Jokainen ihminen on jutun arvoinen

Markus Pirttijoki

Perjantai 13. päivä on ­hyvä ajankohta tehdä isoja ­asioita. Silloin voi kajauttaa maailmalle, että ”ei, emme ole taikauskoisia, uskomme uudistuksiin!”

Näin me sitten teimmekin. Etelä-Suomen Sanomat aloitti sisältö­uudistuksensa toisen vaiheen viime perjantaina, syyskuun 13. päivänä.

Kolme kuukautta ­aiemmin kesäkuussa toimme lehteen lisää visuaalisuutta, mikä on näkynyt muun muassa lehden kannessa ja kolmossivun uutisetusivulla. Aloitimme tuolloin myös viikoittain vaihtuvat puheenaiheet. Nämä olivat VIP-malliksi ristimämme uudistuksen kirjaimet V ja P, visuaalisuus ja puheenaiheet. Viime perjantaina otimme käyttöön myös kolmannen eli I-kirjaimen. Nyt tuli ihmisten vuoro.

Jatkossa julkaisemme maanantaista lauantaihin joka päivä uuden tarinan ihmisestä. Kukin pääsee lehtemme kakkososan eli B-osan kanteen. Ensimmäisenä tässä uudessa mallissa debytoi tulevaisuuden kuuma nimi muotoilun saralla, lahtelaissyntyinen Kristoffer Heikkinen. Hän valmistui Lahden Muotoiluinstituutista pari vuotta sitten ja on nyt yksi neljästä Habitare-messujen kiinnostavimmasta nimestä. Kiinnostava kaveri.

Tällaisia me henkilöjuttuihin muun muassa haemme: nuoria tulevaisuuden tekijöitä, joista suuri maailma ei ole vielä kuullut.

Mutta tietenkin kelpuutamme henkilöhaastatteluun muitakin. Lehteen päästäkseen ei tarvitse olla julkkis tai erikoinen, vaan tilaa on niin papille kuin kupparillekin.

Jos jokainen ihminen on laulun arvoinen, niin totta vieköön on jutunkin. Meillä kaikilla on varmasti tarina kerrottavana; se pitää vain nostaa esiin.

Henkilöhaastattelun vakioiminen päivittäiseksi tuotannoksi on toimitukselta kohtuullisen iso ponnistus. Kyllähän se etukäteen vähän mietitytti, että noinkohan maakuntalehden koko­luokassa tällaiseen venytään. Innokkaasti me tähän lähdimme. Kannustimiakin on oikein kaksin kappalein. Kun perehdyimme viime talvena toteutettuun laajaan lukijatutkimukseen, heti uutisten jälkeen tärkeimpänä sisältönä pidettiin paikallisten ihmisten haastatteluita. Lukijat myös antoivat suoraa palautetta: niissä emme olleet niin hyviä kuin voisimme olla. Tuli siis aika parantaa.

Toisekseen viime kevään päätoimittajan maakuntakierroksella sain runsaasti toiveita siitä, että lehden sisällössä näkyisi enemmän koko maakunnallisuus. Ymmärrettävä toive, olemmehan me maakuntalehti. Siitä syntyi oivallus: kun teemme juttuja kiinnostavista ihmisistä ­ympäri Päijät-Hämettä, voimme olla jokseenkin varmoja, että jutut myös kiinnostavat ympäri Päijät-Hämettä, ja kauempanakin.

Vastaamme siis huutoonne: tuomme lisää toivottua sisältöä kauttaaltaan Päijät-Hämeen pitäjistä ja kyliltä.

Teemme tämän siksi, että tahdomme olla haluttu kumppani lukijallemme joka päivä. Sisältöjen pitää olla tarpeellisia, hyödyllisiä ja kiinnostavia. Visuaalisuudella haluamme vaikuttaa tunteisiin.

VIP-malli on nyt kasassa. Se ei tarkoita, että olisimme maalissa. Ponkaisimme vasta irti lähtöteli­neistä. Palautteen ansiosta pääsimme tähän pisteeseen ja palautetta toivomme jatkossakin, että tiedämme juoksevamme oikeaan suuntaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.