Asennemuutos tarpeen vesillä

Airistolla tapahtuneen veneonnettomuuden osapuolet hinattiin Nauvon merivartioasemalle tutkittaviksi. Rajavartiolaitos

Turun saaristossa Airistolla tapahtunut murhellinen veneonnettomuus kirvoitti keskustelun, miten veneilyn turvallisuutta voitaisiin kohentaa mahdollisesti kuljettajilta edellytettävän veneajokortin turvin.

Airiston onnettomuuden tutkinta on yhä kesken, mutta jo nyt tiedetään, että kyseessä oli yhteentörmäys, jossa pienempi moottoripurjevene jäi paljon isomman moottoriveneen yliajamaksi. Purjeveneessä oli kuusi ihmistä, joista kaksi miestä menehtyi saamiinsa vammoihin. Moottoriveneen kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta. Alkoholilla ei epäillä olleen osuutta asiaan.

Vesiliikenteessämme tapahtuu vuosittain puolensataa kuolemaan johtavaa onnettomuutta. Useimmat uhreista hukkuvat joutuessaan veden varaan veneensä kaaduttua tai kallistuttua.

Veneiden yhteentörmäykset ovat varsin harvinaisia, mutta silloin harvoin kuin niitä tapahtuu, jälki on usein varsin tuhoisaa. Heikoimmassa asemassa on silloin, kuten liikenteessä yleensäkin, pienempi osapuoli.

Airiston turman moottorivene oli 15 metriä pitkä niin sanottu muskelivene. Monelle maakravulle saattoi tulla yllätyksenä, että edes näin ison veneen kuljettamiseen ei vaadita minkäänlaista kurssia tai tutkintoa puhumattakaan veneajokortista, jota lainsäädäntömme ei tunne lainkaan.

Toki laissa edellytetään, että vesilläliikkujalla tulee olla riittävät taidot veneensä ohjaamiseen. Käytännössä ohjaimiin voi kuitenkin tarttua kuka tahansa vaikka kylmiltään ilman, että hänen tarvitsisi etukäteen todistaa osaamisensa – jopa ilman vieressään istuvaa kokeneempaa opastajaa. Moinen ei tulisi kuuloonkaan auto- tai lentoliikenteessä.

Vesillä liikkuu nykyään yhä enemmän isoja veneitä ja kokemattomia kuljettajia, joilta yksinkertaisimmatkin säännöt ovat jääneet olemattomalle opiskelulle. Tilanne on korjattava tavalla tai toisella. Jos muu ei näytä auttavan, on erillistä veneajokorttia harkittava vakavasti byrokratian lisääntymisen uhallakin.

Paljon nopeammin vesiturvallisuutta voidaan parantaa korjaamalla asenteita. Kaikkien veneilijöiden on ymmärrettävä, että he eivät ole vastuussa vain itsestään vaan myös muista samassa veneessä istuvista kuten myös kanssaveneilijöistään.

Liiaksi ei voi korostaa myöskään vanhojen ja hyväksi havaittujen käytäntöjen merkitystä. Esimerkiksi tähystämistä ei pidä koskaan lyödä laimin, vaikka vene olisi varustettu viimeistä huutoa olevalla tekniikalla. Ja vaikka promilleraja on vesillä käsittämättömän korkea, viisas veneilijä tyytyy alittamaan sen turvallisen matalalta korkeudelta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. C-kirjain rintaan, kiekko päin tuomaria – Taavi Vartiaisella ei ollut ihan tavallinen lauantai-ilta
  2. "Ihan käsittämättömän makee juttu" - Tyhjästä rakennettu Finlandia Hike sai kehuja
  3. Poliisi: Missä hän on? Nuori tyttö kateissa, liikkuu ilmeisesti Lahden seudulla
  4. Lahti erotti kolme yhtymäkokousedustajaa – "Kenkää tuli, että tärähti"
  5. Finlandia Hike houkutteli osallistujia – kuuntele, kun ensimmäinen täyden matkan osallistuja ylittää maaliviivan
  6. Lahdessa kateissa ollut mies on löytynyt
  7. Tuuli-myrsky katkoo sähköjä lounaassa, etelässä ja idässä, tuuli voimistumassa osassa maata vaarallisen voimakkaaksi
  8. Tenava-Finlandiaan sentään löytyi lunta – "Sää ei kuitenkaan ole niin paha kuin ennusteet lupasivat"
  9. Peliitat pisti RoKin voittoputken poikki - Severi Lahtisen huikea yksilösuoritus toi voiton
  10. Hartolalaisen puhelinnumeroa käytettiin teknisen tuen huijaukseen – uhreina tuhansia suomalaisia
  11. Vuokramökin jätevesiä pumpattiin maastoon Asikkalassa – asukas ei uskaltanut ilmoittaa poliisille heti: teko ehti vanhentua
  12. Manserokkari myy soittimia Lahdessa – "Täällä on älyttömän kovia soittajia, oli genre mikä hyvänsä"
  13. Uusia asuntoja valmistuu Lahteen tänäkin vuonna sadoittain – Hennalassa upouusi koti maksaa 3 600 euroa neliöltä
  14. "Se tuntui täysin epätodelliselta" – lahtelainen lauluntekijä jatkoon Voice of Finlandissa
  15. "Isoja nukahduksia, joita ei saisi missään olosuhteissa tulla" – FC Lahti kompastui Hakaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.