Pelikaanien mysteeri ei aukene vieläkään

Perttu Kauppinen

Epävarmuus Lahden jääkiekkoylpeyden Pelicansin ympärillä jatkuu, vaikka viime kausi on jo kauan sitten taputeltu loppuun ja tulevan kauden ensimmäiset pelaajahankinnat ja yhteistyökuviot julkistettu.

Kolmisen viikkoa sitten Pelicansin kakkosvalmentaja Pasi Nurminen ilmoitti ykskantaan ostaneensa itselleen Pelicansin osake-enemmistön. Nurminen voi siis käytännössä päättää yksin yhtiön asioista, mutta siitä, mitä hän aikoo tehdä, ei vieläkään ole kerrottu julkisuuteen.

Hiljaisuudesta huolimatta Pelicansin ympärillä on kaikkea muuta kuin rauhallista. Monet Pelicansia lähellä olevat sanovat uuden omistajan kutsuvan pikimmiten koolle ylimääräisen yhtiökokouksen, jossa ainakin hallitusta vetänyt Pekka Ilmivalta vaihtuu uuteen puheenjohtajaan. Hallitusremontin jälkeen vuorossa lienee johtoportaan uusiminen. Toimitusjohtaja Ilkka Kaarna on tulossa ensi vuonna eläkeikään, ja hänen johtajasopimuksensa todennäköisesti takaa, etteivät mahdolliset potkut tuntuisi taloudellisesti.

Ilmivallan ja Kaarnan ei voi sanoa epäonnistuneen Pelicansin luotsaamisessa. Takavuosien taloudelliset vaikeudet on selätetty, viime kausi oli urheilullisesti onnistunut ja voittoakin tuli pitkästä aikaa ilmeisesti jopa parisataatuhatta euroa. Se on erinomainen tulos etenkin, kun Pelicans joutui koko kauden maksamaan palkkaa myös erotetulle entiselle päävalmentajalle Tomi Lämsälle.

Nurminen haali enemmistönsä ostamalla Jarno Lindemanin ja Sami Kallisen osakkeet. Jääkiekkojoukkueen omistaminen ei Suomessa ole mikään bisnes eikä kauppahinta ole asiantuntijoiden mukaan voinut nousta korkeaksi. Todennäköisesti osakkeiden arvo oli noin 200 000-300 000 euroa.

ESS:n useista lähteistä saamien tietojen mukaan Nurminen ei silti laittanut Pelicansiin omia rahojaan, vaan takana on erään suuren lahtelaisen rakennusyhtiön väkeä. Se, tulevatko mahdolliset rahoittajat ikinä esiin, on täysi mysteeri. Niin ikään motiiveja Pelicansin valtaukselle voi vain arvailla. Koska omistajat eivät tee lätkällä rahaa, joukkueen mesenaattina toimiminen on eräänlainen harrastus - rakkaan lajin ja rakkaan seuran tukemista.

Ajan oloon pelkkä rakkaus jääkiekkoon ei riitä, vaan toiminnan on oltava taloudellisesti vankalla pohjalla. Muuten käy kuten Espoossa, jossa liigaseura Blues ajautui konkurssiin sen jälkeen, kun miljonääri Jussi Salonoja kyllästyi holvaamaan perintöeurojaan joukkueelle.

Uudet ajatukset ja suuret suunnitelmat ovat tervetulleita niin pitkään kun jalat pysyvät jotakuinkin maankamaralla. Toivottavasti Pelicansin uudet omistajat kertovat suunnitelmistaan pian.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.