Lukijalta: EU-direktiivi korostaa hoivapalvelujen laatua

Heidi Hautala

Viime aikoina esiin tulleet, järkyttävät puutteet yksityisessä vanhustenhoidossa herättävät kysymyksen kilpailutuksen järkevyydestä. Sama koskee päiväkotitoimintaa ja vammaisten palveluja.

Myös Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen totesi hiljattain, että ihmisten palvelujen kilpailutus ei yksinkertaisesti toimi.

Kilpailutuksen ainoan kriteerin ei tarvitse eikä pitäisi olla hinta.

EU:n julkisten hankintojen direktiivissä tätä korostetaan myös erikseen hoivapalvelujen osalta: hankintaviranomaisten on voitava ottaa huomioon palvelujen laatu, jatkuvuus ja erityisesti heikossa asemassa olevat väestöryhmät. Direktiivi on viety käytäntöön Suomen hankintalaissa.

Ei siis ole mitään estettä sille, etteikö laatukriteereitä ja erityistarpeita voitaisi huomioida. Päinvastoin. On pidettävä huoli siitä, että näin todella tehdään, ja että kriteerit ovat alusta saakka selkeät ja tarkat.

Myös valvonnan on toimittava kaikissa kunnissa. Tarkastuskäyntejä on voitava tehdä myös etukäteen ilmoittamatta, ja henkilökunnalle on oltava kanavia ilmiantoihin. Tukala hoivapalvelujen tilanne ja resurssipula ei ole työntekijöiden syy.

EU:ssa on valmistumassa vielä tänä keväänä direktiivi, jolla halutaan suojella epäkohdista ilmoittavia työntekijöitä joka alalla.

Julkisuuteen tulleet esimerkit vahvistavat sen, ettei lähimmälle esihenkilölle kertominen usein helpota tilannetta, vaan jopa hankaloittaa sitä. Ilmiannot väärinkäytöksistä on voitava helposti ja pelotta tehdä suoraan viranomaisille.

Voiton tavoittelu sen sijaan on osakeyhtiölain nojalla yritysten ensisijainen tehtävä. Sen kieltäminen on vaikeaa.

Brysselissä on kuitenkin virinnyt mielenkiintoinen keskustelu siitä, mikä yrityksen keskeinen olemassaolon peruste on tai pitäisi olla.

Ehkä on aika arvioida yritysten perimmäinen tarkoitus uudelleen. Voisiko yhtiölainsäädäntö mahdollistaa vastuullisen toiminnan kirjaamisen yhtiön tarkoitukseksi voitontavoittelun rinnalle?

Myös se, että yksityisten hoivapalvelujen voitot valuvat veroparatiiseihin, on estettävissä EU-verolainsäädännöllä. Tärkeintä olisi saada suuryritykset raportoimaan, mitä veroja ne maksavat mihinkin maahan. Harmaiden verokäytäntöjen kitkemistä toivoisin Suomenkin jäsenmaana tosissaan ajavan.

Heidi Hautalaeuroparlamentaarikko (vihr.)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pääseekö KymiRingin radalle ajamaan siviiliautolla, ratajohtaja Timo Pohjola?
  2. Hammashoito rokottaa suomalaisten kukkaroa entistä kovemmin: yksityisellä hinnat nousseet lyhyessä ajassa kolmanneksen, julkisella vielä enemmän
  3. Hämeeseen maksettiin viime vuonna lähes 5 miljoonaa euroa kotoutuskorvauksia
  4. Nainen kävi lapsen huostaanottotilanteessa käsiksi poliisiin ja sosiaaliohjaajaan
  5. Kirjoja, levyjä ja viherkasveja pursuava kerrostalokoti Vääksyssä on tunnelmallinen ja asukkaidensa näköinen
  6. Lahdessa on opastettu myös urakoitsijoita tunnistamaan haitallisia vieraslajeja – "Lupiinin kanssa on menetetty peli"
  7. Pääkirjoitus: Joko perussuomalaisten kannatus on lakipisteessään?
  8. Lahden piiritystilanne oli poliisin Karhuryhmälle "kohtuullisen tavanomainen keikka" - katso video tapahtumapaikalta
  9. Teatteri Vanha Juko aikoo selvitä Seitsemästä veljeksestä kolmella sisaruksella
  10. Helena Petäistö paljastaa EU-kaupunkien salat Lahden pääkirjastossa
  11. Jukka Airon Esalainen: Keskustan kehätiessä monta sudenkuoppaa
  12. Lahden Sokoksen kolmanteen kerrokseen tulee 50 hotellihuonetta, Aleksin kävelysillan kohtalo vielä arvoitus
  13. SK: Kalle Jokinen ilmoitti SSR:n vaalituen vuosia myöhässä – "Tässä on tosi harmittava erehdys"
  14. Lahden Malskilla toimettomana tarkkaileva rakennusmies ihmetyttää ja huvittaa: "Kyllä se yöksi pääsee sisätiloihin", kertoo omistaja
  15. Hämeen poliisipäällikkö näki helsinkiläistä alamaailmaa vuosikaudet - silti Lahdessa odotti jotain sellaista, joka sai hänet huolestumaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.