Tarja Filatov: Onko peruskoulu pakko, velvollisuus vai oikeus?

Tarja Filatov

Uuden eduskunnan ensimmäinen varsinainen keskustelu koski hallitusohjelmaa. Yksi on varmaa: retoriikka kovenee. Toivottavasti se ei tarkoita faktojen vähentymistä.

Nykyisen hallituksen linja on hyvin erilainen kuin edeltäjänsä. Hyvinvointivaltiota halutaan rakentaa, ei purkaa ja markkinaehtoistaa. Panostuksia lisätään muun muassa hoivaan, koulutukseen ja investointeihin.

Koulutukseen panostetaan, varhaiskasvatuksesta tutkimukseen ja tuotekehitykseen asti. Lisäykset eivät kata kaikkia aiempia leikkauksia, mutta ottavat ison askeleen parempaan.

Koulutustason nostoon, hakijasuman purkuun sekä alojen ja alueiden osaajapulaan etsitään ratkaisuja lisäämällä korkeakoulutuksen aloituspaikkoja merkittävästi. Tällä tavoitellaan koulutusasteen nostoa. Jos mitään ei tehtäisi, 1970-luvulla syntyneet jäisivät korkeimmin koulutetuksi ikäluokaksi.

Nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja osaavan työvoiman turvaamiseksi oppivelvollisuusikää nostetaan kattamaan toinen aste ja opiskelusta tehdään maksutonta.

Nykyisin 16 prosenttia nuorista jää ilman toisen asteen tutkintoa. Tämä ei korjaannu pelkällä ikärajalla tai maksuttomuudella. Muuta tukea tarvitaan ja siihen panostetaan.

Lapsiperheet, jotka manaavat polttoaineen hinnan nousua, voivat miettiä, että koulukirjat muuttuvat maksuttomiksi. Jää reilusti voiton puolelle.

Kokoomus vastustaa oppivelvollisuusuudistusta yhtä kiihkeästi kuin aikanaan peruskoulua. Eivät kannata pakkoa. Onko peruskoulu pakko, velvollisuus vai oikeus?

Ehdin itse käydä pari vuotta oppikoulua ennen kuin pääsin peruskouluun. Sanon, että pääsin, koska tiedän, että naapurin yksihuoltajan pojat ohjattiin kansalaiskouluun. Kyse oli rahasta. Päätä kyllä olisi riittänyt.

Koulutuksen panostukset ovat ehdottomasti plussaa Suomelle. Niitä kritisoitiin, koska osa on väliaikaisella rahoituksella. Kritisoijat unohtavat, että niin olivat edellisenkin hallituksen kärkihankkeet.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa palautetaan luottamus vanhuspalveluiden laatuun, oikea-aikaisuuteen ja saatavuuteen.

Hoivahenkilöstön sitovasta vähimmäismitoituksesta (0,7) ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä säädetään lailla. Henkilöstön lisäys toteutetaan asteittain käynnistämällä tavoitteellinen kehittämisohjelma, jolla rahoitetaan polkua kohti uskottavaa ja vanhusten riittävän hoivan turvaavaa mitoitusta.

Tämä siksi, että äkkinäinen pakkolaki saattaisi viedä resurssit kotihoidolta. Hallitus haluaa panostaa molempiin.

Hallitusohjelmaa on kritisoitu siitä, että investoinnit käsitetään laajasti. Minusta on hyvä, että investointina nähdään sosiaaliset innovaatiokokeilut. Jos ne ennaltaehkäisevät kuluja tai tuovat säästöä sekä toimivat muutoin hyvinvointia ja osaamista lisäävästi, niille kannattaa suunnata pysyvä rahoitus. Jos taas eivät tuota, niistä kannattaa luopua.

Hallituksen onnistuminen on työllisyyden kasvun varassa. Niin kuin kaikkien muiden hallitusten.

Oppositio kritisoi ja kyseli, unohtaako hallitus työnantajat ja heidän tarpeensa. Ei unohda. Hallitus kunnioittaa kolmikantaista valmistelua, ja siihen muuten kuuluu työnantajapuoli. Edellinen hallitus unohti työntekijäpuolen.

Tarja Filatov

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden konservatorio onkin huonommassa kunnossa kuin arvioitiin - vesikatto, julkisivu ja ilmanvaihto vaativat lisätutkimuksia
  2. Asiakas yllättyi Prismassa – Fazer lopetti hävikkileivän iltamyynnin alennettuun hintaan
  3. Heini Martikainen, 35, jojoili painonsa kanssa ja punnitsi laihduttaessaan jopa tomaatit, mutta kokemuksista syntyi uusi ura – "Toisinaan mietin, mitä asiakkaat ajattelevat ylipainoisesta personal trainerista"
  4. Kytölän asuinalueen työmaa valuttaa savivettä Kymijärveen – "Olisi pitänyt hallita laskeutusaltailla ja padoilla"
  5. Uniapnealähetteissä valtava kasvu: Päijät-Hämeen keuhkopoliklinikka ruuhkautui, odotusaika useita kuukausia
  6. Lahdessa katkenneen voimajohtopylvään korjaaminen voi vaatia pitkänkin ajan – onnettomuus valtakunnallisestikin harvinainen
  7. Lukijalta: Lahden keskustaa uhkaa slummiutuminen
  8. Salpausselän kisamaastojen fluoripitoisuudet tutkitaan – hiihtoladut kulkevat pohjavesialueella
  9. Tässä Suomen urheilijat viikonlopun Salppuriin
  10. "Onhan se ikävä, jos ostaa kalliin ja se ei toimi" – Suomi jäi kauas hehkutetusta teknologiatavoitteesta
  11. Ilkka Kuosmasen Esalainen: ”Ladulla tavataan”, sanoi hiihtoneuvos vesisateessa
  12. Saksassa karnevaaliyleisöön ajanutta epäillään murhan yrityksistä
  13. Elokuvamoguli Harvey Weinstein todettiin syylliseksi seksuaalirikoksiin – vakavimmat syytteet hylättiin
  14. Pääkirjoitus: Presidenttiä ei enää pidä valita poikkeuslailla ilman vakavaa kriisiä
  15. Leuto ja märkä talvi kuluttaa tiestöä – kerro, missä olet törmännyt pahimpiin paikkoihin Lahdessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.