Lukijalta: Onko Ylen tarkoitus levittää kristittyjen vastaista asennetta?

Yle Radio 1:n Kulttuuriykkösessä perjantaina 7.6. keskusteltiin muun muassa kristillisyyden näkymisestä suomalaisessa kulttuurissa. Yksi ohjelman vakiokeskustelijoista, kosmologi Kari Enqvist toi esiin, että Suomi maallistuu vauhdilla. Tosin se tapahtuu hiukan jälkijunassa verrattuna muuhun Länsi-Eurooppaan.

Monet ihmiset eivät välitä evankelisluterilaisen kirkon viestittämästä kristinuskon sanomasta. Se johtaa puolestaan kirkosta eroamiseen, eikä lapsille anneta kristillistä kastetta.

Enqvist teki johtopäätöksen: on mahdollista, että kirkko tulee entistä taantumuksellisemmaksi. Kun liberaalisti ajattelevat jättävät kirkon, sinne jää ”hyvin niinku tiukkapipoiset ihmiset”.

Ja vielä suoraa lainausta Enqvistiltä, joka hahmotteli mahdollista skenaariota: ”Kristillisyys jää sitten jonkun ydinjoukon vähän niin kuin semmoisen SS:n harteille.” Tämä luonnehdinta kirvoitti äänekkään hyväksyvän naurun muissa keskustelijoissa.

Olen melko ahkera Ylen ohjelmien kuuntelija. Kulttuuriykkönen ei ole Ylen ainoa ohjelma, jossa ilmeisen selvästi raamattu-uskovaiset kristityt leimataan.

Olisipa mukavaa sanan- ja ilmaisuvapauden merkeissä kuulla Yleltä ohjelmia, jossa nämä leimatut kristityt voisivat itse tuoda näkemyksiään tiettäväksi.

Kuinkahan äänekkäästi sosiaalinen media lähtisi räkyttämään, sylkemään ja halventamaan kristittyjä, jotka antaisivat samanlaisen täyslaidallisen kuin Enqvist tämän tästä uskovia kohtaan?

Oletteko muuten kuulleet kristityn vertaavan ateisteja tuohon Enqvistin tyyliin, jonka joku saattaisi laskea vihapuheeksi?

Yle on mielipiteen muokkaaja. Kun Enqvist sen kanavilta laukoo ylimieliseen tyyliinsä ammuksia uskovia kohtaan, voisin minäkin kysyä, eikö hän itse ole tiukkapipoinen ateisti, joka on ottanut harteilleen ”semmoisen SS:n” tyylisen jyrkän roolin, ettei siihen muita näkökulmia mahdu?

Ja kysynpä vielä, onko Ylen tarkoituksena julkisen rahoituksen (=verovaroin ylläpidettävänä) instituutiona levittää enemmänkin tätä raamattu-uskovaisten kristittyjen vastaista asennetta?

Nämä ihmiset ovat Enqvistin mielestä taantumuksellisia. Entäpä hän itse? Onko hän taantunut ateismiinsa?

Anne Joutsjärvi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola yhdistäisi SAK:n ja STTK:n – pomo-duunari-asetelma ei ole este
  2. Luhdan hotellihanke sai siunauksen rakennus- ja ympäristölupalautakunnalta – rakennuslupa sallii 17-kerroksisen tornitalon rakentamisen entisen Anttilan paikalle
  3. M/S Pyhäjärven risteily keskeytyi iltamyöhään Heinolassa - syynä jälleen potkurivika
  4. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  5. Ei sähköverkolle, ei lääkäreille, ei varuskunnalle, ei valokuidulle – Iitti sanoo melkein aina ei, ja sekös Johannes Niemeläistä riemastuttaa
  6. Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia Nelostiellä yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois"
  7. Marin: Hallitus käsittelee torstaina rajojen terveysturvallisuutta, maskeja ja etätyötä
  8. Koulujen lukuvuosi alkoi Lahdessa, pienessä Kivijärven kyläkoulussa opettajia huolettavat koulukuljetusten olemattomat turvavälit – "Vesittää koko homman, jota täällä teemme"
  9. Nastolalaisen konkaripoliitikon autokokoelman kohtaloa puidaan nyt hallinto-oikeudessa
  10. Riskimaista Helsinki-Vantaalle saapuville ei pakkokaranteenia
  11. Ensimmäisen koulupäivän liikenne sujui Lahdessa rauhallisesti – poliisi muistuttaa tarkkaavaisuudesta erityisesti Launeen monitoimitalo Lähteen kohdalla
  12. Lauantaina ajetaan koronatauon jälkeen vihdoin rallia Päijät-Hämeessäkin
  13. Lahden Kortteliliigalle jäi luu käteen osapuolien vuokrakiistassa – uudet tilat olisi löydettävä nopeasti: "V*tuttaa"
  14. Vili Uuskallion Esalainen: Hämeenkadun ja Vesijärvenkadun kulman rappiotalo pahentaa Lahden keskustan turvattomuutta
  15. Sormet ovat tehtailijan silmät – lähes sokea Timo Laitinen on pyörittänyt huonekalutehdastaan Hollolassa kohta 50 vuotta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.