Esalainen: Kohtasin jälleen Leinon Einon

Milja Kungas

Tänään vietetään Eino Leinon päivää, runon ja suven päivää.

Eino Leino tunnetaan runoilijana, lehtimiehenä ja kriitikkona, joka vuoroin nautti ja ahdistui, ei tuntunut sopivan arkielämän muottiin. Elämän ailahtelevaisuus, väliaikaisuus ja Leinon lennokas ajatus synnyttivät kuolemattomia tekstejä, joita lukiessa ajatus kantaa Leinon aikaan, sen kipuihin ja riemuihin.

Yhdeksän vuottasitten kirjoitin Esalaisessa Leinosta ja tein kuvitteellisen haastattelun, jossa jo aikaa sitten tuonpuoleiseen siirtynyt runoilija vastasi toimittajan kysymyksiin runojensa säkeillä.

Heinä on heilimöinyt monena suvena tuon kolumnin jälkeen, ja Eino Leinolla riittää aineistoa ammennettavaksi, joten aika on kypsä toiselle haastattelulle. Annanpa kansamme rakastaman runoilijan vastata jälleen lyriikallaan.

– Herra Leino, pitkästä aikaa, mukava tavata jälleen. Miten olette voinut viime aikoina?

– Helppo on maata päivätyön tehneen. Rauha on palkka raatajan parhain.

– Kaikki on siis hyvin, tuntuuko, että olette löytänyt seesteisen elämän?

– Eihän lasta huolet eikä surut paina ollenkaan, ei hän tunne myrskytuulta, tulta rinnan kalvavaa, ei hän tunne onnettuutta eikä sielun rauhatuutta, hän on onnen lapsi vaan!

– Mikä Teidät tekee onnelliseksi?

– Oli ihana neito, niin puhtoinen ja nuori ja kaino ja kaunoinen. Hänet kerran kun keito mä nähdä sain, heti leimahti lempi mun rintahain.

– Niin, olette ollut naimisissa kolmasti, ja neitoja on tainnut olla useampiakin, olette ollut naistenmiehen maineessa.

– Kun aavehet mieltäsi ahdistaa, niin lemmi! – ja aavehet haihtuu. Kun murheet sun sielusi mustaks saa, niin lemmi! – ja iloks ne vaihtuu.

– Elämänpolullanne on ollut toisenlaisiakin tuntemuksia, tulevatko kipeät muistot koskaan mieleen?

– Olen vierinyt maita ma vieraita ja ottanut merkkejä puista, olen pyrkinyt, tahtonut, taistellut ja levänneeni en muista. Mut määräni pää yhä loitoksi jää. Mun on niin kylmä, mua väsyttää.

– Onko tässä ajassa jotakin, mikä kaihertaa erityisesti mieltänne?

– Me soudamme haahta haurasta, min ympäri aallot pauhaa; me kuljemme suurta korpea ja emme löydä rauhaa. Tiet riidellen ristivät toisiaan ja ystävä toista pettää. Mikä riemu se koskaan päällä maan on päättynyt kyynelettä?

– Mistä ihmisten eripura mahtaa johtua?

– Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk’ ei aina esille loista.

– Tehän otatte teksteissänne mieluusti kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin, eikö vain?

– Ihmisyys nousee, kansojen parhaat kapinoivat, ei ole jumalia eikä orjia enää. Aika laulaa lauluaan.

– Mahtaako Teillä olla ehdottaa ratkaisua, miten ihmiset voisivat tulla toistensa kanssa toimeen entistä paremmin?

– Ken yhtä ihmistä rakastaa, se kaikkia rakastaapi. Ken kerran voi itsensä unhoittaa, se unten onnen saapi. Ken kerran itse on onnellinen, se tahtois onnehen jokaisen ja antaa ja antaa ja antaa vaan oman onnensa aarteistaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  2. Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan suojatiellä Heinolassa
  3. Päijät-Hämeen matkailualan yrittäjät tekevät yhteistyötä, jotta täällä ensi kertaa lomailevat ihastuisivat alueeseen: "Meidän pitää hurmata heidät", toteaa Lahti Regionin toimitusjohtaja
  4. Mika Lehto heräsi toukokuun alussa avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  5. Lahti Aqua -konsernissa vakava työtapaturma – kätensä menettänyt vaatii oikeusteitse korvauksia
  6. Jotain hyötyä poikkeusoloista – Järvisen perhe rakensi upean puumajan kotipihalleen Vääksyyn
  7. Kortteliliigan Ropponen muistuttaa perinteisten tukijoiden ahdingosta – ei laskua ensimmäiseksi heille
  8. Vääksyn seurakuntakodin rakennustyömaalla on tehty töitä jo reilu viikko – katso ilmakuvat työmaalta
  9. Lahden Mustankallion tunnelin valaisinviat korjataan – tunneli pois käytöstä
  10. Tietojen panttaamista, EU-asioiden viivyttelyä ja ajanpeluuta – perustuslakivaliokunnan selvitettäväksi tulee kirjava lista eduskunnan tiedonsaantivaikeuksia
  11. Tutkijatohtori on myös performanssitaiteilija – Rebekah Rousi on pitänyt 27 tunnin luentomaratoneja elinikäisestä oppimisesta
  12. Eduskunta kannattaa EU:n Green Dealia – Katso eduskuntaryhmien vastaukset
  13. 26.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä kasvoi yhdellä eilisestä
  14. Pienet kaupat kasvattavat suosiotaan, ja kulutuskäyttäytymisen muutosta on havaittu Lahdessakin – "Suuren ostoskärryn täyttäminen ei välttämättä enää ole ykkösjuttu"
  15. KymiRingin tapahtumatoiminta alkaa kesällä pienimuotoisesti – "Ensisijaisena tavoitteena on vuokrata rataa ryhmille"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.