Sälekaihtimet auki työmarkkinalinnakkeissa

Markus Pirttijoki

Alkuviikosta uutisotsikoita hallitsi Versowoodin Heinolan liimapuutehdas, jossa ei Teollisuusliiton vaatimuksista huolimatta menty lakkoon. Teollisuusliiton johtaja Jyrki Alapartanen totesi , että jokainen tehtaalla nyt töitä tekevä kantaa loppuelämänsä rikkurin leimaa harteillaan.

Samaan aikaan Harjavallassa Puustellin keittiötehtaan pääluottamusmies Kai Hyrynkangas murahti, että kenelläkään – kuuluipa liittoon tai ei – ei ole asiaa töihin.

”Rikkurit vastaavat omista teoistaan. He tietävät, miten heille käy.”, Hyrynkangas jyrisi keskiviikkona. Kun toimittaja kysyi, miten heille sitten käy, Hyrynkangas vastasi, että sitä ei voi painaa lehteen.

Näin Suomessa vuonna 2020.

Onhan sitä tullut kuultua ja nähtyä jos jonkinlaista työmarkkinaneuvotteluja seuratessa. Tanner on tömissyt ja aitaa kaatunut. Valtakunnansovittelijan toimistosta on marssittu ulos ovet paukkuen. Työntekijät ovat menneet lakkoon kiristääkseen työnantajia. Työnantajat ovat asettaneet työsulkuja kiristääkseen työntekijöitä. Laskelmat lakkojen kustannuksista ja palkkojen alennuksista ovat olleet liian pieniä tai liian suuria riippuen siitä, kummalta osapuolelta kysyy.

Varmasti ylilyöntejäkin on tapahtunut, mutta ne ovat pysyneet seinien sisällä tai edes jonkinlaisen järjen rajoissa. Lopulta neuvotteluissa on päästy maaliin ja sopimus syntynyt.

Suomalainen työmarkkinajärjestelmä ei ole maailman notkein, mutta on se sentään tuonut tiettyä ennustettavuutta ja vakautta tähän yhteiskuntaan. Työntekijäkin on voinut luottaa siihen, että hänen puolellaan ollaan.

Tällä viikolla tuli sellainen fiilis, että noinkohan tätä järjestelmää kohta enää on olemassakaan. Työmarkkinapomojen uhkailut kuulostavat epätoivoiselta hätähuudolta. Rivistöjä yritetään ampua suoriksi tähtäämällä sellaisiin, jotka eivät riviin kuulu.

Heinolan liimapuutehtaalla töitään jatkaneet eivät ole liittojen jäseniä eivätkä tee lakonalaista työtä. Ei ihme, jos yhä useampi nuori miettii, haluaako olla mukana tällaisessa riitelyä ruokkivassa ilmapiirissä.

Yksi nuorista on Heinolan liimapuutehtaalla työskentelevä Ida Seppälä. Hän kirjoitti viikolla mielipidekirjoituksen .

”Sen sijaan että tapellaan toisiaan vastaan, meidän pitäisi yhdessä nousta parantamaan Suomen kilpailukykyä. Molempien osapuolten pitäisi joustaa, eikä aina vain vaatia enemmän ja enemmän”, Seppälä viestitti viisaasti niin työnantajille kuin ammattiyhdistyksillekin.

Suomen työmarkkinajärjestelmä syntyi tammikuun kihlauksessa 80 vuotta sitten. Nimet ovat vaihtuneet, mutta perusrakenne ei. Maailma ympärillä on kuitenkin muuttunut paljonkin. Suomi ei ole enää suljettu saari. Kilpailu asiakkaista ja tavaran tuottajista on kansainvälistä. Tämän päivän nuoriso näkee hyvin myös maamme rajojen ulkopuolelle.

Työnantajien ja työntekijöiden linnakkeissa kannattaisi aukaista sälekaihtimet ja vilkaista ikkunasta ulos, miltä näyttää Suomi vuonna 2020. Se Suomi, jota 23-vuotias Ida ja hänen ikätoverinsa haluavat olla rakentamassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

  1. 29.3. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Varmistettuja tartuntoja yhteensä 27 - epidemiatilanne ollut viikonloppuna rauhallinen
  2. Henkilöauton kuljettaja ajoi kahteen otteeseen läpi poliisin tiesulusta - poliisiauto suistui takaa-ajossa tieltä katolleen Orimattilassa
  3. Kotona leivotaan nyt paljon pullaa ja muutakin – katso ESS:n lukijoiden kuvat ihanista leipomuksista
  4. Maakuntarajan sulkeminen sai joidenkin hulluuden kukkimaan - ensimmäinen päivä Levannon tarkastuspaikalla Nelostiellä sujui pääosin rauhallisesti
  5. Lahden Talojen senioritalossa Kerinkalliossa asuva Milla Scott on huolissaan koronaviruksen leviämisestä yleisissä tiloissa – "Pitäisi tehdä enemmän"
  6. Vesilinnut pääsevät syksyllä omaan kotiin – Heinolan Lintutarhalle rakennettavassa talossa on 450 neliötä ja erikoinen viherkatto
  7. "Söin väkisin, vaikka ei ollut nälkä eikä tehnyt mieli" – Henriikka Pitkänen, 33, opetteli personal trainerin avulla uudet ruokailutottumukset, laihtui ja rakastui amerikkalaiseen jalkapalloon
  8. Ikivihreät iskelmätähdet eivät suostu sammumaan – koronavirus katkaisi yli 70-vuotiaiden tähtien keikkaputken, mutta usean ura jatkuu edelleen
  9. Kisajärjestäjiä koetellaan kovin autourheilussa Lahden seudulla – ensin leuto talvi, nyt korona
  10. Ira Blomberg-Kantsilan kolumni: Uimahalliuskovainen väijytti minut – ja vieläpä lähes alastomana
  11. Portit auki – kummankin puolen Kimolan sulkua pannaan paikkoja kuntoon matkailijoita varten
  12. "Se oli taistelua joka vaiheessa" – Naisten asepalvelus täyttää huhtikuun alussa 25 vuotta, ja siitä on kiittäminen Kaarina Buure-Hägglundia
  13. Pääkirjoitus: Pormestarin valinnassa on olennaista avoimuus ja läpinäkyvyys
  14. Markus Pirttijoen Esalainen: Megatrendi, joka alkoi järkkyä vain viikoissa
  15. Museot tarjoavat taide-elämyksiä nyt verkossa – nettipalvelut ovat houkutelleet hyvin kävijöitä: "Kasvua on ollut 1 144 prosenttia"

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.