Lasikatto meni rikki – EU myös?

Liittokansleri Angela Merkel (oik.) ”saa ystävän Brysseliin”, kun ministeri Ursula von der Leyen valittiin komission johtoon. John MacDougall / AFP

Se on nyt virallista.

Kahteen eurooppalaiseen huippuvirkaan nousevat ensimmäistä kertaa naiset.

Ranskalaisen Christine Lagarden valinta Euroopan keskuspankin johtoon varmistui käytännössä jo aiemmin, ja hän irtisanoutui tiistaina johtajanpaikaltaan valuuttarahasto IMF:stä.

Tiistai-iltana onnitteluja otti vastaan saksalainen Ursula von der Leyen, joka valittiin Euroopan komission puheenjohtajaksi melko niukalla enemmistöllä, 383 äänellä.

Valintaa edelsi heinäkuun alussa omituinen kabinettipeli. Yhdessä sovittu käsikirjoitus kärkiehdokkaineen lensi roskakoriin, kun Saksa ja Ranska sopivat isosta nimityspaketista.

Politiikassa ei ole ainutkertaista, että suuret sopivat ja pienet sopeutuvat

Kummastusta herättää, että vaalin ratkaisi ilmeisesti tuki äärioikealta Puolasta ja Italiasta. Lupaus 10 000 uudesta rajavalvojasta saattoi ratkaista asian.

EU:n kylkeen aukeni uusi särö ja valintakähmyily jätti karvaan sivumaun, mutta lopputulos oli oikea.

Lagarde ja von der Leyen valittiin maanosan tärkeimpiin johtotehtäviin osaamisensa ja kokemuksensa ansiosta, Suomen pääministeri Antti Rinne (sd.) korosti jo heinäkuun alussa nimien varmistuttua.

Kaksikolla riittää kokemusta. Lakimies Lagardea, 63, on kuvattu rahamaailman rocktähdeksi. Hän on moninkertainen ministeri ja historian ensimmäinen nainen myös valuuttarahasto IMF:n pääjohtajana.

Belgiassa syntynyt, keskustaoikeistoon kuuluva von der Leyen, 60, on Saksan kolmen viime hallituksen ministeri ja liittokansleri Angela Merkelin luotettu. Seitsemän lapsen äiti on koulutukseltaan gynekologi. Hän selvisi väitöskirjansa ympärille nousseesta kopiointijupakasta.

Ilmastoasioissa von der Leyen tukee Suomenkin ajamaa linjaa hiilineutraalista EU:sta vuonna 2050.

Uusi puheenjohtaja on valmis myöntämään Britannialle uutta brexit-jatkoaikaa, jos sitä tarvitaan hyvästä syystä, joita voisivat olla uusi kansanäänestys tai uudet vaalit. Hän ei kuitenkaan lupaa uutta erosopimusta.

Eurooppaan voisi hänen mielestään tulla kansallisia työttömyysturvajärjestelmiä täydentävä jälleenvakuutus.

Tasa-arvo on tärkeä arvo myös komissaarivalinnoissa. Uuteen von der Leyenin kabinettiin tulee yhtä paljon naisia ja miehiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Kesä on käytännössä menetetty": Risteily-yrittäjät ovat kovan paikan edessä, kun kotimaan matkailun nousu ei näy vesimatkailussa
  2. Lahdessa kuvattavan Henkka ja Kivimutka -elokuvaan valitut lapsinäyttelijät selvillä
  3. Kylpylähaaveista Padasjoella luovuttiin: tilalle lomakeskus hotelleineen, ravintoloineen ja 50 hengen lauteineen
  4. 13-vuotias lahtelainen kesäyrittäjä Mikko Merimaa on hoitanut eläimiä koko elämänsä, ja tämä sai hänet hyppäämään kesäksi rengin saappaisiin
  5. Yhdeksän kausityöntekijää on saanut koronavirustartunnan Päijät-Hämeessä – hyvinvointiyhtymän mukaan marjojen ostaminen on yhä turvallista
  6. Asikkalalainen Meitin Enerkia pyrkii palauttamaan poistuneita linjoja maaseututeille ja nostamaan joukkoliikenteen takaisin suosioon yhden miehen sekä biokaasun voimin
  7. Lahti City palkitsee vuoden keskustateon yleisöäänestyksen perusteella – ehdolla on kymmenen Lahden keskustan elinvoimaa piristänyttä hanketta
  8. Urheiluseuratyöhön liittynyt lahtelainen Markku Hölsö teki heti tärkeän päätöksen, joka olisi muidenkin syytä tehdä
  9. Ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaika, anniskelu ja asiakasmäärät vapautuvat tänään koronarajoituksista
  10. Nuorten toimintaryhmä Inspis tarjoaa maksutonta musiikillista ohjelmaa kesäviikonloppuisin Pikku-Veskulla – sunnuntaisin kesäteatterilla järjestetään puistokaraoke
  11. Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  12. Heikki Helinin Vierailija-kolumni: Lahdessa vähemmän työpaikkoja kuin vuonna 1990
  13. Rahtiliikenne kulkee vilkkaasti Saimaan kanavassa, mutta risteilyalusten ja huviveneiden puuttuminen iskee matkailuun – "Tarkoittaa meille tuhansien yöpyjien menetystä"
  14. Henkilöauto ja moottoripyörä törmäsivät Iitissä
  15. Pääkirjoitus: Poliisihallitus esittää toimintavalmiuteen uusia tavoiteaikoja viidellä portaalla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.