Johnson hankki liikkumavaraa

Boris Johnson joutuu vielä kohtaamaan katteettomat lupaukset, joita hän on brexitistä briteille syöttänyt. Ben Stansall / Lehtikuva

Britannian konservatiivinen pääministeri Boris Johnson on monesti sotkeutunut omaan näppäryyteensä junaillessaan maataan pois Euroopan unionista ja täyttääkseen siten brittien niukan enemmistön kansanäänestyksessä ilmaiseman tahdon.

Täysin oikein Johnson osasi kuitenkin laskea, kun hän julisti missionsa sujuvoittamiseksi ennenaikaiset vaalit. Ne vahvistivat konservatiivien ja Johnsonin asemaa niin paljon, että mikään tuskin enää estää Britanniaa jättämästä EU:ta tämänhetkisen takarajan umpeutuessa tammikuun lopussa. Se on haitaksi molemmille, mutta epävarmuus sentään hellittää.

Aivan kuten Johnson oli suunnitellut, torstaina käytiin täysin yhden asian vaalit. Brexit jätti varjoonsa kaikki muut teemat, joita uskottavuutensa hukannut työväenpuolue yritti epätoivoisesti tarjota äänestäjien pohdittavaksi.

Kansanäänestys jakoi britit kahteen melkein yhtä isoon leiriin, eikä kahtiajako ole vieläkään hellittänyt. Yhteistä niin brexitin vastustajille kuin kannattajille kuitenkin on, että monet ovat jo lopen kyllästyneitä koko asiaan ja poliitikkojen sen ympärillä pelaamaan peliin.

Tämä selittää pitkälti, miksi konservatiivit onnistuivat nyt voittamaan runsaasti parlamenttipaikkoja sellaisillakin alueilla, jotka tähän asti olivat olleet tiukasti työväenpuolueen hallinnassa. Tarkoitus pyhitti keinot, kun brexitiä kannattavat duunarit piirsivät tällä kertaa äänestyslappuunsa konservatiivin numeron.

Eurooppa-tutkija Timo Miettinen tosin näkee vaalien tuloksessa myös merkkejä yleisemmästä suun­tauksesta (Yle 13.12.). Siinä rakennemuutoksen raskauttama työväestö ei enää itsestäänselvästi äänestä työväenpuolueita, vaan tuntee yhä enemmän viehtymystä kansallis­konservatiiviseen ja populistiseen suuntaan. Britanniassakin työväenpuolueen suurimpia huolia lienee tämän jälkeen, kuinka moni äänestäjä palaa enää entisen suosikkinsa puoleen käännettyään sille nyt ensi kertaa selkänsä.

Britannian ja ehkä EU:nkin kannalta vaalituloksessa on hyvää se, että Johnson ei suuren enemmistönsä turvin ole enää yhtä riippuvainen puolueensa kovan brexit-linjan edustajista kuin tähän asti. Näin hän saa lisää liikkumavaraa ryhtyessään neuvottelemaan maansa ja unionin suhteista brexitin jälkeen.

Liikkumavara on tarpeen, sillä vaikein urakka on vasta edessä. Neuvotteluissa molemmat osapuolet joutuvat keskittymään ensisijaisesti brexitistä koituvien vahinkojen minimoimiseen. Samalla Johnsonkin joutuu viimeistään kokemaan, kuinka kaukana tosielämän realiteeteista ovat kaikki ne katteettomat lupauk­set, joita hän on äänestäjille brexitistä syöttänyt.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hanhiongelma ryöstäytyi käsistä Kaivannon uimarannalla Heinolassa
  2. Oletko todellinen Päijät-Hämeen tuntija? Testaa tietosi kuvavisassa
  3. Kesä toi sirkuksen taas Orimattilan Mallusjoelle – hevosmaneesi muuttui jo seitsemättä kertaa sirkusareenaksi
  4. Henkilöauto törmäsi pyöräilijään suojatiellä Lahdessa
  5. Uskomuksissa käärme edustaa muutakin kuin kartettavaa pahaa – maidolla hellityn elättikäärmeen toivottiin suojelevan talon karjaa ja emäntää
  6. Heinäkuussa on vielä hiljaista, mutta elokuussa tanssitaan jo muutamalla Päijät-Hämeen tanssilavalla – katso, missä lavatansseja järjestetään
  7. Kaasujalka oli jälleen raskas Lusin suoralla Heinolassa
  8. Suomessa todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa
  9. Tallimaisemissaan kisaava Knows Best ei lähde Suur-Hollolaan pullistellen – ravivalmentaja Hannu Laakkonen on virittänyt viisivuotiasta ruunaansa maltillisesti kohti huippua
  10. Hykyn toimitusjohtaja Marina Erhola irtisanoutui THL:n ylijohtajan tehtävästä – "Ratkaisu tuntui oikealta"
  11. Suur-Hollola-ajo täyttää Lahden seudulla auki olevat hotellit – "Minilomille alkaa riittää kysyntää"
  12. Työttömyyttä itsekin kokenut Heinolan kirkkoherra Janne Hatakka on tänä keväänä kuullut monien perheiden toivottomia tarinoita
  13. Lukijalta: Saadaanko vihdoinkin tasapainoinen sote? Hyky on hyvinvointikuntayhtymä – ei sairaanhoitopiiri
  14. Hammashoitokäynnit vähenivät jopa alle puoleen korona-aikana – jonojen purkuun voi mennä vuosia, arvioi Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja
  15. Päijäthämäläisen Salpausselkä Geoparkin haku Unesco-verkostoon käynnistyi – statuksen voi saada aikaisintaan vuonna 2022

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.