Syvä kumarrus vanhustenhoidon tekijöille

Tommy Rundgren

Vanhusten hoidosta on viime vuosina uutisoitu todella paljon, mutta aika harvoin on eteen osunut positiivisia uutisia. Sen sijaan lehdissä revitelty on raflaavilla otsikoilla ulosteissaan makaavista ja nälässä elävistä vanhuksista, joiden hoito on täysin laiminlyöty.

Onko tämä kuitenkaan se koko totuus, ja kuinkahan yleisestä ongelmasta on oikeasti kyse? Pitääkö tässä itse kunkin pelätä omien läheistensä puolesta tai olla huolissaan omasta tulevaisuudestaan laitoshoidossa laiminlyötynä ja unohdettuna vanhuksena?

Valtionsäästöleikkurit osuvat usein aina heikoimpiin ihmisryhmiin, joilla on jo muutenkin tiukkaa. Opetuksesta leikataan, terveydenhuollossa säästetään ja nyt klikkiotsikoiden mukaan myös vanhukset jätetään oman onnensa nojaan.

Siis he, jotka ovat omat veronsa maksaneet ja olleet rakentamassa 100 vuotta täyttävää rakasta Suomi-neitoamme. Yleinen suunta nyky-yhteiskunnassa tuntuu olevan, että leikataan sieltä, missä vastustus on heikointa. Näinkö hyvinvointimaassa toimitaan, ja mitkä ovat sen pitkäaikaiset seuraukset?

Sosiaali- ja terveydenhuollon laitospalveluissa ja säännöllisessä kotihoidossa on meillä Suomessa lähes 40 000 asiakasta. Määrä on suuri, joten töitä kyllä tulevaisuudessakin riittää, mutta mikä on hoidon taso?

Sain (tai valitettavasti jouduin) itse seuraamaan oman äitini muistisairauden myötä myös vanhustenhoitoa aina hänen viimeiseen henkäykseensä saakka. Voin rehellisesti sanoa sen olleen todella silmiä avaava kokemus.

Meistä moni pyörii oman elämänsä oravanpyörässä sen enempää miettimättä toisten työtä tai sen sisältöä. Kuinkahan moni meistä olisi valmis tekemään raskasta kolmivuorotyötä alle 2 000 euron bruttopalkalla? Osa potilaista on täysin vuoteen omia, joten heidät pitää nostaa sängystä pesulle, syöttää, juottaa ja kyllä siinä ihmisen elimistön erilaiset eritteetkin tulevat tutuiksi.

Olen ehkä todellinen tissiposki ja hienohelma, mutta voin rehellisesti myöntää, että en pystyisi – pystyisitkö sinä?

Kaikenvanhustenhoitoon liittyvän kuranheiton keskellä olisi joskus hyvä myös kiittää. Ovatkohan asiat meillä Suomessa kuitenkaan niin huonosti kuin uutisotsikot antavat ymmärtää?

Oma äitini eli kunnallisessa laitoshoidossa vuosikausia, enkä sinä aikana törmännyt yhteenkään epäkohtaan. Hiukset olivat aina puhtaat ja hoidetut, kynnet leikattu ja iho rasvattu. Jalkarannan sairaalan henkilökunta saa minulta hoidon tasosta täyden kympin.

Raskas työ ja pienet resurssit eivät ole ehkä se paras lähtökohta, mutta niilläkin voi saada erinomaista hoitoa – kiitos työlleen omistautuneen henkilökunnan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut