Kilpa kiihtyi vasta lopussa

Antti Kaikkonen tai Katri Kulmuni valitaan lauantaina keskustan puheenjohtajaksi. Lehtikuva / Anni Reenpää

Keskustan puheenjohtajakilpailu heräsi toden teolla henkiin vasta puoluekokousviikolla. Kisan virkoamisesta ei voi kiittää ehdokkaita itseään, vaan heidän näkyviä kannattajiaan.

Juha Sipilän seuraajaksi valitaan lauantaina Kouvolassa järjestettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa joko torniolainen elinkeinoministeri, puolueen varapuheenjohtaja Katri Kulmuni tai tuusulalainen puolustusministeri Antti Kaikkonen.

Kulmunin loppukiri sai vauhtia maanantaina, kun keskustakonkarit Mauri Pekkarisen johdolla ilmoittautuivat julkisesti tukijoukkoihin. Kulmunille kääntymässä ollut kisa näytti lopullisesti ratkenneelta, mutta mitä vielä.

Tiistaina Antti Kaikkonen sai tukea puolueensa suosituimpiin poliitikkoihin lukeutuvalta, puheenjohtajakisasta monen keskustalaisen harmiksi kieltäytyneeltä Annika Saarikolta. Lisää vipinää puheenjohtajakisan loppumetreille tuli keskiviikkona, kun kahdeksan näkyvää keskustalaisnaista – heidän joukossaan muun muassa entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki ja moninkertaiset ministerit Liisa Hyssälä ja Anu Vehviläinen sekä asikkalalainen kansanedustaja Hilkka Kemppi – ilmaisivat tukensa Kaikkoselle.

Torstaina puolestaan Kulmuni sai tukea konkaripoliitikko Seppo Kääriäiseltä.

Vaikka viime päivien käänteet ovat saaneet kuhinaa aikaiseksi keskustan kentällä, on puheenjohtajakisan asia-anti ollut kauniisti sanottuna ohutta.

Läpi Suomen loppukesän aikana kiertänyt puheenjohtajakisan kiertue on ollut vaisu. Merkittäviä linjaeroja Kulmunin ja Kaikkosen välillä on ollut kovin vaikea löytää. Kyse onkin enemmän henkilö- kuin linjakisasta.

On vaikea nähdä, että kumpikaan ehdolla olevista pystyisi radikaalisti muuttamaan puolueen suuntaa.

Puheenjohtajakisassa ehdokkaat eivät ole innostuneet esittämään oikeastaan mitään uutta ja mullistavaa – jotain sellaista, joka poikkeaisi merkittävästi siitä linjasta, jolla keskusta on ajautunut nykyiseen tilanteeseensa.

Niin paljon kuin keskusta olisikin kaivannut syvällistä sisäistä keskustelua puolueen nykytilanteesta ja tulevaisuudesta, on rapsakka kamppailu loistanut poissaolollaan. Vaikuttaa, ettei kumpikaan ehdokas halua tehtävää täydestä sydämestään – Kaikkonen on ollut vielä Kulmuniakin vaisumpi.

On ymmärrettävää, jos keskustan puheenjohtajuus hirvittää. Puolueen kannatus oli torstaina julkaistussa Ylen gallupissa mittaushistorian heikoin, 11,6 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.