Lukijalta: Suomi tarvitsee perustuslakituomioistuimen

Oikeusjärjestelmämme on mainettaan huonompi ja liiaksi rikospoliisin armoilla, koska yhä useampi vakava rikosasia jätetään tieten ja tarkoituksella poliisilaitoksilla tutkimatta.

Ne rikosjutut, jotka etenevät tuomioistuinkäsittelyyn kestävät tolkuttoman kauan ja jäävät enemmälti käräjäoikeuden ratkaisujen varaan riippumatta siitä, onko annettu ratkaisu oikea vaiko oikeusmurhan tunnusmerkistön täyttävä väärä tuomio.

Meillä Suomessa lainvoimaisia rikostuomiota on vaikea muuttaa ja joissakin tapauksissa miltei mahdotonta, vaikka olisi kuinka riidaton näyttö perustuslain vastaisesta väärästä tuomiosta.

Korkein oikeuskaan ei käsittele kuin murto-osan sinne tehdyistä valituksista, mutta jos meillä olisi perustuslakituomioistuin, niin tilanne olisi kansalaisten oikeusturvan näkökulmasta toinen.

Esimerkiksi Saksassa jokaisella maan kansalaisella on oikeus hakea muutosta valtiovallan tekemään väärään päätökseen, jos kansalainen kokee valtiovallan loukanneen hänen perusoikeuksiaan. Siksi maamme poliitikkojen ja viranomaisten olisi pikkuhiljaa lopetettava itsepetoksellinen hehkutus oikeusjärjestelmämme erinomaisuudesta.

Asko Kervinen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahdessa katkenneen voimajohtopylvään korjaaminen voi vaatia pitkänkin ajan – onnettomuus valtakunnallisestikin harvinainen
  2. Kytölän asuinalueen työmaa valuttaa savivettä Kymijärveen – "Olisi pitänyt hallita laskeutusaltailla ja padoilla"
  3. Lukijalta: Lahden keskustaa uhkaa slummiutuminen
  4. Salpausselän kisamaastojen fluoripitoisuudet tutkitaan – hiihtoladut kulkevat pohjavesialueella
  5. Tässä Suomen urheilijat viikonlopun Salppuriin
  6. Lahtelainen Tomi Amor on Cheekin levy-yhtiön uusi artisti – "Täytyy katsoa tarkasti, kenen kanssa lähtee tekemään yhteistyötä"
  7. Saksassa karnevaaliyleisöön ajanutta epäillään murhan yrityksistä
  8. Elokuvamoguli Harvey Weinstein todettiin syylliseksi seksuaalirikoksiin – vakavimmat syytteet hylättiin
  9. Leuto ja märkä talvi kuluttaa tiestöä – kerro, missä olet törmännyt pahimpiin paikkoihin Lahdessa
  10. Lahden vanhimmalla ostarilla Ruolalla riittää yhä vetovoimaa – "Yksi parhaista paikoista Lahdessa"
  11. Myrsky sai jäät taas liikkeelle, katso kuvat Vesijärven rannalta
  12. Kauppakeskus Triossa laukesi palohälytys – asiakkaat evakuoitiin
  13. Moni sanoo varautuvansa pahaan päivään, mutta kaikilla se ei onnistu – Jaana, 36, sen sijaan on kerryttänyt vararahastoa jo pitkään: "Erityisen tärkeä se on nyt, kun on perhe ympärillä"
  14. Kivimaan koululla varkaissa käyneen miehen pakomatka päättyi Mukkulaan
  15. Luontodokumentteja tekevät Petteri ja Antti Saario huomaavat ilmaston­muutoksen vaikutukset työssään: "Siitä pitää olla erityisen huolissaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.