Läpitunkeva klubimusiikki pilasi pastaelämyksen

Päivi Piirainen

Piipahdimme kesällä kivaan ja kiiteltyyn merenrantaravintolaan Hangossa. Ikkunoista oli kaunis näkymä merelle, ruokalista lupaava, pöydillä viehättävä kattaus ja nätti punavalkoruutuinen liina. Juuri kun olin henkäisemässä, miten ihanaa ja seesteistä kaikki tuona kesäisenä päivänä oli, alkoi järkyttävä pauhu. Se oli kovaäänistä klubimusiikkia ja tuli ravintolan kaiuttimista.

Senpäiväinen yökerhojytä jatkui ja jatkui. Lopulta menin pyytämään henkilökuntaa vaimentamaan musiikkia. Pyyntöni kaikui kuuroille korville. Myös viereisestä pöydästä käytiin toivomassa volyymin maltillistamista, mutta mitään ei tapahtunut. Nupit oli käännetty kaakkoon ja siellä pysyivät.

Jouduimme huutamaan pöydän yli toisillemme tiedustellaksemme annoksen maistuvuutta. Hyvää oli, mutta ei maistunut. Liian kovalla soitettu elektroninen tanssimusiikki pilasi tunnelman lisäksi pasta-annoksen ja sai korvat soimaan.

Kokemus ravintolamelusta oli tässä aika-avaruudessa vain yksi rikka rokassa. Korvat joutuvat koville elokuvateattereissa, konserteissa, kauppakeskuksissa ja jopa television keskusteluohjelmissa.

Ei ole pitkä aika siitä, kun maailmankuulun akustiikan omaavassa konserttisalissa näin ihmisten pitävän käsiä korviensa suojana. Soitto oli ihanaa ja sopivaa, mutta solisti huusi. Huutaminen hermostutti itseänikin, ja teki mieli huutaa takaisin. Konsertin jälkeen sitten päästelinkin, kun huusin kanssa-autoilijoille liikenteessä ja perheelle kotona. Töissäkin taisin korottaa ääntä, koska minua pyydettiin olemaan hiljaa. Olin tahtomattani ajautunut kakofoniaan.

Kesäll�� maauimalassakin radio pauhasi niin kovaa, että uiminen ilman uimalaseja ei ollut kivaa. Tiedättehän, uimalasit silmillä pään voi laittaa veden alle, jolloin mäkimontun meteli saattaa sukelluksen pituudesta riippuen jopa puolittua. Mainittakoon, että unohdin uimalasit kotiin vain kerran. Toista unohdusta korvat eivät olisi ehkä kestäneet.

Melun tiedetään olevan viihtyvyyshaitta, mutta silti sitä tuotetaan ihan tieten tahtoen. Ja kun taustamelu on jatkuvaa, on pakko nostaa itsekin ääntä tullakseen kuulluksi. Ja kun kaikki tekevät niin, äänitapetti on sietämätön.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan melu voi aiheuttaa elimistöön stressireaktion, häiritä unta ja lisätä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Tunnistan itsessänikin stressin ja ylikierrokset, ja siksi helposti hakeudun hiljaiseen nurkkaan, metsään tai pahimmillaan vessan lukitun oven taakse.

Uskallan väittää, että monet avokonttoreissa työskentelevät haaveilevat kuulosuojaimista tai vastamelukuulokkeista. Rohkeimmat käyttävät niitä. Uskallan myös ennustaa, että vastamelukuulokkeet ovat yksi joulun hittilahjoista. Ironista on, että kaupassa joutuu kävelemään metelin läpi löytääkseen korvia suojaavat kuulokkeet.

Hiljattain Luhdanjoen lintutornilla käydessäni ilahduin, kun huomasin paikan opastaulussa pyynnön hiljaisuuteen lintujen rauhan tähden. Sanasta sanaan pyyntö ei näin mennyt, mutta asia meni perille: ei metelöintiä rauhan tähden. Mielestäni sama pyyntö pätee myös ihmisiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.