Äänestysikä ei hevin laske

Lahden nuorisovaltuuston suuri enemmistö peukutti jo pari vuotta sitten äänestysikärajan laskemisen puolesta. Juha Peurala

Tasaisin väliajoin käydään keskustelua siitä, tulisiko valtiollisten vaalien äänestysikärajaa laskea esimerkiksi 16 vuoteen nuorten yhteiskunnallisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Nykyään nuoret tapaavat jättää äänestämättä paljon yleisemmin kuin varttuneemmat kansalaiset, mikä väistämättä vaikuttaa päättävien elinten ikärakenteeseen ja ehkä päätöksiinkin nuorten tappioksi.

Äänestysiän lasku on yhtenä nuorten aktivoimiskeinona nostettu 2010-luvulla esille parissakin työryhmässä. Viime vaali­kaudella silloisen pääministerin Juha Sipilän (kesk.) asettama työryhmä suositti, että 16 vuotta täyttäneet päästettäisiin uurnille kuntavaaleissa. Työryhmän mielestä se ehkäisisi eriarvoistumisen syvenemistä kannustaessaan nuoria kiinnostumaan politiikasta sekä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Sipilä innostui esityksestä, mutta se ei edennyt maaliin saakka, koska puolueet eivät löytäneet yhteistä säveltä. Vaalikausi on vaihtunut, mutta yhteisymmärrys on yhä kaukana. Uutissuomalaisen tuoreen kyselyn mukaan äänestysikärajan alentamista kannattavat kaikissa vaaleissa vain keskusta, vihreät ja Liike Nyt. Kuntavaaleissa siihen ovat valmiita kokoomus ja vasemmistoliitto. Perussuomalaisilla ei ole tiukkaa kantaa, ja loput ovat vastaan.

Vastustajat vetoavat siihen, että äänioikeuden varhaistaminen olisi poikkeus vakiintuneeseen käytäntöön, jonka mukaan useimmat oikeudet ja velvollisuudet, muun muassa vaalikelpoisuus, tulevat voimaan vasta täysi-ikäisenä, kypsemmässä 18 vuoden iässä.

Epäröintiä vahvistaa huoli siitä, että muutos todennäköisesti laskisi vaalien yleistä äänestysprosenttia entisestään ainakin lyhyellä aikavälillä. Näin on käynyt seurakuntavaaleissa, joissa 16-vuotta täyttäneet saavat jo äänestää. Toisaalta ainakin Itävallassa asiasta on saatu myös hyviä kokemuksia.

Äänestämättä jättämisestä voi tulla elinikäinen tapa, jos sen oppii jo nuorena, mutta yhtälö voi toimia myös toisinpäin. Useimmat 16-vuotiaat istuvat vielä koulun penkillä. Siten ensikertalaisia voitaisiin opastaa kouluissa kädestä pitäen, miksi vaaleissa äänestäminen on tärkeää ja kuinka se käytännössä tapahtuu. Vaikutus voisi olla myönteinen, kunhan kaikki tapahtuisi tuputtamatta ja syyllistämättä.

Toki nuoria kannustaisi käyttämään äänioikeuttaan kenties tehokkaimmin, jos tarjolla olisi riittävästi heidän itsensä ikäisiä ehdokkaita. Nuorten ilahduttava aktivoituminen ilmastokysymyksessä vahvistaa, että heillä olisi politiikassa paljon annettavanaan, mikäli siihen vain tarjottaisiin enemmän mahdollisuuksia. Tässä puolueilla on peiliin katsomisen paikka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kysymys ja vastaus: Lahden kaupungille yli 100 000 euron lasku vuodessa erilaisten vahingontekojen korjaamisesta – miten vahingontekoja saataisiin vähennettyä, apulaispoliisipäällikkö Tero Seppänen?
  2. Putka-asiakkaan vastarinnan murtaneille poliisille ja kahdelle vartijalle syyte törkeästä pahoinpitelystä
  3. Lahtelaisfirma antoi työntekijälle potkut ennen ensimmäistäkään työvuoroa – lasku lähes kahden vuoden palkkaa vastaava summa
  4. Hollolalainen lentopalloseura Salpis joutui petoksen uhriksi, mutta pelasti seuran varat nopealla reagoinnilla
  5. Lahden etanaroskisten pystytys viivästyy suunnitellusta aikataulusta
  6. Matti Koskela oli ahkera ja monessa mukana ollut taiteilija, joka ehti opettaa lasketteluakin – Lahdessa hänet muistetaan muun muassa näistä julkisista teoksista
  7. Suomessa todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa, pääkaupunkiseudun tilanne rauhoittumassa selvästi
  8. Venevarkauksissa raju kasvu Päijät-Hämeessä, varkauksia tehtailtu tänä vuonna jo yhtä paljon kuin koko viime vuonna - poliisi: kasvun syynä varasliigojen toiminta
  9. Lahtelainen Liisa Heikkinen kuntoutti itsensä fibromyalgiasta ja tarjoaa nyt vertaistukea kohtalotovereilleen – "Täytyy pitää itsestään huolta, ei itsekkäästi, mutta asettamalla myös rajoja"
  10. Suomalaismies on kuollut sukellusonnettomuudessa Lofooteilla Norjassa
  11. Päijät-Hämeessä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
  12. Seksuaalirikoksista tuomittu mies vaati uhrilleen rangaistusta palturin puhumisesta poliisille
  13. Kauden avauspisteen napannut FC Lahti petrasi puolustuspeliään SJK:n isäntänä – "Tietyt pelaajavalinnat olivat puhtaasti taktisia"
  14. Henkilöauto tuhoutui pahasti tulipalossa Lahden Kilpiäisissä
  15. Lukijalta: Potkupalloa ja paikallista sopimista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.