Hallitus ottaa tietoisen riskin

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) valotti keskiviikkona ensi vuoden budjettiesityksen päälinjoja. Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

Tuore valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) esitteli keskiviikkona ensimmäisen ja tällä erää ehkä myös viimeisen hänen johdollaan valmistellun esityksen tulevan vuoden talousarvioksi.

Odotetusti esitys ei sisältänyt yllätyksiä, sillä se perustuu täysin Antti Rinteen (sd.) hallituksen tuoreeseen ohjemaan. Yllätys ei ollut sekään, että budjetti sai osakseen täystyrmäyksen Lintilän edeltäjältä Petteri Orpolta (kok.). Orpo luonnehti sitä illan A-studiossa jopa dramaattiseksi linjamuutokseksi edellisen hallituksen taloudenpitoon.

Orpo paheksui budjettiehdotuksen lisäävän valtion pysyviä menoja miljardilla eurolla ilman mitään varmuutta niiden rahoittamisesta pysyvillä tulonlisäyksillä. Siten velkaantuminen, jonka edellinen hallitus onnistui melkein pysäyttämään, saa taas uutta vauhtia talouskasvun samaan aikaan hiipuessa.

Lintilä ei edellisen hallituksen ministerinä voinut täysin torjua Orpon kritiikkiä. Hän kuitenkin muistutti, että menonlisäykset parantavat merkittävästi monen ihmisen sosiaaliturvaa, jota viime kaudella heikennettiin taloutta tasapainotettaessa. Tämän vahingon uusi hallitus haluaa ensi töikseen korjata.

Ja vaikka esitys on rutkasti alijäämäinen, Lintilä korosti sen noudattavan hallituksen kehystä, joka mukaan talouden tulee olla tasapainossa 2023. Tähän hallitus uskoo yltävänsä, kunhan vain työllisyysaste nostetaan 75 prosenttiin. Tässä se ottaa tietoisesti ison riskin.

Orpon mielestä hallitus ei ole esittänyt uskottavia keinoja tavoitteensa saavuttamiseksi. Moite oli sikäli vielä ennenaikainen, että vasta torstaina aloittivat työnsä kolmikantaiset työryhmät, joiden esitysten varaan hallitus laskee ehkä liikaakin pohtiessaan toimia työllisyyden parantamiseksi.

Ensimmäisiä linjauksia hallitus odottaa työryhmiltä jo syyskuun budjettiriiheensä. Se voi olla liikaa vaadittu, sillä työmarkkinajärjestöissä arvioidaan suurimman osan ehdotuksista valmistuvan vasta ensi vuoden puolella. Ja mitä järeämmästä keinosta on kyse, sitä vaikeammaksi niiden etsiminen käy, koska helpot ja kaikille sopivat konstit on jo käytetty.

Silti järeitäkin työllistämistoimia tarvitaan, jotta hallitus kykenee rahoittamaan kaikki lupaamansa uudistukset romahduttamatta julkisen talouden tasapainoa. Jos tavoite karkaa, hallitus joutuu perumaan jo alulle panemiaan uudistuksia. Tämän kansalaiset kokisivat etuuksien leikkauksena, joista hallitus on vannonut pidättäytyvänsä. Siksi hallitus toivoo nyt hartaasti apua työmarkkinajärjestöiltä myös syksyn palkkaneuvotteluissa, joiden vaikutus työllisyyteen tulee olemaan merkittävä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. C-kirjain rintaan, kiekko päin tuomaria – Taavi Vartiaisella ei ollut ihan tavallinen lauantai-ilta
  2. "Ihan käsittämättömän makee juttu" - Tyhjästä rakennettu Finlandia Hike sai kehuja
  3. Poliisi: Missä hän on? Nuori tyttö kateissa, liikkuu ilmeisesti Lahden seudulla
  4. Lahti erotti kolme yhtymäkokousedustajaa – "Kenkää tuli, että tärähti"
  5. Finlandia Hike houkutteli osallistujia – kuuntele, kun ensimmäinen täyden matkan osallistuja ylittää maaliviivan
  6. Lahdessa kateissa ollut mies on löytynyt
  7. Tuuli-myrsky katkoo sähköjä lounaassa, etelässä ja idässä, tuuli voimistumassa osassa maata vaarallisen voimakkaaksi
  8. Tenava-Finlandiaan sentään löytyi lunta – "Sää ei kuitenkaan ole niin paha kuin ennusteet lupasivat"
  9. Peliitat pisti RoKin voittoputken poikki - Severi Lahtisen huikea yksilösuoritus toi voiton
  10. Hartolalaisen puhelinnumeroa käytettiin teknisen tuen huijaukseen – uhreina tuhansia suomalaisia
  11. Vuokramökin jätevesiä pumpattiin maastoon Asikkalassa – asukas ei uskaltanut ilmoittaa poliisille heti: teko ehti vanhentua
  12. Manserokkari myy soittimia Lahdessa – "Täällä on älyttömän kovia soittajia, oli genre mikä hyvänsä"
  13. Uusia asuntoja valmistuu Lahteen tänäkin vuonna sadoittain – Hennalassa upouusi koti maksaa 3 600 euroa neliöltä
  14. "Se tuntui täysin epätodelliselta" – lahtelainen lauluntekijä jatkoon Voice of Finlandissa
  15. "Isoja nukahduksia, joita ei saisi missään olosuhteissa tulla" – FC Lahti kompastui Hakaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.