Terrori iski viimein Suomeenkin

Lauantaina vahvistui se, mitä jo perjantaina pelättiin. Poliisi kertoi, että Turun keskustassa kaksi ihmishenkeä vaatinutta silmitöntä veritekoa epäillään Suomen ensimmäiseksi terrori-iskuksi. Iskun takana epäillään olleen kuuden marokkolaismiehen ryhmän. Pääepäilty on kymmentä ihmistä Turussa puukottanut 18-vuotias mies, joka oli tullut Suomeen viime vuonna turvapaikanhakijana.

Poliisi on tiedottanut tutkinnasta hyvin niukasti, osaksi varmaan sen vuoksi, ettei poliisin kiinni ottama pääepäilty ole suostunut puhumaan. Suojelupoliisin mukaan hänen profiilinsa on kuitenkin hyvin samankaltainen kuin viime aikoina Euroopassa tehdyissä islamistisissa iskuissa.

Suojelupoliisi on jo aiemmin huomauttanut, että turvapaikanhakijoiden mukana on tullut Suomeen maahanmuuttajia, joilla on yhteys islamilaisiin ääriryhmiin, mikä on ollut lisäämässä Suomeen kohdistuvaa terrorismiuhkaa. Nyt tämä vaara näyttää toteutuneen.

Turun isku ei silti saanut Supoa korottamaan arviotaan uusien iskujen todennäköisyydestä. Poliisi on kuitenkin kohottanut valmiuttaan kaikkialla maassa, Lahdessakin.

Ainakaan toistaiseksi terroristijärjestöt kuten Isis eivät kuitenkaan ole julistaneet iskua omakseen. Poliisilla lienee kuitenkin vahvat perusteet epäilyilleen. Vielä perjantaina viranomaisten viesti oli valtiojohtoa myöten, ettei ollut mitään syytä epäillä tekoa terrorismiksi.

Supon mukaan iskutyyppi on kuitenkin juuri sellainen johon Isis on kannustanut. Tähän viittaa se, että marokkolaismiehen uhriksi valikoitui juuri naisia. Nyt poliisi tutkiikin juuri sitä, onko epäilyillä yhteyksiä Isisiin.

Supo myönsi lauantaina, että Turun iskun kaltaista terroritekoa on äärimmäisen vaikea estää, koska se ei juuri vaadi valmistelua. Keskusrikospoliisin mukaan pidätetyt marokkolaiset eivät olleet krp:n seurannassa. Suojelupoliisi taas ei halunnut kertoa, olivatko epäillyt sen listoilla.

Terrori-iskujen ennaltaehkäisemiseen tai niiden torjumiseen ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Vähintä olisi kuitenkin pitää huoli siitä, että suomalaisilla viranomaisilla on kunnolliset työkalut terrorismin torjutaan.

Tämä tarkoittaa ainakin poliisin rahoituksen turvaamista ja tiedustelulainsäädännön uudistusta, joka mahdollistaisi esimerkiksi verkkotiedustelun ja muuttaisi Supon roolin yhä vahvemmin tiedusteluviranomaiseksi. Myös Euroopan unionissa on paljon tehtävää ulkorajojen valvonnassa.

Terrori-iskujen jälkeen toistellaan usein, miten pelolle ei saa antaa ylivaltaa, sillä silloin terroristit voittavat. Kulunut fraasi on oikeassa, vaikka huoli vaikkapa omien lasten tai muiden omaisten turvallisuudesta on täysin luonnollinen.

Turun iskut nostivat esiin suomalaisen yhteiskunnan parhaita ja huonoja puolia. Turussa tavalliset ohikulkijat kävivät oman turvallisuutensa kustannuksella estämään terroristin tekoa ja yrittivät häätää häntä pois uhrien kimpusta. Suomalaisuuden kirjosta kertoo, että mukana oli myös maahanmuuttajia.

Toisaalta sosiaalisessa mediassa isku ei yhdistänyt vaan jakoi osan kansasta kiihkeisiin ja kovasanaisiin ryhmiin, niin maahanmuuttoa vastustaviin kuin puolustaviinkin. Näillä ääripäillä on vielä opittavaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Päijät-Hämeen maastopyöräilypolut tekevät vaikutuksen ulkopaikkakuntalaisiin – poimi ohjaajien reittivinkit ja neuvot lenkin suunnitteluun
  2. Lahden Reipas vei voiton Kultsu FC:stä - katso ottelu jälkitallenteena tästä
  3. Parikymppinen lahtelaismies käytti hyväkseen 15-vuotiasta huostaan otettua lasta
  4. Rapistuva Pyhäniemen kartano odottaa remonttia – "Kokonaisilme siellä on synkän näköinen"
  5. Mattssonin Luomumarjatilalla Asikkalan Kurhilassa avattiin lettukahvilan ovet, "roskainen" lettutaikina herättää kummastusta
  6. Tähdet, tähdet -ohjelmaan pyydetty Konsta Hietanen ei halua valmistautua koitokseen liikaa – "En meinannut penkissäni pysyä, kun soitto tuli"
  7. Lukijalta: Mitä oikeuksia on kehitysvammaisella?
  8. Käräjäoikeus tuomitsi muun muassa Lahdessa alaikäisiä tyttöjä kosketelleelle miehelle lisää istuttavaa
  9. Pienikin promillemäärä vaikuttaa ajokykyyn – rattijuopumuksia todetaan joka kesä lähes 18 500
  10. Huumekuskin autosta löytyi nyrkkirauta Lahdessa
  11. Asikkalassa toista autoa tölväissyt rattijuoppo jäi poliisin haaviin
  12. Hollolalaiset Paula ja Antti päättivät, että vihkiminen on joka tapauksessa sovittuna päivänä – elokuussa häitä järjestetään taas enemmän, osa siirsi häänsä ensi vuoteen asti
  13. Lahti Ringeten tähtipelaaja Niina Piiroinen vaihtaa seuraa – siirtyy pelaamaan legendojen rinnalle
  14. Lukijalta: Vääksyssä toimittiin kuin ostettaisiin auto huoltoineen ilman varmuutta tulevista osamaksuista
  15. Hollolan Kiikunlähteelle johtava Kiikuntie rajataan vain asukkaiden käyttöön – autot on jatkossa pysäköitävä yli kilometrin päähän lähteestä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.