Kone tietää, kuinka likaiset astiat pestään

Päivi Piirainen

Naputtelen valtavaa kosketusnäyttöä. Näyttö kysyy, mistä pääraaka-aineesta ateriani voisi mahdollisesti koostua – vaihtoina on nautaa, kanaa ja vegeä. Näyttö kysyy aterian koosta, juomista ja mahdollisista lisukkeista. Valinnat tehtyäni istuin pöytään odottamaan. Pian saan ruoan eteeni.

Vatsa täynnä on mukava mennä kauppaan. Ei tule tehtyä heräteostoksia. Kerään ostokset kärryyn ja suunnistan itsepalvelukassoille. Piippaan tuotteet koneeseen, vilautan maksukorttia laitteen suuntaan ja olen valmis. Meni kauan ennen kuin ensimmäisen kerran uskaltauduin automaattikassalle. Mielestäni oli vääryys rahastaa itse itseään ja seurustella koneen kanssa, mutta kaikkeen näköjään tottuu.

Kauppamatkalla muistan, että bussikortti pitää ladata. Kaupan aulassa asetan kortin LSL:n automaattiin, tökkään etusormella kosketusnäyttöä sopivan matkan kohdalta ja vilautin maksukorttia laitteelle. Ping! Kortti ladattu!

Aamut aloitan lukemalla sanomalehdet digitaalisessa muodossa tabletilta. Kosketusnäyttöä hipaisemalla liu’un sivulta toiselle ja suurennan tekstit silmilleni sopiviksi.

Postilaatikkoon ei ole enää vuosiin kannettu lehtien paperiver­sioita, koska niiden kerääminen ja kierrättäminen alkoi tuntua työläältä. Paperilehtipinot kasvoivat ja levisivät lattialle, ja asuin­alueemme kierrätysastiat olivat aina ääriään myöten täynnä. Digilehdet pysyvät järjestyksessä tietokoneen syövereissä.

Lehtien jälkeen kurkkaan itselleni tärkeimmät sosiaalisen median kanavat. Komennan puhelinta: Avaa Facebook, avaa Instagram! Puhelin tekee työtä käskettyä, koska se on opetettu siihen. Puhelin myös syöttää tekstiä ennakkoon, oppii pian, mitä sanoja käytän usein, ja osaa siksi niitä myös minulle ehdotella.

Kahvilassa on pienimuotoinen kaaos, kun netti junnaa, eivätkä korttienlukijat ota toimiakseen kunnolla.

Me vanhemmat ihmiset kaivamme lompakoitamme, koska kaikesta huolimatta siellä vielä satunnaisesti on joitakin kolikoita ja joskus jopa paperirahaa. Lompakkokin tuntuu nykypäivänä olevan dinosaurusten keksintö, kun kaiken omaisuuden voisi kantaa kännykässä.

Nuoret hymähtävät ja makselevat kahvinsa rauhassa mobiilimaksusovelluksilla. Nuoria naurattaa, kun en suostu lataamaan sovellusta omaan kännykkääni.

Autossa ajotietokone kertoo säätilan. Tutka varoittelee lähelle parkkeeratusta autosta ja navigaattori opastaa perille. Puhelin on synkronoitu auton tietokoneeseen. Radion kanavat vaihtuvat melkein ajatuksen voimalla.

Kotona napsautan tiskikoneen päälle. Tiskikone skannaa astiat ja päättää likaisuuden perusteella pesuohjelman pituuden. Minulla ei ole tämän päätöksen kanssa mitään tekemistä.

Olen saanut opetella digiasioita aivan toisella tavalla nykynuoret. He osaavat ja uskaltavat, vaikkakin kuulin hiljattain, miten aikuistuva nuori mietti, voivatko digitalisaatio ja tekoäly mennä niin pitkälle, että ne vievät ihmiseltä itsenäisyyden.

Hyvä kysymys, ajattelin. Pitäisi varmaan itsekin hieman pohtia tätä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.