Kuoleman kanssa on opittava elämään

Saara Larkio

Googletin tässä eräänä aamuna, mahtaako minulla olla sydänkohtauksen oireita. Edellisiltana saunan lauteilla tunsin outoa rintakipua, ja siippa kysyi vähän hätääntyneenä, puutuvatko kädet. Kuittasin hänen hätänsä heittämällä tilanteeseen mustaa huumoria: ”No, jos tämä on infarkti, pääsen saikulle huilimaan.”

Siippa ei arvostanut huumoriani. Jatkoin kuitenkin, että meidän pitäisi pikimmiten ottaa pari­vakuutus siltä varalta, että jommalle­kummalle käy jotain. Mitähän se maksaa, mietti siippa.

Googlen mukaan kyseessä ei hyvin todennäköisesti ollut sydän­kohtaus, enkä oikein ikäni­kään puolesta kuulu pääkohde­ryhmään. Tuoreen lääkärintarkastuksen mukaan olen perusterve.

Mutta elämästä ei koskaan tiedä. Ja silti kovin moni meistä alle eläkeikäisistä ei ole ottanut parivakuutusta, henkivakuutusta tai laatinut testamenttia. Omalle tai toisen hengelle on vaikea panna hintalappua.

Realistina minun on vaikea ymmärtää, että meitä kaikkia odottava kuolema on toisille vaikea asia.

Kun Arman Alizad kokeili hautausyrittäjän töitä -sarjansa jaksossa, eräässä lehdessä revittiin otsikoita tyyliin ”Alizad kohtaa rohkeasti suomalaisen tabun”.

Alizad ei käsitykseni mukaan pelkää käsitellä mitään asiaa, joten minut pysäytti otsikko, ei kuolema aiheena.

Monet ihmiset käyttävät valtavia summia ja lukemattomia tunteja pitääkseen kuoleman ainakin näennäisesti kauempana. Kuitenkin samaan aikaan tiedämme, että kuolema voi osua terveen lapsen, himourheilijan, terveystieteen professorin ja ihan kenen tahansa kohdalle koska tahansa.

Emme yleensä voi päättää sitä, miten kuolemme, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten elämme. Elämä menee pilalle, jos pelkää koko ajan.

Elämäni varrelle on sattunut tilanteita, joissa hengenlähtö oli lähellä. En voi kehua kuuluvani niihin, jotka jotenkin ylevöityivät näistä kokemuksista. Päinvastoin, olin vihainen elämälle – tämäkin vielä.

Toisinaan, kun elämässä oli oikein synkeitä ajanjaksoja, sitä melkein toivoi pääsevänsä pois. Tätä ajatusta seurasi heti häpeä ja katumus siitä, että edes ajatteli niin. Kuolema kun on harvoin vain yksityinen asia. Yhden kuolema koskettaa montaa ihmistä.

Kun olin ehkä 8–10-vuotias, romaninainen ennusti minulle, että olen onnellisimmillani vasta nelikymppisenä. Niin kävikin.

Nykyään olen onnellinen perus­arjesta – lapsesta ja elämänkumppanista, kivasta kodista, hyvästä ruuasta ja siitä, ettei tarvitse koko ajan kituuttaa rahallisesti. Realisti kun olen, tiedostan, että kaiken ihanan voi myös menettää. Tiedostaminen ei ole vieläkään ylevöittänyt, vaan välillä rutisen ja urputan turhastakin.

Koska olen mustan huumorin suuri ystävä, heitän sitä tähän vähän lisää. Voin nimittäin kehua lukeutuvani niihin ihmisiin, jotka ovat tehneet niin suuren vaikutuksen kohtaamiinsa kulkijoihin, että kuolemaani on jopa toivottu. Jostain syystä nämä henkilöt ovat yleensä olleet miehiä.

Kiitos Googlen ja muutaman muun muuttujan, olen edelleen hengissä. Ja tuo romaninainen ennusti minulle vielä pitkää ikää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  2. Seppälä ja Eder voittivat rulla-ampumahiihdon yhteislähtömestaruudet – ohilaukauksia kertyi Hollolan helteessä kosolti
  3. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  4. Villähteellä kahden auton kylkikolari
  5. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  6. Nuoret miehet ajoivat kilpaa Lahdessa, toisella yli satasen nopeus taajama-alueella
  7. Suora lähetys: Katso MiPK-Reipas-ottelu tästä tänään
  8. Turun lentoasemalla koronatestattiin koko lentokoneellinen Pohjois-Makedoniasta saapuneita matkustajia
  9. Rakennuskannan rekisteritiedoissa puutteita – Lahdessa tähän mennessä oikein joka neljännen kerrostalon tiedot, Hartolassa rekisteristä puuttui jopa puolet rakennuksista
  10. Beirutin räjähdys jätti jälkeensä kymmeniä metrejä syvän kraatterin – Libanonissa ensimmäinen ministeriero tiistaisen räjähdyksen jälkeen
  11. Keskustan puheenjohtajaehdokkaat osallistuivat Kärkölässä vuosikokoukseen, jossa kuultiin yleisön vahvoja mielipiteitä: "Toivon, että uusi puheenjohtaja nostaa puolueen suosta, johon se on joutunut"
  12. Sibeliustalon Finlandia-klubi pyrkii avaamaan ovensa syyskuussa – yritystapahtumien ja kokousten varaustilanne normalisoitumassa
  13. Rattijuoppo ajoi ulos Hartolassa – kuljettaja ja matkustajat sairaalaan
  14. Sibeliustalon pääsalin katsomo on valmis ja uutta lavaa tehdään parhaillaan – perusparannuksen jälkeisiä avajaisia kaavaillaan turvallisempiin aikoihin
  15. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.