Kaupunginjohtaja Pekka Timonen vastaa: Viranhaltija ei ole poliitikkojen alainen

Toimittaja Erno Laisi esitti Näkökulmassa (6.10.), että Lahden kaupungin viranhaltijat olisivat poliittisen päättäjien alaisia. Näin ei ole. Kirjoituksessa mainitun sivistysjohtajan ja kaikkien muiden Lahden kaupungin työntekijöiden esimies on kaupunginjohtaja.

Esittelevän viranhaltijan asema on Suomessa itsenäinen ja riippumaton. Hänen päätösehdotuksensa on asian käsittelyn pohjaehdotus. Viranhaltija on asiantuntija, joka vastaa asioiden valmistelusta ja esittelystä päättäjille. Päättäjät keskustelevat, tarvittaessa äänestävät ja päättävät. Sen jälkeen viranhaltija panee toimeen tehdyn päätöksen. Roolit ovat selkeät.

Poliittisten päättäjien ja viranhaltijoiden välillä ei ole esimies-alaissuhdetta. Esitysten pohjalta tämä ei muutu myöskään Lahden siirtyessä pormestarimalliin.

Poliittisten päättäjien ja viranhaltijoiden sujuva yhteistoiminta ja keskinäinen kunnioitus on hyvän hallinnon tunnusmerkki. Erilaiset näkemykset ja avoin keskustelu eivät ole huono asia, vaan osa järjestelmän toimintaa.

Pekka Timonen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 27.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä vakaa, sairaalahoidossa ei yhtään koronapotilasta
  2. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  3. Työttömien työntekijöiden määrä kasvoi roimasti Päijät-Hämeessä - Lahdessa korkein työttömyysaste
  4. Mika Lehto heräsi avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  5. Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan suojatiellä Heinolassa
  6. Päijät-Hämeen matkailualan yrittäjät tekevät yhteistyötä, jotta täällä ensi kertaa lomailevat ihastuisivat alueeseen: "Meidän pitää hurmata heidät"
  7. Kuluttajille myytävissä autonostimissa on hengenvaara, tuotteet palautettava ostopaikkaan
  8. Hirvi säntäili Lahden keskustan tuntumassa
  9. Jotain hyötyä poikkeusoloista – Järvisen perhe rakensi upean puumajan kotipihalleen Asikkalan Vääksyyn
  10. Lahti Aqua -konsernissa vakava työtapaturma – kätensä menettänyt vaatii oikeusteitse korvauksia
  11. Lahden Kortteliliigan Ropponen muistuttaa perinteisten tukijoiden ahdingosta – ei laskua ensimmäiseksi heille
  12. Vääksyn seurakuntakodin rakennustyömaalla on tehty töitä jo reilu viikko – katso ilmakuvat työmaalta
  13. Lahden Mustankallion tunnelin valaisinviat korjataan – tunneli pois käytöstä
  14. Koronakriisi on koetellut erityisesti nuorten naisten toimeentuloa – Yhä useampi suomalainen tarvitsee nyt ja kesällä Kelan tukea elämiseen
  15. Tietojen panttaamista, EU-asioiden viivyttelyä ja ajanpeluuta – perustuslakivaliokunnan selvitettäväksi tulee kirjava lista eduskunnan tiedonsaantivaikeuksia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.