Lukijalta: Keskuskunnassa ympäryskunnista työssä käyvät vievät kunnallisverot osin ”virheellisiin” osoitteisiin

Hilkka Kemppi (kesk.) kuvasi kolumnissaan Etelä-Suomen Sanomissa (3.8.) elämää kesäkauden ajan kestävässä suurkaupungissa. Kuten useimmilla suomalaisillakin sesonkisuurkaupungin elämä on kesällä auvoista, mutta rahavarojen riittävyyden kanssa on aina jonkinlaista painimista.

Sen jälkeen hän listasi nykyisen hallituksen hallitusohjelmasta sinänsä positiivisia asioita. Kirjoittaessaan, että ”Myös kuntien taloutta kohdellaan eriarvoisesti. Kunnan palveluiden käyttäjämäärät eivät kohtaa todellisuutta, kuntaverojen prosentit heittelevät läpi Suomen ja verot päätyvät osittain virheellisiin osoitteisiin”, hänen näistä tekemänsä johtopäätös, että kuntavero tulee voida jakaa kotikuntien välillä, johtaisi todella verojen päätymiseen virheellisiin osoitteisiin.

Kesämökkikunnissa tonttien kaavoituksen sekä teiden ja mahdollisen kunnallistekniikan rakentamisen jälkeen kunnan palveluita ei paljoa tarvita ja mökkiläiset tuovat verotuloja käyttäessään kunnan yksityisiä palveluita.

Maakuntien keskuskunnassa työssäkäyvien ympäryskuntien asukkaiden voidaan katsoa vievän kunnallisverot osin ”virheellisiin” osoitteisiin. Päijät-Hämeen liiton vuoden 2015 tilaston mukaan 31 prosenttia Asikkalan työssäkäyvistä käy töissä Lahdessa, Hollolan (sis. Hämeenkoski) työssäkäyvistä 53 prosenttia ja Orimattilan työssäkäyvistä 29 prosenttia.

Heidän työpaikoilleen keskuskunnat järjestävät kunnallistekniikan – kadut ja tiet, kaapeloinnit ja niin edelleen, ja huolehtivat kaupunkiympäristön ajantasaisuudesta, mutta ympäryskunnista työssäkäyvät eivät osallistu veroillaan niiden maksuihin – ainoastaan keskuskunnan asukkaat.

He eivät myöskään osallistu teattereiden, konserttitalojen, ja vastaavien kustannuksiin, vaikka niitäkin välillä hyödyntävät. Lippumaksut eivät kata kaikkia kustannuksia.

Edellisen hallituksen aikana Anu Vehviläinen (kesk.) totesi, että tulevan sote-uudistuksen jälkeen kuntien nykyinen rakenne on liian raskas jäljelle jääville toiminnoille. Tähän liittyen hän asetti työryhmän pohtimaan ”maakuntien” ja kuntien välistä työnjakoa ja organisaatioita. Samaa asiaa miettivät myös eri maakuntaliitot ja yliopistot yhdessä.

Samoin Anu Vehviläinen on todennut, että huomioiden syntyvyyden, ikärakenteen, elinkeinorakenteen ja verotulojen kehityksen, alle 10 000 asukkaan kuntien on syytä miettiä mahdollisuutta liittyä naapurikuntien ja -kaupunkien kanssa, ja että emme saa ajatella liian järjestelmäkeskeisesti, vaan keskiössä täytyy olla kuntien asukkaiden.

Toivottavasti jonain päivänä voimme irrottautua kuntarajojen kahleista ja mennä kohti paremmin toimivaa Suomea.

Timo Ojala

Lahti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelaislähtöinen Anu Kuivalainen sai idean kehuttuun dokumenttiinsa omasta viidenkympin kriisistään – "Rupesin miettimään pitkää parisuhdetta eläneenä, kuinka kauan siinä on vielä kivaa"
  2. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"
  3. Pajulahden Masto cupiin osallistuu yli 2 500 jalkapalloilijaa – avausottelussa vastustajansa kaataneen FC Folkin pelaajat saapuivat Lahteen Haapavedeltä asti
  4. Yhdessä työt ja yöt – Virpi Kesonen ja Ilkka Koskinen vaalivat Lahden upseerikerhon perinteikästä miljöötä
  5. Yön uutiskooste: CNN: Räjähteitä valmistava mosambikilaisyhtiö vahvistaa tilanneensa Beirutissa räjähtäneen ammoniumnitraatin
  6. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  7. Nähtiinkö yhtymäkokouksessa puolueiden juoni vai yksittäisten kokousedustajien irtiotto? – "Tämä vaikuttaa kokoomuksen ja keskustan sopimalta taktiikalta"
  8. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun
  9. Suomi on maailman ykkönen kuminan tuotannossa – Miksi suomalaiset ovat onnistuneet paremmin kuin ruotsalaiset?
  10. Fyysisempi, tasaisempi ja kypsempi Iikka Kangasniemi palasi Isku Areenaan jälleen Pelicansin riveihin – "Pyrkimykseni on pelata hyvällä tasolla entistäkin tasaisemmin"
  11. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  12. Lahtelaisen olympiavoittajan poika kisaa MasterChef-ohjelmassa
  13. Lauantaina helle hellii etenkin maan länsiosaa
  14. Lahti on saanut etäkoulukevään jäljiltä 1,5 miljoonaa oppimisen tukemiseen – avustus käytetään tukiopetukseen ja uusien opettajien palkkaamiseen
  15. Anssi Tikanmäki soittaa Sysmässä Maisemakuvia Suomesta – artisti sai kultalevyn sooloalbumistaan 36 vuoden jälkeen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.