Näppis: Ilmaiseksi uimaan, ilmaiseksi naimaan, ilmainen opiskelu, ilmainen ruoka, päälle päätteeksi pikavipit sovitellen anteeksi. Kohta kamelin selkä poikki.

Ilmaiseksi uimaan, ilmaiseksi naimaan, ilmainen opiskelu, ilmainen ruoka, päälle päätteeksi pikavipit sovitellen anteeksi. Kohta kamelin selkä poikki.

Hallitus haluaa 10 vuoden aikana saada kansan käyttöön 750000 sähköautoa ja menettää verotuloina tuhansia euroja/auto. Menetys maksatetaan niillä, jotka ovat maksaneet raskaita autoveroja ja polttoaineveroja vuosia ja vuosikymmeniä. Heillä ei ole enää vara siirtyä sähköautoon polttoaine- ja verokototusten vuoksi. Näin valtio kiittää!

Turha syytellä päästöjä Suomen talvista. Ilmavirtaukset etelän suunnaltahan sen aiheuttavat eikä niitä pysty kukaan muuttamaan.

Su 19.1 oli mielenkiintoiset kirjoitukset Romanian metsän hakkuista ja takaisin savupirttiin. Tälläistä lisää lehteen.

Näyttötaulut ja katuvalot palavat valoisaan aikaan.

Nastolassa ylä-asteen jääkiekkokaukalossa täydet valot palanneet jo 3 kk. Koskahan saadaan jäätä. Lahti energia kiittää !!

Liikennesuunnittelija pakottaa ajamaan edellisen puskurissa. Jos jättää turvavälin, automaatti lyö punaiset nenän eteen.

Kuka osaa laskea, kuinka kalliiksi Paavo Lipponen (Sdp) on tullut minulle keskivertoeläkkeensaajalle taitetulla indeksillään, kun vuodet lasketaan yhteen. Minulla on oikeus tietää faktat!

H.Koskela luetteli omia klassikkojaan, vanhoja tapoja ja uskomuksiaan. Sitten vaan yksinkertaisesti ilmoitti niiden olevan perustan kaikelle hyvälle jota yhteiskunnassamme on. Ilman perusteluja, eli teki epäloogisen hyppäyksen. Aika omahyväistä.

Timo J Tuikka kirjoitti tärkeästä ja törkeästä asiasta ESS su 19.1. B8. Maailman terveysjärjestö WHO:n ohje on: alle 2-vuotiaille ei yhtään ja 2-4 -vuotiaillekin vain korkeintaan tunti päivässä ruutuaikaa. Lasten terveyttä kannattaa ehdottomasti suojella, koska juuri terveys mahdollistaa elämässä kaiken muun. Tuikan juttuun sisältyi sitä paitsi vain osa älylaitteiden terveyshaitoista.

Kiitos hyvät ihmiset, kun kiinnititte huomiota noihin vastenmielisiin valomainostauluihin! Pois ne pitää saada!

"Joka toista haukkuu - on itte hyvä"! tv. negatiivarit

Miten on mahdollista, että kiinalainen turkistarhaaja on saanut Suomessa toimiluvan - etenkin viedäkseen siitoseläimet Suomesta halpatuotantomaahan?

Ammattilaiset asialla ! Kiitos lapsiystävällisesta muskarimessusta Salpausselän kirkossa su 19.1. Havainnollinen saarna nukeilla, Gospelkidsit, iloinen tunnelma takasivat lapsiperheiden viihtyvyyden. Näitä lisää !

Käytkö itse tai lapsesi Joutjärven ja Salpausselän kirkoissa, sinä kirkkorakennusten purkua vastustava?

Mielestäni ajanvaraus niin Kelassa kuin muuallakin on hyvä asia. Näin virkailija, työntekijä, lääkäri tms. voi varatun ajan puitteissa keskittyä rauhassa sinun asiaasi.

Voiko lapsille markkinoitava nallekarkkeja muistuttava vitamiinivalmiste aiheuttaa yliannostus- tai tukehtumisvaaran?

Kerintien kioski, palanut ja nyt 2 romuautoa ilman kilpiä pihalla, eikö kaupunki voisi siivota tai antaa omistajalle määräajan uhkasakolla.

Urheilu Jotka tulevat ensimmäisiksi, joutuvat viimeisiksi. Raamatusta lainaten.

Jos jää työttömäksi, haetaan oma-aloitteisesti uutta työpaikkaa. Voi mennä kysymään töitä yrityksistä, vaikkei ole hakuilmoitusta. Ei jäädä odottamaan, että työkkäri järjestää työn.

Mitä ihmettä varten nuo vilkkuvat ja välkkyvät valomainokset on pystytetty? Ja mikähän poliitikkoporukka on niille luvan antanut?

Eläke nousi 39 e vero 5,50 että silleen

Nokkosperhoshavainto, pääskyjä ootellessa...

