsä, se on selvää"
  3. Pelastuslaitos pelasti vesiskootterionnettomuuteen joutuneen Vesijärvellä - skootterissa oli kolme henkilöä
  4. Koulu käyntiin liikenneturvallisuustempauksella Lahden Launeella – tapahtuma on myös tärkeä muistutus tielläliikkujille
  5. Päivystysavun puhelin ruuhkautunut, soittoja nelinkertainen määrä kevääseen verrattuna
  6. Spedemäinen keksintö yritykseltä, joka toimi myös Nastolassa - suojavisiiri ja lippalakki samassa
  7. Kaunismäkien perhe remontoi vanhasta vesibussin rotiskosta rohkeasti itselleen laivamökin – "Ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka iso projekti lopulta on kyseessä"
  8. Vesivehmaan lentonäytös saa kunnanjohtajankin taivaalle – luvassa on melkoista kyytiä
  9. Asuntokauppaan putkahtanut uusi koronaehto askarruttaa – voiko myyjä jäädä asumaan asuntoon ja maksaa vain juoksevat kulut?
  10. Rekkakuski ajoi siksakkia Nelostiellä – eksyi välillä ojaan ja kaatoi mennessään liikennemerkkejä
  11. Poliisille tuttu mies etsi anastettavaa talojen pihoilta Lahdessa
  12. Kaksi henkilöautoa paloi Lahdessa tiistain vastaisena yönä
  13. "Lähetyssaarnaaja" markkinoi laskuvarjoharrastustaan taivaalla – "En ole laskenut sen omakotitalon hintaa, joka harrastukseen on uponnut"
  14. Näppis: Rakkaat kanssaihmiset, ettehän pyri (tori)kahviloissa vieraiden ihmisten pöytiin istumaan
  15. Pahin punkkiaika on nyt: Jaana, 57, joutui viikoksi sairaalaan puutiaisen purtua kesäpaikalla – "Tuntui kuin päähän olisi isketty isoa rautanaulaa"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.