Ensi vuosi toden sanoo

Hallitus esitteli nopeasti sinetöimäänsä budjettiehdotustaan Säätytalossa maanantaina. Lehtikuva / Jussi Nukari

Antti Rinteen (sd.) hallitus selviytyi ensimmäisestä budjettiriihestään nopeasti. Tapahtumaa varten oli varattu perinteiset kaksi päivää, mutta vain yksi tarvittiin, kun valmista tuli jo maanantaina iltapäivällä. Hallituspuolueiden kellokkaiden mukaan nopea riihi kelpasi todistukseksi siitä, että hallitus on toimintakykyinen ja yhteistyö sujuu hyvin.

Toki budjettiriihtä oli myös pohjustettu perusteellisesti. Etukäteen tiedossa olleista erimielisyyksistä käytiin tiiviitä neuvotteluja pienemmällä joukolla jo etukäteen. Kun kipupisteet oli siivottu pöydältä, hallitus saattoi sinetöidä esityksensä valmiiksi ilman enempiä kädenvääntöjä.

Budjetin pikainen valmistuminen selittyy myös sillä, että vaikeimmat päätöksensä hallitus on lykännyt suosiolla ensi vuoden puolelle. Tässä vaiheessa hallitus keskittyi lähinnä kasvattamaan menoja, mikä sujuu poliitikoilta aina paljon helpommin kuin menojen leikkaaminen. Harva lienee sitä mieltä, etteivät eläkeläiset, työttömät, yksinhuoltajat ja opiskelijat olisi lisäeurojaan ansainneet. Puhumattakaan korkea- ja ammattikouluista, joiden vyötä pari edellistä hallitusta oli kiristänyt tuntuvasti.

Vaikeimmat asiat odottavat vasta ensi kevään kehysriihessä ja syksyn budjettiriihessä. Niissä hallitus aikoo käydä toden teolla käsiksi keinoihin, joiden avulla se uskoo kykenevänsä kustantamaan nyt lukkoon lyömänsä yli miljardin euron pysyvät menonlisäykset. Kyse on työllisyysasteen vahvistamisesta 75 prosenttiin, mihin hallitus on ohjelmansa ja koko tulevaisuutensa sitonut.

Jo nyt hallitus hyväksyi 25-kohtaisen listan työllisyyden kohentamiseksi. Se oli silti vasta alkulämmittelyä, jonka vaikutuksista hallituksella ei vielä ole tietoa. Järeämpien ratkaisujen vuoron on tultava ensi vuonna, jahka hallituksen avukseen kutsumat työmarkkinajärjestöt ovat saaneet ehdotuksensa valmiiksi.

Alun alkaenkin kovaa työllisyyshaastetta vaikeuttavat entisestään yhä heikommaksi käyvät talousnäkymät. Jos hiipunut kasvu kääntyy taantumaksi, tavoite voi osoittautua ylivoimaiseksi, vaikka kaikki kivet äännettäisiin. Silloin hallituksen pitäisi ryhtyä perumaan jo päättämiään menolisäyksiä täyttääkseen sitoumuksensa, jonka mukaan julkisen talouden on oltava tasapainossa vuonna 2023.

Luvattujen etuuksien peruminen olisi hallitukselle kipeä tehtävä, jonka mahdollisuudesta on toistaiseksi uskaltanut varoittaa vain valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.). Viimeksi maanantaina hän korosti, ettei sellaista vaihtoehtoa ole, jossa vain menot toteutuvat mutta tulot eivät. Nähtäväksi jää, onko koko hallitus tiukan paikan tullen samaa mieltä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Päijät-Hämeessä todettu neljä uutta koronavirustartuntaa - liittyvät kahteen tunnistettuun tautiryppääseen
  2. HS: Lahtelaisen ravintolan omistajaa syytetään ihmiskaupasta
  3. Hollolan Kiikunlähteelle johtava Kiikuntie rajataan vain asukkaiden käyttöön – autot on jatkossa pysäköitävä yli kilometrin päähän lähteestä
  4. Lahden Nelostiellä sattui neljän auton ketjukolari
  5. Viihdealan ammattilaisia tulvii Lahteen syyskuussa Rockfutis 2020:n käynnistyessä – "Mahtavaa päästä Lahteen, se on kunnon rokkikaupunki"
  6. Turo's Hevi Gee sai alkunsa Lahden Torven pikkujouluista – "Ihan samat kohdat naurattivat tai aiheuttivat myötähäpeää kuin silloinkin", muistelee Orimattilassa asuva bändin entinen laulaja Hara Laukkanen yli 30 vuotta myöhemmin
  7. Nelostieltä sivuun ajautunut auto törmäsi liikennemerkkiin Hartolassa
  8. KymiRingillä juostaan ja pyöräillään viikonloppuna – mukana mestareita ja mielenkiintoinen isän ja pojan taistelu
  9. Lukijalta: Pyöräilyolosuhteita kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa
  10. Sädehoitoa saavien määrä kasvanut viime vuosina Lahdessa – syksyllä kaupungissa on käytössä uusi sädehoitolaite
  11. Suomessa kuusi uutta koronavirustartuntaa – viruksen takia sairaalassa olevien määrä putosi kolmannekseen
  12. Emeritusprofessori Haaviston rikosepäilystä: "Heittää joka tapauksessa varjon presidenttihaaveiden ylle"
  13. Näppis: Keskustan nopeusrajoitus 40 km/h on ihan sopiva, mutta kukaan ei kontrolloi
  14. Historiallinen Paimenkallio halutaan herättää henkiin Heinolassa
  15. Valenuuska voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen – "Niistä voi seurata nikotiinin yliannostus"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.