Lukijalta: Ihastuttavaa, että joku rohkenee kirjoittaa asiaa

Tuhannet kiitokset Saara LarkiolleEsalais-kirjoituksesta. Olin ihastunut, että joku rohkenee kirjoittaa oikein asiaakin eli tätä yli kiehunutta viher-ilmastohysteriaa vastaan!

Toki ymmärrän, että jokaisen ihmisen pitää tehdä järkeviä päätöksiä ilmastoa ja yleensä luontoa ajatellen, mutta tosi on se, että pieni on meidän vaikutusmahdollisuutemme koko maapallon tilanteen parantamiseksi.

Turhaan syyllistetään ihmisiä ja aiheutetaan ahdistusta. Suomessa ovat asiat hyvin. Meillä on jo nyt tiukat säädökset eivätkä täältä lähde muovipussilautat meriä saastuttamaan.

Samoin sähköautovouhotus on suurta sumutusta eikä maapallo sähköautoihin siirtymällä pelastu. Tulee vaan uutta ja entistä saastuttavampaa teollisuutta.

Ekologisin auto on sellainen, joka käytetään loppuun ja romutetaan vasta sitten, kun mitään ei ole enää tehtävissä. Hullun hommaa on romuttaa täysin käyttökuntoisia autoja, sillä ei romuttaminenkaan ole päästötöntä.

Hyvää jatkoa Saaralle ja kirjoita vastakin hyviä huomioita!

Marjo-Liisa Sarva

Lahti

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.