Keskittäminen ei ole aina pahasta

Lahden palvelutorin Lahti-pisteestä voi hankkia vaikka Waltti-kortin. Mirja Hussain

Lahdessa avautui maanantaina uudenlainen palvelupaikka, josta voi hakea erilaisia valtion palveluja, kaupungin palveluja ja hyvinvointipalveluja samasta pisteestä. Kauppakeskus Triossa sijaitseva Lahden palvelutori on hyvä avaus asioiden hoitamiseen yhdessä paikassa.

Samantyyppinen konsepti on toiminut aiemmin Espoossa ja se on osoittautunut hyvin suosituksi.

Lahden palvelutorilta löytyvät kotouttamisen, Työnpolun, te-palveluiden, asumispalveluiden, Kelan, Lahti-pisteen, Oma hoidon ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän palvelupisteet.

Palvelutorilla on myös kokoontumistiloja: Olkkari, Paja ja osallistumistila Kymppi. Lisäksi poliisin estävän toiminnan partio vierailee palvelutorilla keskiviikkoiltapäivisin. Keväällä torin viereen avautuu vielä hyvinvointiyhtymän silmäklinikan uusi toimipiste.

Asioiden hoitamisen lisäksi palvelutorilla voi siten käydä vaikka lepäämässä, syömässä eväitä, ompelemassa tai hoitamassa vauvan perustarpeet kuntoon.

Ainoa heikennys aiempiin palveluihin on varmasti se, että terveyskioskia ei Triossa enää ole. Neuvontaa Omakanta-palvelun käyttöön on tarjolla ja verenpaineensa voi käydä mittaamassa itse, mutta rokotteita ja tikkien poistoa ei paikasta enää saa.

Palvelujen keskittäminen merkitsee usein palvelujen siirtymistä kauemmas, jopa pois oman kunnan alueelta. Kun kunnan tai kaupungin erilaisia palveluita kuitenkin keskitetään yhteen paikkaan, uudistus on selvä parannus palvelujen käyttäjille.

Kaupungissa ei tarvitse enää laukata virastosta toiseen, kun niiden asiakaspalvelupisteet on tuotu yhteen, mikä on monelle suuri helpotus. Lahtelaisten lisäksi palvelutoria voivat käyttää myös muut maakunnan asukkaat. Tällaista paikkaa ovat varmasti monet toivoneet jo pitkään.

Palvelutorin sijainti on hyvä, koska paikalle pääsee helposti myös linja-autolla ja omalla autolla. Pysäköintitilaa on runsaasti kauppakompleksin uumenissa.

Hissien ja luiskien ansiosta kauppakeskus on esteetön, mikä auttaa pyörätuolilla tai rollaattorin avulla kulkevia.

Aika näyttää, miten alueen asukkaat ottavat palvelutorin omakseen. Vaikka monien asioiden hoitaminen onnistuu nykyään kätevimmin verkon välityksellä, neuvoja voivat tarvita myös verkossa asioivat. Suurin hyöty paikasta on varmasti niille, jotka haluavat hoitaa asiansa kasvokkain.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

  1. Lahden pakkolomat alkavat aikaisintaan toukokuussa
  2. Palvelusetelisäännöt uusiksi yhden äänen erolla Lahdessa – SDP ja kokoomus täysin eri linjoilla
  3. 2.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä lisääntyi edellispäivästä kuudella
  4. Hollola lomauttamassa koulunkäyntiavustajia, lastenhoitajia ja siivoajia – yt-neuvottelut päättyvät perjantaina
  5. Piti ampua sika, ammuttiinkin vanki – venäläisten sotavankien elämä Suomessa on monilla paikkakunnilla yhä arka aihe, uusi romaani kertoo kohtaloista Päijät-Hämeessä
  6. Poliisi: Pohjoiseen kulkeva liikenne saattaa ruuhkautua illalla Nelostiellä Mäntsälässä
  7. Asukasyhdistyksen viime hetken vetoomus tehosi: Uudenmaankadun varren kuuset säästyvät sittenkin
  8. Showmies purkaa sydäntään YouTubessa – tubettajatähti Herbalisti on avautunut faneilleen elämänsä kipukohdista ja kerännyt netissä miljoonayleisön
  9. Orimattilan kaupunki varautuu yt-neuvotteluihin koronatilanteen takia
  10. Karisma jättää perimättä kahviloilta ja ravintoloilta vuokraa
  11. Lahden keskustan isot liikenneratkaisut siirtyvät kauas tulevaisuuteen – "Turha tuoda käsittelyyn tällä valtuustokaudella"
  12. Lahden Sokos supistaa ilta-aukioloaan, sunnuntaisin kokonaan kiinni
  13. Talvirenkaiden käyttö muuttuu uudessa tieliikennelaissa
  14. Korkeakoulujen harjoitteluja on peruttu ja siirretty – Tiede- ja kulttuuriministeri Kosonen: "Opintoajat voivat pidentyä poikkeusolojen vuoksi"
  15. Asikkalainen Pihamaan tila sai ruokakulttuuripalkinnon

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.