Velkaantumista tarpeen hillitä

Ylijohtaja Leena Mörttisen työryhmä ehdottaa useita keinoja suomalaisten velkaantumisen suitsimiseksi. Lehtikuva / Markku Ulander

Ylijohtaja Leena Mörttisen luotsaama valtiovarainministeriön työryhmä julkisti tiistaina ehdotuksensa, joilla pyritään hillitsemään suomalaisten jo huolestuttaviin mittoihin paisunutta velkaantumista. Keinoista päällimmäisiä ovat kotitalouksien lainojen kokonaismäärän sitominen vuosituloihin ja enimmäispituuden asettaminen asuntoluotoille. Rajoituksia esitetään myös uudisrakentamisessa nopeasti yleistyneisiin taloyhtiölainoihin.

Työryhmä oli valjastettu tärkeälle asialle, sillä kotitalouksien velkaantuminen on kaksinkertaistunut parissakymmenessä vuodessa. Vaikka tahti on viime vuosina tasaantunut, ollaan jo historiallisen korkeissa lukemissa.

Velkaantuminen ei olisi ongelma, jos velalliset kykenisivät aina maksamaan lainansa takaisin. Ikävä kyllä yhä useammalla on ilmennyt tässä suuria vaikeuksia matalankin korkotason vallitessa. Maksuhäiriömerkintöjä on jo 385 000 suomalaisella.

Ylivelkaantuminen voi suistaa elämän raiteiltaan, ja kyse ei ole vain yksilöiden tai perheiden ongelmasta. Jos ihmiset karsivat kulutustaan selvitäkseen veloistaan, kysynnän väheneminen saattaa heikentää yritysten maksuvalmiutta. Tästä voi seurata pankeille niin vakavia luottotappioita, että niiden pitäisi rajoittaa lainanantoaan, mikä pahimmillaan hyydyttäisi kansantaloutemme rattaat.

Jotta kauhukuva ei toteutuisi, järeätkin keinot ovat tarpeen. Tästä vallitsee laaja yhteisymmärrys. Yhtä helposti konsensusta ei sitä vastoin näytä löytyvän työryhmän esityksistä, jotka lähtivät nyt lausuntokierrokselle.

Sormeaan on jo heristänyt esimerkiksi Finanssiala, joka itsekin oli työryhmässä edustettuna. Se varoittaa, että liian tiukat rajoitteet voivat hyydyttää asuntomarkkinat ja vaikeuttaa työvoiman liikkuvuutta. Huoli kuulostaa aiheelliselta olkoonkin, että Finanssialaa ei voi tässä kysymyksessä pitää puolueettomana lausunnonantajana.

Vaikka kotitalouksien velat ovat kasvaneet runsaasti, vielä nopeammin on kasvanut varallisuus. Ja suurin osa varallisuudesta on kiinni asunnoissa, joita varten ottamansa lainat suomalaiset ovat maksaneet yleensä tunnollisesti takaisin. Toista maata ovat erilaiset pikavipit, joiden rajoittamiseksi työryhmältä olisi odottanut paljon pontevampia ehdotuksia.

Nähtäväksi jää sekin, riittävätkö työryhmän keinot purkamaan mahdollisen aikapommin, jonka pelätään tikittävän taloyhtiölainoissa. Tehokas markkinointi on saanut taloyhtiölainat näyttämään hyvin houkuttelevilta. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että niistä tulee nopeasti kaikkien muidenkin osakkaiden yhteinen murhe, jos yksi ei pystykään lyhentämään velkaansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatartunnan saaneista Päijät-Hämeen kausityöntekijöistä yksi on tehohoidossa – Ruokavirasto vakuuttaa: korona ei leviä mansikan kautta
  2. 22-vuotias nainen kateissa – nähty viimeksi Lahdessa, poliisi pyytää havaintoja
  3. Kylpylähaaveista Padasjoella luovuttiin: tilalle lomakeskus hotelleineen, ravintoloineen ja 50 hengen lauteineen
  4. Mies jäi puristuksiin auton ja seinän väliin Hollolassa
  5. Lahdessa kuvattavan Henkka ja Kivimutka -elokuvaan valitut lapsinäyttelijät selvillä
  6. Naiskaksikko lähti Lahdessa kauppareissulle foliolla vuoratut laukut mukanaan, yrittivät varastaa satojen eurojen arvosta tuotteita
  7. "Kesä on käytännössä menetetty": Risteily-yrittäjät ovat kovan paikan edessä, kun kotimaan matkailun nousu ei näy vesimatkailussa
  8. Lahden Kärpäsen koulun monitoimikenttä valmistuu heinäkuun aikana
  9. 13-vuotias lahtelainen kesäyrittäjä Mikko Merimaa on hoitanut eläimiä koko elämänsä, ja tämä sai hänet hyppäämään kesäksi rengin saappaisiin
  10. Väsähtänyt kuski kiinnitti poliisin huomion Asikkalassa
  11. Asikkalalainen Meitin Enerkia pyrkii palauttamaan poistuneita linjoja maaseututeille ja nostamaan joukkoliikenteen takaisin suosioon yhden miehen sekä biokaasun voimin
  12. Auto suistui tieltä Lahdessa – humalaiset miehet kiistivät ajaneensa
  13. Lahti City palkitsee vuoden keskustateon yleisöäänestyksen perusteella – ehdolla on kymmenen Lahden keskustan elinvoimaa piristänyttä hanketta
  14. Urheiluseuratyöhön liittynyt lahtelainen Markku Hölsö teki heti tärkeän päätöksen, joka olisi muidenkin syytä tehdä
  15. Ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaika, anniskelu ja asiakasmäärät vapautuvat tänään koronarajoituksista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.