Abikursseista hyvä bisnes

Todistusvalinta on ensi vuonna pääasiallinen väylä korkeakouluopintoihin pääsykokeiden sijasta. Yliopistojen ja korkeakoulujen pääsykoeuudistusta perusteltiin tasa-arvoa lisäävänä.

Pääsykokeisiin valmentavat kurssit ovat olleet kalliita ja siksi monien ulottumattomista, joten painoarvon siirtämisellä todistuksen arvosanoihin haluttiin turvata kaikille samanlaiset mahdollisuudet korkeakouluopintoihin, on vanhemmilla varaa kustantaa valmennuskurssit tai ei.

Tällä haavaa näyttää siltä, että yritysten tarjoama, maksullinen valmennus on siirtymässä pääsykoevalmennuksesta ylioppilaskoevalmennukseen. Abikurssien suosio on kasvanut niin merkittävästi, että alan yritykset hyötyvät uudistuksesta.

Etenkin pitkän matematiikan ja äidinkielen abikursseilla on kysyntää, sillä valintauudistuksessa näistä aineista saa paljon pisteitä.

Valmennuskursseja tarjoavista yrityksistä Eximia, TutorHouse ja Valmennuskeskus kertovat samaa tarinaa: Abikurssien suosio kasvaa ja samalla kasvaa yritysten liikevaihto (ESS 19.8.).

Yritykset ovat tehneet totta kai aivan oikein ja reagoineet tilanteen muutokseen muokkaamalla tarjontaansa. Kummastuttaa vain, jos korkeakoulu­valintojen uudistuksesta vastanneet eivät nähneet samaa ennakolta.

Todistuspohjainen valinta on yliopistoille ja korkeakouluille ilman muuta helpompi kuin pääsykokeiden järjestäminen ja koevastausten arviointi. Pääsykoekirjojen pänttäämisessä on ollut puolestaan se etu, että ne ovat alustavasti perehdyttäneet opiskeltavaan alaan. Tällöin on viimeistään voinut ratkaista, onko ala itselle oikea, ja toisaalta motivaatio on näkynyt koepisteissä.

Todistusvalinnan lähtökohtana on varmasti se ajatus, että kaikki saavat lukiossa samantasoisen opetuksen ja samanlaisen pohjan ylioppilaskokeisiin. Ihannetilanteessa näin onkin, mutta on lukio-opiskelijoita, jotka tarvitsevat henkilökohtaisempaa opetusta tai lisäpreppausta joihinkin osa-alueisiin.

Lisäkurssien käyminen voi tuottaa etua, mutta kaikilla pitää olla jo omassa lukiossaan mahdollisuus lisäopetukseen, jos kokee sitä tarvitsevansa. Etenkin pitkän matematiikan korostuminen opiskelijavalinnoissa voi vaatia sen opetukseen lisää resursseja.

Vielä ei ole näyttöä siitä, millainen vaikutus maksullisten abikurssien käymisellä on opiskelupaikan saamiseen. Toivoa sopii, että uudistus aidosti lisää opiskelijavalintojen tasa-arvoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.