Lukijalta: Lahti Energia on pajatso, josta kaupungin ei pidä myydä edes osia

Kerta toisensa jälkeen pettyy, kun lukee uutisista paikallisen suomalaisen sähköyhtiön tai sähköverkon vaihtaneen omistajaa. Se tuntuu pahalta siitä yksinkertaisesta syystä, että kauppatieteilijänä ja taloutta koko elämän seuranneena on erittäin tietoinen, että monopoliasemassa olevaa yhtiötä ei kannata myydä, varsinkin jos kyseessä on välttämätön infrastruktuuri (sähköverkko, sähkö, energia, vesijohdot, tiet, sillat, tietoliikenne, satama). Kyseisiä monopoleja voi niillä rahastamisen helppouden vuoksi sanoa pajatsoiksi.

Vaihtoehtoa tuotteen tai palvelun käyttämiselle ei ole, tai ne ovat erittäin rajalliset. Monopoliasemassa hinnan voi asettaa yksinomaan yksi taho ja kuluttajien tehtäväksi jää maksaminen, kuten Carunan ja Elenian tapauksissa.

Vaikka saatan kuulostaa nyt kommunistilta, toivon sydämeni pohjasta, että ulkomaiset kapitalistiset tahot eivät pääsisi nykyistä enempää käsiksi näihin julkisen tason omistamiin pajatsoihin, joita kansalliseksi infrastruktuuriksikin sanotaan.

Kapitalismissa on tavoitteena hinnan maksimoiminen tai ”omistajan varallisuuden kasvattaminen”. Näin ei saa päästää tapahtumaan Lahti Energian tapauksessa, jossa kyseessä on niinkin kriittinen tuote kuin sähkö ja sähköverkko. Tällä hetkellä onnellisesti Lahdessa molemmat ovat kaupungin 100-prosenttisesti omistaman yhtiön omistuksessa, samaten Lahti Aqua. Pelkistetysti voisi sanoa että kaupunkilaiset omistavat yhtiöt nyt ja tuotto menee meille kaupunkilaisille.

Infrastuktuuri on yksi harvoja asioita, joita valtion tai julkisen sektorin kannattaa omistaa, tätä sanovat kaikki tuntemani taloustieteilijät.

Voin esitellä kaupunginvaltuutetuille ja virkamiehille liudan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta (ent. Helsingin kauppakorkeakoulu) valmistuneita kansantaloustieteilijöitä, jotka voivat kertoa tämän saman asian. On sulaa hulluutta muuttaa hetkelliseksi rahaksi, jotain joka luo arvoa kaupunkilaisille vuosi toisensa jälkeen.

Jos rahasta on puutetta, saa Lahden kaupunkikin sähkönsiirtohintaa nostaa. Mieluummin maksan sähkönkäytöstä korkeampaa hintaa paikalliselle taholle kuin Goldman Sachsin GS Infrastructure Partnersille tai jollekin luxemburgilaiselle infrastruktuurirahastolle, jolloin voi olla myös varma siitä, että hinta kuluttajalle nousee ja tuoton (sekä verokertymän) kerää joku muu Suomen rajojen ulkopuolella.

Kohdistan viestini niihin tahoihin Lahden kaupungissa, jotka asiaan voivat vaikuttaa eli kaupunginvaltuutetut, virkamiehet ja työntekijät. Älkää laillisesti ryöstäkö kaupunkilaisia ja tehkö ”p...skaa diiliä” poliittisin tai lyhytnäköisin syin nyt tai tulevaisuudessa. Tällaiset asiat eivät saisi olla politiikkaa alkuunkaan, vaan niiden täytyy perustua järkeen ja ainut oikea vaihtoehto on pitää Lahti Energia ja LE-sähköverkko jatkossakin 100-prosenttisesti kaupungin (lue kaupunkilaisten) omistuksessa.

Lahden kaupungin päättäjät, älkää tehkö sitä virhettä, että myytte pajatson nimeltä Lahti Energia ja LE Sähköverkko tai edes osia siitä. Kirjoitan tästä aiheesta koska rakastan Lahtea ja haluan auttaa rakasta kotikaupunkiani välttämään virheitä. En tunnusta mitään puoluetta, enkä hae ikinä politiikkaan. Taloudesta ja liiketoiminnasta sen sijaan tiedän paljon.