Kyllä sääliksi käy sitä koiraa Nastolan Rakokivessä joka kulkee päivät pitkät juoppo porukan kanssa. Laiha ja turkki huonossa kunnossa. Ei taida ruoka riittää koira paralle kun kaljaa vain tuo porukka kaupasta hakee. Sinä joka tunnistaa nimeltä tämän koiran omistajan niin ota yhteys eläinsuojeluvalvovaan pikaisesti. Jos huumeet ja kalja tärkeämpiä kuin koira niin sellaisen ei pidä koiraa omistaa.

On se kumma kun minun perässä ei ole kyttääjiä, johtuneeko siitä että mittarini näyttää yleensä 5-7 km/h yli sallitun mittarivirheen takia.

Salonkiorkesteri ja solistit 19.1. Konserttitalolla. Kiitos upeasta musiikista. Jatkoa toivoen monet mukana olleet.

Onko Lahden virkamiehet järkiintyneet: syntyykö huumorimatkakeskuksen viereen postitalon paikalle nyt kunnollinen m-keskus? Käytitte etuosto-oikeutta?

Tässä maassa on paljon mielenterveysongelmaisia. Sen huomaa kun haukutaan ay-väkeä ja maamme hallitusta.

Sami Korkiakoskelle arvostukset hyvästä kirjoituksesta. Kello tikittää eikä kukaan tee mitään!

Puoli 7 ohjelma voisi keskittyä hyvien lähetysten tekemiseen eikä kultaisesta Venlasta horisemiseen! Kyllästyttää.

Nyt riittää! Oli aswaltilla sitten lumi, vesi tai jää, tappajasepeli sisärenkaaseen asti pilkistää! Turhautumisia jo monta, siksi anteeksiantamatonta!

YLE Suomen päivässä Oras Tynkkynen ja asiantuntija Anttonen totesivat, että väestön kasvu on suurin uhka maapallolle. Suomen ei kuitenkaan tarvitse tehdä asian suhteen mitään, olemme niin pieni tekijä. Miksi sama ei päde ilmastonmuutoksen kanssa. Olemme molemmissa tapauksissa merkityksettömiä kokonaisuuden kannalta. Onko ilmastomuutoksessa kuitenkin kysymys keinosta lisä verottamiseen "uskottavalla" perustelulla?

Hiljaisen johtamisen ja epäeettisyyden maailman palkinnon voittaa tänä vuonna Phhyky. Oli ns. kova huoli mm. henkilökunnan jaksamisesta ja ruoskan heilutus koventunut entisestään. Jos lääkärit ja hoitajat irtisanoisivat itsensä niin tuo kosmisen huono hallinto pääsisi oikeutetusti aktiivimallin käyttäjiksi.

Ilman muuta Sokoksen ja Seurahuoneen väliin kävelysilta. Kaupungin täytyy kuunnella yrittäjien tarpeita enemmän kuin kansalaisten eripuraisia mielipiteitä. Silta siihen vaan ja saadaan hotelli ja kauppakeskus hienosti yhdistettyä. Hienoa!!!!

Hei ei varmaan ole mikään ongelma työllistää vastavalmistuneita, mutta ovatko he valmiita tulemaan sillä ajatuksella että saisivat työkokemusta ja olisivat valmiita tinkimään Tessin mukaisista palkkauksen tasoista? Yrittäjänä voisin palkata näitä mutta ammattiyhdistysliike ja sen aate pilaa kaiken alkavan orastavan työsuhteen. Joustakaa valmistuneet, älkää liittykö liittoihin, sopikaa paikallisesti suoraan työnantajan kanssa palkoista ym. Ei ole mitään ongelmaa näissä asioissa työnantajan puolelta. Tsemppiä!!

Ensi vuonna voisi yksilöurheilijasta tulla vuoden urheilija. Mäkihyppääjä kun pääsee karsinnasta varsinaiseen kilpailuun. Muuten näitä on kyllä turha kierrättää ympäri maailmaa, nekin rahat voisi käyttää nuorten lupausten tukemiseen

Sanna Marin In Nuoriso hallitus vaatii nuorisolle ilmaista ehkäisyä. Miksi se ei opeta, että mikään ei ole ilmaista, vaan vastuuntuntoiset veronmaksajat maksavat kaiken. Nuorisolle pitää opettaa vastuuntuntoa itsestään ja koko elämästään. Siinä olisi Marinille riittävästi sarkaa.

Sote näyttää vihdoin tapahtuvan Lahdessa. Tosiasiassahan se on vain silmänkääntötemppu, jossa sairaitten hoito siirretään yhteiskunnan vastuulta, liiketoiminnan haltuun rahastettavaksi.

Aleksin ylikulkusilta peittäisi avaran näkymän ja Kartanon korkea kerrostalo tulee peittämään näköyhteyden Vesijärvelle. Kyllä muuttuu Lahti vielä tunkkaisemmaksi. Ei puutu muuta kuin vanha silta Trion maisemiin ja ratikkaliikenne r-asemalta Niemen kautta Mukkulaan.

Kun hallitus ei näytä onnistuvan nuorten työllistämisessä onnistuvan, jos sitä tosissaan yrittääkään, niin ovat päättäneet, että pitää ainakin olla lystiä. Hallituksen ajatus ilmaisesta ehkäisystä vain lisää yksilön vastuuttomuutta omasta elämästään. Ei hyvä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.