Poliisi kohtaa uusia uhkia

Porvoon ammuskelu johti suureen poliisioperaatioon sunnuntaiyönä. Roni Rekomaa / Lehtikuva

Kaksi poliisia haavoittui sunnuntain vastaisena yönä hälytystehtävässä Porvoossa, kun heitä vastaan avattiin tuli paikallisella teollisuusalueella. Sunnuntai-iltana poliisi otti Ikaalisissa kiinni kaksi ruotsalaista miestä, joita epäillään Porvoon ammuskelusta. Ennen pidätystään miehet ehtivät ampua useasti kohti heitä takaa-ajaneita poliiseja.

Jo varhain lauantaina poliisi oli loukkaantunut myös Jyväskylässä itsetuhoisen miehen ammuttua häntä ilma-aseella kasvoihin. Tätäkin tapausta tutkitaan murhan yrityksenä, joka on aina lähtökohtaisesti rikosnimikkeenä, kun tapon yritys kohdistuu poliisiin.

Viikonlopun väkivaltaiset tapahtumat herättivät laajaa huomiota niin tavallisten ihmisten kuin heidän tuntojaan aina yhtä herkästi aistivien poliittisten päättäjien keskuudessa. Pääministeri Antti Rinne (sd.) sanoi Ylelle pitävänsä todella vakavana ja anteeksiantamattomana, että kansalaisten turvallisuudesta vastaavia viranomaisia kohtaan hyökätään näin järjettömällä väkivallalla.

Rinne arvioi ammuskelujen henkivän vakavasta yhteiskunnallisesta muutoksesta. Hän saattoi myös kehaista hallituksensa tunnistaneen ongelman ja päättäneen siksi lisätä poliisien määrää kolmella sadalla kymmenen vuotta jatkuneiden supistusten paikkaamiseksi.

Pääministerin arvio yhteiskunnallisesta muutoksesta viranomaisiin kohdistuvan väkivallan taustalla saa vahvistusta tutkijoilta olkoonkin, että poliisin työ on aina tiedetty vaaralliseksi. Poliisisurmat ovat nykyään harvinaisempia kuin itsenäisyytemme levottomina ensi vuosikymmeninä, ja Pihtiputaan surmanluodeistakin on kulunut jo puoli vuosisataa. Tilastoitu lievempi väkivalta on kuitenkin peräti kaksinkertaistunut 2000-luvulla, tietää aihetta tutkinut oikeustieteen tohtori Henri Rikander.

Huolestuttavinta on, että virkavaltaan kohdistunut väkivalta on myös meillä muiden Pohjoismaiden tavoin monimuotoistunut, ja sen voimakkuus kasvanut. Nykyään poliisia yritetään vahingoittaa jopa suunnitellusti, mistä Porvoonkin tapaus on antanut viitteitä. Osansa lisääntyneestä aggressiivisuudesta ovat saneet myös muut viranomaiset pelastusmiehiä ja opettajia myöten.

Rikander yhdistää ilmiön lisääntyneeseen eriarvoistumiseen ja pahoinvointiin, joka murentaa luottamusta yhteiskuntaan. Jos näin on, ongelmaa ei selätetä vain lisäämällä poliisien määrää. Vaikka kovaan on vastattava kovalla, vakavaa huomiota on kiinnitettävä myös syrjäytyneisyyteen, joka tänä päivänä löytyy monen muunkin vakavan yhteiskunnallisen ongelman taustalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.