Pääkirjoitus: Epäreilua aluepolitiikkaa

Päijät-Häme varautuu yhdessä kaltaistensa etelä- ja länsisuomalaisten maakuntien kanssa puolustamaan voimakkaasti etujaan, kun Suomessa pian päätetään Euroopan unionin alueiden kehittämiseen tarkoitettujen tukien käytöstä seuraavalla kaudella 2021–2027. Kyse on 4–5 miljardin euron potista, kun mukaan luetaan myös kansallinen julkinen ja yksityinen rahoitus.

Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Laura Leppänen pitää syystäkin epäoikeudenmukaisena koko EU-jäsenyytemme ajan sovellettua tapaa, jolla suurin osa kyseisestä tuesta on suunnattu Itä- ja Pohjois-Suomeen (ESS 13.8.). Näin on tehty, koska rakennerahastotukienkin jakamisessa on haluttu suosia harvaan asuttuja alueita, joiden ongelmat tunnistettiin jo maamme EU-liittymissopimuksessa.

Alue- ja rakennepolitiikalla on saatu myönteisiä vaikutuksia eritoten siellä, minne rahaa on riittänyt jaettavaksi eniten. Kehityksellä on ollut myös kääntöpuolensa. Itä- ja Pohjois-Suomen kiriessä umpeen eroa muuhun Suomeen, erot muiden maakuntien välillä ja myös niiden sisällä ovat venähtäneet paikoin varsin suuriksi. Myös etelämmässä on alueita, joissa kärsitään esimerkiksi työttömyydestä ja syrjäytymisestä yhtä paljon ellei enemmänkin kuin niin sanotuilla kehitysalueilla.

Huoli Päijät-Hämeen nykyisen aluetukirahoituksen epäoikeudenmukaisuudesta on oikeutettu. Kuluvalla kaudella Päijät-Häme on saanut EU:n rakennerahastotukea vuodessa vain 18 euroa asukasta kohden. Pohjois-Savoon ja Pohjois-Pohjanmaalle samaa rahaa on jaettu moninkertainen määrä, vaikka niiden keskukset Kuopio ja Oulu ovat useimmilla mittareilla paljon elinvoimaisempia kuin Lahti.

Etelän ja lännen maakuntien vaatimus tukirahojen oikeudenmukaisemmaksi jakamiseksi merkitsisi, että Itä- ja Pohjois-Suomessa pitäisi luopua osasta saavutettuja etuja. Tyrmäysisku se ei olisi, sillä harvaan asuttujen alueiden pysyvien haittojen lieventämiseksi varataan jatkossakin erillinen tukensa, josta muut eivät pääse osallisiksi.

Muilta osin Suomi on tulevalla ohjelmakaudella yhdenvertaista aluetta, joten on täysin maan hallituksen päätettävissä, kuinka johdonmukaisesti se aikoo noudattaa rahanjaossa paitsi oikeudenmukaisuutta myös omaa ohjelmaansa. Siinä lukee, että elinvoimaa ja toimintakykyä on vaalittava koko Suomessa hyödyntäen mahdollisimman tehokkaasti EU:n rahoitusmuotoja.

Tämän perusteella hallituksen luulisi olevan helppo muistaa edeltäjiään paremmin myös Päijät-Hämettä kohtalotovereineen ja jättää vähemmälle ne maakunnat, joiden uskoisi jo oppineen seisomaan tukevammin omilla jaloillaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Piiritys: Asemies esitti poliisiin kohdistuvan uhkauksen tekstarina henkilölle, joka välitti sen oma-aloitteisesti poliisille
  2. "Armonaikaa ei enää ole, rahoitus Nelostien parantamiselle on saatava", jyrähtää Hartolan kunnanjohtaja
  3. Kuntoportaiden toteutus lykkääntyy Lahdessa – "Vastustus oli niin kova"
  4. Pelicans järjesti nuorille urakkamiehilleen oikean härkäviikon – "Yritämme toimia parhaan mukaan kaikkien kannalta"
  5. Varkaita liikkeellä Lahdessa – naiselta vietiin puhelin kädestä keskustassa
  6. Kaarrenopeudet KymiRingillä kasvavat – kansainvälinen liitto hyväksyi radan turvasuunnitelman
  7. Lahden Malskilla toimettomana tarkkaileva rakennusmies ihmetyttää ja huvittaa: "Kyllä se yöksi pääsee sisätiloihin", kertoo omistaja
  8. Ari Helmisen uutisanalyysi: Punamulta riitelee ja kipunoi, mutta hallituksen astiakaappi ei ole helissyt vielä kertaakaan
  9. Pelicans vahvistaa junioripolkuaan – Sveitsissä meritoitunut taitovalmentaja palaa Lahteen
  10. Omakotitalo syttyi tuleen Iitissä – lemmikit pelastettiin palavasta talosta
  11. Konserttiarvio: Jumppasen Beethoven-sointi hakee vertaistaan, mutta kapellimestari jätti toivomisen varaa Sibeliustalossa
  12. Pankkien nimikyltit vaihtoon Sysmässä ja Joutsassa – mikäli Helmi Säästöpankin ja Sysmän Säästöpankin yhdistyminen toteutuu
  13. Ensi talven ensilumenladun kohtalo riippuu maaliskuun pakkasista
  14. Pääseekö KymiRingin radalle ajamaan siviiliautolla, ratajohtaja Timo Pohjola?
  15. Helmi Säästöpankki ja Sysmän Säästöpankki haluavat yhdistyä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.