Maali karkaa kauemmaksi

Sanna Marinin hallituksen on syytä jo ensi vuonna osoittaa uskottavia toimia talouden tasapainottamiseksi. Laura Kotila / arkisto

Jos on kolmisen viikkoa sitten työnsä aloittaneen Sanna Marinin (sd.) hallituksen alku ollut työntäyteinen, ei ensi vuodelta voi odottaa ministerien kiireisiin helpotusta. Päinvastoin nyt on korkea aika lisätä poliittista energiaa kotoisten ongelmien korjaamiseen. Uuden vuosikymmenen voi mainiosti aloittaa perehtymällä Suomen Pankin tuoreimpaan talous­ennusteeseen. Se kun ei päättäjiemme päätä paljon silittele.

Tiivistäen Suomen julkinen talous on nyt huteralla pohjalla. Valtion ensi vuoden budjetti on laadittu sen mukaan, että talous kasvaa yhden prosentin verran. Sekin voi olla liian optimistinen odotus. Vielä huolestuttavampi on lähivuosien näkymä.

Suomen Pankin arvion mukaan julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyysvaje on nyt suurempi verrattuna edelliseen, vuosi sitten tehtyyn arvioon. Syynä ovat väestön ikääntyminen ja julkisen talouden näkymien heikkeneminen. Syntyvyyden nopea lasku on vaikeuttanut yhtälöä entisestään.

Kestävyysvajeella mitataan sitä, kuinka paljon julkista taloutta olisi vahvistettava lähimpien vuosien aikana, jotta talous saadaan pitkällä aikavälillä tasapainoon eli sellaiseen tilaan, ettei veronkorotuksia ja menoleikkauksia tarvita. Tasapainotila tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessakin lapsille on järjestettävissä asialliset koulunkäyntimahdollisuudet, syrjäytyneille ja vähäosasille tukea sekä ikääntyneille inhimilliset terveyspalvelut.

Nyt näyttää siltä, että hallituksen tavoitteena olevat 75 prosentin työllisyysaste ja 60 000 työpaikkaa eivät riitä kestävyysvajeen kuromiseen. Maali karkaa kauemmaksi. Se taas tarkoittaa, että paine veronkorotuksiin ja julkisten menojen leikkaamiseen kasvaa – kuten kasvaa myös houkutus lisävelanottoon, mikä on kuitenkin pidemmän päälle turmion tie, varsinkin jos velka käytetään niin sanottuihin juokseviin kuluihin.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kehotti hallitusta varautumaan tulevaan säästämällä julkiseen talouteen sekä lyhyen että pitkän aikavälin puskureita.

Kehotus on aiheellinen, sillä toistaiseksi hallituksen talouspolitiikassa ei ole ollut varautumisesta tietoakaan. Vielä viime kaudella Suomen velkaantuminen laski ja julkisen velan suhde bkt:hen saatiin alle 60 prosentin rajan. Ansioita oli sekä talouskasvulla että silloisen hallituksen tiukalla talouspolitiikalla. Tällä hetkellä suunta on täysin päinvastainen, ja samat syytkin ovat taustalla. Talouskasvusta ei ole luvassa apuja, ja hallituksen talouspolitiikkakin on kauniisti sanottuna höveliä.

Hallituksen on pakko jo ensi vuonna osoittaa toteen, miten julkista taloutta tasapainotetaan uskottavasti ja pitkäjänteisesti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

  1. Lahden pakkolomat alkavat aikaisintaan toukokuussa
  2. Palvelusetelisäännöt uusiksi yhden äänen erolla Lahdessa – SDP ja kokoomus täysin eri linjoilla
  3. 2.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä lisääntyi edellispäivästä kuudella
  4. Hollola lomauttamassa koulunkäyntiavustajia, lastenhoitajia ja siivoajia – yt-neuvottelut päättyvät perjantaina
  5. Piti ampua sika, ammuttiinkin vanki – venäläisten sotavankien elämä Suomessa on monilla paikkakunnilla yhä arka aihe, uusi romaani kertoo kohtaloista Päijät-Hämeessä
  6. Poliisi: Pohjoiseen kulkeva liikenne saattaa ruuhkautua illalla Nelostiellä Mäntsälässä
  7. Asukasyhdistyksen viime hetken vetoomus tehosi: Uudenmaankadun varren kuuset säästyvät sittenkin
  8. Showmies purkaa sydäntään YouTubessa – tubettajatähti Herbalisti on avautunut faneilleen elämänsä kipukohdista ja kerännyt netissä miljoonayleisön
  9. Orimattilan kaupunki varautuu yt-neuvotteluihin koronatilanteen takia
  10. Karisma jättää perimättä kahviloilta ja ravintoloilta vuokraa
  11. Lahden keskustan isot liikenneratkaisut siirtyvät kauas tulevaisuuteen – "Turha tuoda käsittelyyn tällä valtuustokaudella"
  12. Lahden Sokos supistaa ilta-aukioloaan, sunnuntaisin kokonaan kiinni
  13. Talvirenkaiden käyttö muuttuu uudessa tieliikennelaissa
  14. Korkeakoulujen harjoitteluja on peruttu ja siirretty – Tiede- ja kulttuuriministeri Kosonen: "Opintoajat voivat pidentyä poikkeusolojen vuoksi"
  15. Asikkalainen Pihamaan tila sai ruokakulttuuripalkinnon

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.