Lukijalta: Tarjantien remontti käännyttää luvattomat läpikulkijat Lahdessa

Ihanaa hiljaisuutta sairaala- ja palvelukotiasukkaille Tarjantiellä Lahden Jalkarannassa. Iäkkäät ihmiset pääsevät turvallisemmin rollailemaan ja ulkoilemaankin niin, että moottorien hurinan sijasta kuullaan linnunlaulua.

Myös kerrostaloasujille on mukavaa istahtaa parvekkeilleen kahvi- tai teekupposta nauttimaan, kun kaikki turhanpäiväinen mölinä on siellä, missä sen kuuluu olla, yleisellä tiellä. Todellakin, näin hiljaista tällä pätkällä täytyisi olla, mutta ei ole.

Arkea seuranneena esimerkiksi eri kuljetuksiin liittyvät paketti- ja kuorma-autot ajavat päivittäin monta kertaa Metsärinteenkadulta Tarjantielle läpi Sammalsuonkadulle. Sekä päinvastoin.

Ajo on niin kiireistä, että tavarat sinkoilevat konteissaan, siltä ainakin kuulostaa, kirjoittaa läheltä seuraaja, etenkin suojatietöyssyistä mentäessä. Taitanee mittari näyttää ylinopeuttakin. Samoin henkilöautot tulevat Jalkarannantieltä Metsärinteenkadulle ja Tarjantien läpi Sammalsuonkadulle ja päinvastoin.

Läpikulkuliikenne on moottorikäyttöisiltä ajoneuvoilta Tarjantien tuolla osuudella kielletty muilta paitsi takseilta ja linja-autoilta. Eikö mistään kielloista välitetä? Sieltä missä aita on matalin, mennään. Kuinka moni auto on kääntynyt takaisin nyt, kun tien pätkä puomein on suljettu. Se on se määrä, joka ajaa vastoin tienlainsäädäntöä. Laki on laki ajoteilläkin. Noudattakaa sitä autojen kuljettajat.

Sirpa Maarit Purmonen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahdessa katkenneen voimajohtopylvään korjaaminen voi vaatia pitkänkin ajan – onnettomuus valtakunnallisestikin harvinainen
  2. Kytölän asuinalueen työmaa valuttaa savivettä Kymijärveen – "Olisi pitänyt hallita laskeutusaltailla ja padoilla"
  3. Lukijalta: Lahden keskustaa uhkaa slummiutuminen
  4. Salpausselän kisamaastojen fluoripitoisuudet tutkitaan – hiihtoladut kulkevat pohjavesialueella
  5. Tässä Suomen urheilijat viikonlopun Salppuriin
  6. Lahtelainen Tomi Amor on Cheekin levy-yhtiön uusi artisti – "Täytyy katsoa tarkasti, kenen kanssa lähtee tekemään yhteistyötä"
  7. Saksassa karnevaaliyleisöön ajanutta epäillään murhan yrityksistä
  8. Elokuvamoguli Harvey Weinstein todettiin syylliseksi seksuaalirikoksiin – vakavimmat syytteet hylättiin
  9. Leuto ja märkä talvi kuluttaa tiestöä – kerro, missä olet törmännyt pahimpiin paikkoihin Lahdessa
  10. Lahden vanhimmalla ostarilla Ruolalla riittää yhä vetovoimaa – "Yksi parhaista paikoista Lahdessa"
  11. Myrsky sai jäät taas liikkeelle, katso kuvat Vesijärven rannalta
  12. Kauppakeskus Triossa laukesi palohälytys – asiakkaat evakuoitiin
  13. Moni sanoo varautuvansa pahaan päivään, mutta kaikilla se ei onnistu – Jaana, 36, sen sijaan on kerryttänyt vararahastoa jo pitkään: "Erityisen tärkeä se on nyt, kun on perhe ympärillä"
  14. Kivimaan koululla varkaissa käyneen miehen pakomatka päättyi Mukkulaan
  15. Luontodokumentteja tekevät Petteri ja Antti Saario huomaavat ilmaston­muutoksen vaikutukset työssään: "Siitä pitää olla erityisen huolissaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.