Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Iiro Viinanen: Homesairaudet tulevat kalliiksi, mutta syyllisiä löperöön rakentamiseen ei vain löydy

Viime vuosina olemme saaneet lukea toistuvasti homeisista kiinteistöistä, joita löytyy luvattoman runsaasti sekä uudesta että vanhasta kiinteistökannasta.

Vaikka yhtä ja ainoata syytä homehtumiseen ei ole löydetty, yhä ihmeellisemmältä tuntuu, että kun kyseessä ovat useiden miljardien eurojen korjauskustannukset, silti syystä vallitsee asian ympärillä hiljaisuus saati, että syy tai syyllinen tilanteeseen löytyisi.

Lienee niin, että laiminlyöntejä on tapahtunut koko rakennusketjussa, ja kun kukaan ei asioihin ole puuttunut, leväperäisyydestä hyötyjiä on tullut kaikissa rakentamisen vaiheissa. Ja niinhän on, että helppo hyötyminen tukkii suut.

Se on kuitenkin selvää, että esimerkiksi kunnallissektorin rakentamisen olisi selkeästi luullut kuuluvan kunnan rakennusvalvonnan vastuulle, mutta eipä pyykinpesuja ole juuri näkynyt sielläkään. Miksi ei, sillä pienempiinkin epäkohtiin puuttujia yleensä löytyy kunnallishallinnosta ainakin luottamusmiestasolta.

Nyt ilman sen kummempia selvityksiä suoritetaan korjaukset verovaroin. Vai onko niin, että ainakaan valtuutetut eivät asiaan kajoa, sillä enemmistö heistä kuuluu samoihin ay-järjestöihin kuin kyseiset virkamiehet, eikä omia tönitä.

Homeongelma saa rahassa toiset mittasuhteet, kun aletaan tunnistaa homeen terveysvaikutukset hometiloissa työssä olleille. Siitä on vasta jäävuoren huippu näkyvissä puhumattakaan inhimillisestä hädästä ja elämän laadun romahduksesta.

On vaikea edes kuvitella lukumäärältään sitä ihmismäärää, joka on altistunut homeelle, mutta ei osata tai haluta yhdistää oireita homeeseen. Kyse on jo satojen tuhansien ihmisen altistumisesta homeelle.

Sen seurauksena oireilua voi esiintyä lievästä ärsytyksestä jopa syöpään asti. Yhä useammassa tapauksessa on kyseessä työkyvyn menetys, joka sekin tulee kansantaloudelle kalliiksi sairastuneen ongelmista puhumattakaan.

Koska homealtistukseen liittyvien sairauksia ei riittävästi tunneta eikä tunnisteta, tulisi asian selvittämiseen osoittaa riittävät resurssit. Ongelma uhkaa käydä taloudellisestikin kestämättömän kalliiksi yhteiskunnalle, yksilöistä puhumattakaan.

Turhanpäiväinen kiistely auktoriteettien välillä siitä, miten tämä sairaus on todettava, tuntuu lähinnä naurettavalta ja oman henkisen pienuuden peittelyltä.

Hyvä vertailukohta ovat aikanaan yleisessä käytössä olleen asbestin aiheuttamat terveyshaitat. Niihinkään ei ajoissa kovalla kädellä puututtu ja luvattoman moni menetti sen vuoksi henkensä tai tuli pysyvästi työkyvyttömäksi.

Miksi jo koetusta ei oteta opiksi?