Kaupunkia kuumottavin terveisin,

Joona Alestalo

KTM, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu,

Alestalon Mattokutomo oy:n toimitusjohtaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lakkiaisten ja lukukauden päättäjäisten juhlinta alkoi Lahdessa iltapäivällä maltillisesti – "Veikkaan, että tänään on enemmän meininkiä kuin eilen"
  2. Nastolan tarunhohtoinen Ruuhijärvi-laiva ylitti maakannaksen mutta ajoi kiville sääntö-Suomen pykäläviidakossa
  3. Poliisi kerää kaikkien kiinteistöjen valvontakameratiedot yhteen paikkaan – kamerakartasto nopeuttaa rikoksen tutkintaa
  4. Mies anasti moottoripyörän Nastolassa ja kurvasi kohti Kouvolaa – poliisi puuttui peliin
  5. Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen
  6. Camping Messilä päättää Enonsaaren avaamisesta myöhemmin kesällä, keväällä tyhjentynyt mökkivarauskalenteri on alkanut taas täyttyä
  7. Kivimaan koulussa Lahdessa Suvivirsi raikaa tänä vuonna videolla – katso koulun kevätjuhlakooste
  8. Saunamökki tuhoutui tulipalossa Padasjoella
  9. Koko viime kauden huilannut hiihtosuunnistaja Siiri Saalo häkeltyi Lahden lyseon urheilulukiolta saamastaan tunnustuksesta
  10. Purkupiha oy:n tulipalon sammutustyöt päätökseen Lahdessa, pelastuslaitos tarkkailee palopaikkaa omatoimisesti – "Tilanne vaatii ammattilaisen silmää"
  11. Villähteen Korin jatsit pienentyy ja siirtyy sisätiloihin
  12. Malja keväälle virtuaalisesti – katso Vääksyn lukion kevätjuhla tästä
  13. Nuorehko mies kaahasi Heinolassa Lusin suoralla ja ohitti poliisimoottoripyörän
  14. Eläketurvakeskus: Eläkkeistä ei tarvitse olla huolissaan
  15. 29.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei edelleenkään uusia koronavirustartuntoja

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Fingerpori 29.5.2020
  2. Fingerpori 28.5.2020
  3. Fingerpori 30.5.2020
  4. Purkupiha oy:n tulipalon sammutustyöt päätökseen Lahdessa, pelastuslaitos tarkkailee palopaikkaa omatoimisesti – "Tilanne vaatii ammattilaisen silmää"
  5. Katso video: Lahtelaiset muusikot taltioivat Suvivirren, solistina Dimitri Keiski - katso esitys täältä
  6. Nuorehko mies kaahasi Heinolassa Lusin suoralla ja ohitti poliisimoottoripyörän
  7. Mies anasti moottoripyörän Nastolassa ja kurvasi kohti Kouvolaa – poliisi puuttui peliin
  8. Malja keväälle virtuaalisesti – katso Vääksyn lukion kevätjuhla tästä
  9. Pääkirjoitus: Hoitajille jäi käteen vain luu
  10. Enni Ahtiainen, 29, luki salaa ylioppilaaksi ja löi koko sukunsa ällikällä – "Ostin äidilleni lahjaksi lyyran ja videokuvasin reaktion, kun hän avasi paketin"
  11. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto varoittaa: Suomelle voi käydä kuten Italialle ja Kreikalle – talouskriisien lasku jää nuorille työikäisille
  12. Tuomo Nieminen oli juuri aloittamassa uudessa työssä johtajaylilääkärinä, kun pandemia levisi Suomeen – Lahden loistavat maastot auttoivat tuulettamaan päätä hektisinä aikoina
  13. Korona aiheuttaa osalle potilaista pitkäkestoisia oireita, joihin ei ole selitystä – "Monella on ollut vähätteleviä kokemuksia lääkärissä", sanoo liki 3 kuukautta sairastanut Joni Savolainen
  14. Camping Messilä päättää Enonsaaren avaamisesta myöhemmin kesällä, keväällä tyhjentynyt mökkivarauskalenteri on alkanut taas täyttyä
  15. Saunamökki tuhoutui tulipalossa Padasjoella

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.